Kristillisen kirjan historia: 1650-1699 (2/3)

27.02.2019

1600-luvun jälkimmäisen puoliskon perustavin suomenkielistä kirjaa koskeva muutos liittyy siihen, että kansan lukutaito alkoi nyt ensimmäistä kertaa huomattavasti edistyä. Tämän kertaisessa blogissa käsittelemme suomenkielistä kristillistä kirjallisuutta 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja esittelemme erikseen kansanopetuksen kehittäjänä tunnetun Johannes Gezelius vanhemman (1615-1690) kirjallista toimintaa. 

Henkilö- ja kansankirjallisuuden vuosikymmenet

1600-luvun kirkollinen pääsuuntaus, tunnustuksellisuus, saavutti kulminaationsa vuonna 1651, kun Tukholman kirjapainosta valmistui Pirkkalan kirkkoherran Jacobus Raumannuksen (k. 1678) suomentamana Confessio fidei: se on: sen christelisen uscon tunnustus. Teos sisälsi Raumannuksen laajan esipuheen lisäksi Augsburgin tunnustuksen sekä kolme vanhan kirkon uskontunnustusta (Knuutila 1997a, 72-73). Biblia: se on: coco pyhä Ramattu (1642) sai rinnalleen ensimmäisen suomenkielisen tunnustuskirjan.

1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden julkaisutyyppien kirjo kasvoi enää vähän. Merkittävänä uudentyyppisen julkaisutyypin edustajina on kuitenkin pidettävä laajaa henkilökirjallisuutta; hartauskirjallisuuden muodoksi luokittelemaamme seitsemää hautajaisjulkaisua (Justander 1651 & 1652, Rauthelius 1668, Neppius 1680, Salamnius 1690, Ruotzin suru weisu 1695, Qwist & Langius 1697 - tosin ensimmäinen muistokirjoitus oli ilmestynyt jo viim. vuonna 1619) sekä saarnakirjallisuuden uudenlaisia muotoja, Thomas Rajaleniuksen hääsaarnaa (1654) sekä peräti yhtätoista painettua ruumissaarnaa (Kyander 1654, Ikalensis 1671 & 1673, Kexlerus 1679, Flachsenius 1680, Procopaeus 1681 & 1690, Hammar 1683, Thuronius 1689, Bång 1690, Kolckenius 1698). Confessio fidei -tunnustuskirjan lisäksi täysin oman julkaisutyypin edustajana voidaan pitää ainoastaan Tammelan kirkkoherra Petri Laurentiuksen kirkkohistoriallista runoelmaa Ajan tieto (1658).

1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ensimmäistä kertaa kirkollisen, lähinnä papiston käyttöön tarkoitetun kirjallisuuden rinnalla monimuotoinen kansankirjallisuus arkkiveisuineen muodostaa merkittävän osan julkaistusta suomenkielisestä kristillisestä kirjallisuudesta. Kirkollisia kirjoja toki edelleen julkaistiin (esim. Gezeliuksen käsikirja 1669, Kirkkolaki 1688, Kirkkokäsikirja 1694), mutta kristillisen kirjan paikka - tämä jo Agricolan vision toteutuminen kävi mahdolliseksi, kun kansan lukutaito lisääntyi - oli nyt suoremmin kirkon ja kansan välissä; katekismuksista haluttiin opettaa erityisesti nuorille Raamatun ja Lutherin mukainen kristillisen opin summa (Gezeliuksen katekismukset, Catechesis, taicka summa sijtä pyhäst Raamatust 1687, Bång 1689, Pyhän Lutheruxen Catechismus 1694, D. Mart. Lutheruxen Catechismus 1695)varsinaisissa kansankäsikirjoissa haluttiin ohjata suomalaisia kaikkeen, mitä oikeanlaiseen hurskauteen kristillisen seurakunnan jäsenenä kuului (Gezelius 1668, Suomalaisten sielun tawara 1671 jne.) ja hartauskirjallisuuden välityksellä tahdottiin neuvoa vielä kokenuttakin kristittyä totiseen jumalanpelkoon (esim. Carstenius 1667, Schütz 1679, Gerhard 1680, Hasselqvist 1680-1710).

Johannes Gezelius vanhemman kirjallinen toiminta 

Johannes Gezelius vanhempi loi Turun piispana toimiessaan (1664-1690) Suomeen ensimmäisen kansanopetusjärjestelmän, jossa keskeisessä asemassa oli kirja (ks. Laasonen 1977, 260-285). Lyhyesti: kansan - myös aivan tavallisen - tuli oppia lukemaan, koska heidän tuli itse lukemalla oppia kristinuskon perusasiat katekismuksesta. Lukemaan opettaminen oli vanhempien vastuulla yhdessä lukkarien ja jonkinlaisten kyläläisten järjestämien kiertokoulujen kanssa - varsinaisia kyläkouluja toki oli vasta vähän, vaikka niidenkin perustaminen asetettiin pian tavoitteeksi. Kristinuskon perusteiden osaaminen oli ripille, siten ehtoolliselle, siten avioliittoon pääsyn edellytys. Gezeliuksen neljästä suomeksi valmistellusta teoksesta kaksi käytetyintä liittyy suoraan hänen kasvatusohjelmaansa.

Gezelius saavutti paitsi kansanopetuksen kehittäjän myös kirjan ystävän maineen jo elinaikanaan, kun kirjojen kustannus- ja levityssuunnitelmat etenivät rinta rinnan kansanopetus- ja koulujärjestelytyön kanssa (ks. Laasonen 1977, 412-417; Laasonen 1988). Gezelius perusti vuonna 1668 oman kirjapainonjoka viimeistään vuonna 1669 aloitti Gezeliuksen johdolla toimintansa Turussa; huolellisesta suunnitelmallisuudesta kertoo, että Gezelius oli hankkinut oman paperitehtaan Pohjan pitäjästä jo vuonna 1667Gezeliuksen kirjapainossa valmistuneita teoksia, joihin kustantamisessa Gezelius oli joka tapauksessa keskeisesti mukana, olivat esimerkiksi kolmas uudistettu painos Finnon rukouskirjasta (1669; ks. Knuutila 1997b, 148), Suomalaisten sielun tawara (1671), Lutherin Ison katekismuksen suomennos (1674), Biblia (1685) sekä kirkkolain suomennos (1688). Laurentiuksen Ajan tiedosta kirjapainossa otettiin 1600-luvulla peräti kolme uusintapainosta (1671, 1684, 1695).

1. Yxi paras lasten tawara, 1666

Agricolan tavoin Gezeliuksen ensimmäinen suomenkielinen julkaisu oli aapiskatekismus, mutta Abc-kirjasta poiketen, Gezelius kehitti siis myös vahvat puitteet kirjan käytölle. Ensimmäinen painos kirjasta ilmestyi Turun akatemian kirjapainosta vuonna 1666. Se jakaantui nimiösivulla ilmoitetun mukaisesti neljään lukuun; 1) aapisosaan (Abc Kirja), joka sisälsi aakkoset sekä katekismuksen pääkappaleiden perustekstit, 2) Lutherin Vähään katekismukseen (Catechismus), 3) kysymysosaan (Kysymyxet), jotka vuodesta 1670 lähtien painettiin myös erikseen sekä 4) kokoelmaan raamatunlauseita (P. Raamatun erinomaiset opetus sanat). Kirjasta otettiin jo 1600-luvun kuluessa kaksitoista painosta (SKB 1423-1434). Niiden sisältö jonkin verran vaihteli: esimerkiksi vuosien 1684-1693 painoksissa raamatunlausekokoelma korvattiin kokoelmalla rukouksia (Muutamat iumaliset rucouxet) ja ainakin vuosina 1684 ja 1693 mukaan liitettiin myös Athanasiuksen uskontunnustus (Pipping 131; vrt. Laine 1997a, 95). Ilmeisesti jo toisesta painoksesta, vuodesta 1670 alkaen katekismusta alettiin painaa Gezeliuksen omassa kirjapainossa.

2. Suomenkielinen wirsi ja ewangeliumi kiria, 1668 & 1674

Niistä kansankäsikirjoista (ks. blogia 3/3), joiden suunnittelussa ja valmistelussa nimenomaan Gezeliuksella oli keskeinen rooli, on mainittava erikseen Suomenkielinen wirsi ja ewangeliumi kiria (1668); teos, vaikka se painettiin Akatemian kirjapainossa, sisälsi myös Gezeliuksen laatiman esipuheen (SKB 4221). Kun Manuale finnonicum vuodesta 1646 alkaen painettiin aina Tukholmassa, ja oli jo nimestään päätellen ruotsalaisperäinen (koska otsikossa haluttiin pitäytyä latinassa), halusi Gezelius varmaankin kumppaneineen valmistaa suppeamman ja suomalaisten "kylien ja korpien" asukkaille kansanopetusohjelman täydentämiseksi ja kotien hartauden vahvistamiseksi suunnatun version. Kirjat, jotka otettiin mukaan ovat seuraavat: 1) kalenteri, 2) markkinapäivien luettelo (Markinat sekä Ruodzis että Suomes ymbäri coco ajastajan), 3) virsikirja, 4) evankeliumit ja epistolat, 5) Lutherin Vähä katekismus, 6) passio sekä 7) Jerusalemin hävityksen historia. Teoksessa oli noin 600 sivua. Vuonna 1674 kirjasta otettiin toinen, laajennettu painos - tällä kertaa Gezeliuksen omassa kirjapainossa - johon Gezelius jälleen valmisteli myös esipuheen (SKB 4224). Teos sisälsi edellä mainittujen lisäksi nyt myös 8) käsikirjan, joka oli nimikkeeltään ja hautauskaavaltaan hieman muutettu versio vuoden 1647 Wähästä kirjasta (ks. Knuutila 1997, 129), 9) Athanasiuksen uskontunnustuksen, 10) rukouskirjan (Yxi wähäinen rucous-kirja; luulisin, että jonkinlainen versio Finnon rukouskirjasta) sekä 11) Johannes Avanariuksen aamu- ja iltarukoukset. Sivuja oli nyt noin 800. Vertailun vuoksi: esimerkiksi vuoden 1670 Manualessa oli kolmetoista kirjaa ja noin 1000 sivua ja vuoden 1671 Manualessa peräti kaksikymmentä kirjaa ja noin 1200 sivua.

3. Käsikiria Jumalan palweluxesta ja christilisistä kircon menoista, 1669

Vuonna 1669 Gezelius toimitti ja kustansi Turun akatemian kirjapainosta uuden painoksen Sorolaisen ensi kertaa kääntämästä ja toimittamasta vuoden 1614 virallisesta kirkkokäsikirjasta. Käsikirja, joka tietenkin oli tarkoitettu papiston käyttöön, vastasi melko tarkkaan vuoden 1614 käsikirjaa, mutta esimerkiksi joitakin historialliseen ajankohtaan liittyviä muutoksia oli pyritty ottamaan huomioon (ks. Knuutila 1997c, 130-131). Sorolaisen käsikirjan tavoin Gezeliuksen toimittama käsikirja sisälsi ohjeet kirkollisiin toimituksiin (kaste, hätäkasteen vahvistaminen, avioliittoon vihkiminen, "kirkottaminen", sairaiden luona käynti, hautaaminen ja kuolemaan tuomittujen lohduttaminen) sekä messujärjestyksen litania-rukouksineen, mutta ei kirkkovuodessa noudatettua evankeliumi- ja epistolakirjaa. Evankeliumit ja epistolat olivat siis joka tapauksessa ilmestyneet jo vuoden 1668 Gezeliuksen virsi- ja evankeliumikirjassa ja ilmeisesti painettu myös erikseen vuonna 1667 (Pipping 44a). 

4. Mutamat yxikertaiset kysymyxet, 1670

Gezeliuksen Yxi lasten paras tawara sai rinnalleen vuodesta 1670 lähtien sellaisenkin version, joka sisälsi ainoastaan katekismuksen kysymysosion, mutta senkin runsaasti lyhennettynä ja osin uusilla kysymyksillä varustettuna (ks. Laine 1997b). Miksi tällainenkin julkaisu painettiin? Se tiedetään, että Gezeliuksen neliosainen katekismus (1666) eteni pedagogisesti siten, että katekismuksen kolmas ja neljäs osa oli tarkoitettu lukutaitoisille, kun taas toisen osan vähintään ulkoa osaamista vaadittiin kaikilta ehtoolliselle tai avioliittoon pyrkiviltä (Laine 1997a, 93). Oli monia koteja, joissa jo oli aapiskatekismus (esimerkiksi Sorolaisen), ja kotien kirjastoa voitiin nyt vain täydentää Gezeliuksen laatimilla kysymyksillä. Laine (1997b) ehdottaa, että kysymykset olisi muokattu lyhennettyyn muotoon todennäköisesti kustannussyistä. Kysymysosa esiintyikin lyhennettynä myös Yxi lasten paras tawaran painoksissa vuodesta 1684 alkaen (Laine 1997a, 93). Julkaisun varsinaisesta tarkoituksesta antaa suoran vinkin sen nimiösivu: Mutta näisä kysymyxis pitä aicanans ja usein caicki nuoret ja yxikertaiset harjoitettaman ja coeteldaman; erinomaisest ne/ jotca ensimäisen kerran menewät Hrran echtolliselle/ nijn myös ne, jotca tahtowat itzens anda awioskäskyn säätyyn. Kirjasta voidaan pitää siis ensimmäisenä rippikoulukirjana. Mutamat yxikertaiset kysymyxet  painettiin 1600-luvun kuluessa yhteensä ainakin seitsemän kertaa (SKB 1439-1445).

Perintö: yksinkertainen usko monimutkaisissa puitteissa

Jo vuonna 1651 kulminaationsa saavuttaneelle tunnustuksellisuuden ajalle loppusilauksen antoivat vuonna 1688 valmistunut suomennos vuoden 1686 kirkkolaista sekä vuonna 1693 valmistunut Confessio fidein toinen painos, johon otettiin mukaan nyt myös Upsalan kokouksen (1593) päätös. Kirckolaki ja ordningi (1688) ja Confessio fidei (1693) vetivät yhteen koko 1600-luvun "kehityksen" ja loivat keskeiset valtiolliset puitteet kirkon toimintaan ja oppiin seuraavan vuosisadan ajaksi.

Mutta aivan yksinkertaisia nämä puitteet eivät olleet; esimerkiksi kirkkolaissa on yhteensä 28 lukua, ja niiden perässä kaksi kuninkaan (Kaarle XI) uudistamaa uskontoa koskevaa asetusta sekä 30-sivuinen asiasanarekisteri. Mutta toki pyrittiin myös yksinkertaisuuteen lujan järjestyksen hengessä; valtakunnassa harjoitetun uskonnon sanotaan perustuvan Raamattuun, joka on käsitetty (oikein) kolmessa pääuskontunnustuksessa, Augsburgin (muuttamattomassa) tunnustuksessa ja Upsalan kokouksen päätöksessä ja selitetty (oikein) Yksimielisyyden ohjeessa (1 luku 1 §), kasteelle lapsi pitää tuoda kahdeksan päivän sisällä lapsen syntymästä (3 luku 2 §) ja ehtoollisella pitää jokaisen käydä vähintään kerran vuodessa (6 luku 2 §). 

Ennen muuta katekismuksissa esitetyn yksinkertaisen ja henkilökohtaisen uskon rinnalla kulkee 1600-luvulla pykälin säädelty kirkollisen opin ja toiminnan monimutkainen järjestelmä. Tällaisen perinnön varassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko yhä sinnittelee muuttuneessa maailmassamme.

Blogissa käsiteltyjä teoksia Kansalliskirjaston ylläpitämässä Doria -julkaisuarkistossa (viitattu 27.2.2019):

Kirjallisuus:

[Pipping], Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, 1967. Jäljennöspainos. Helsinki.

Pentti Laasonen, Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia, 1977. Helsinki.

Pentti Laasonen, Piispalliset kirjanpainajat Johannes Gezelius ja Petrus Bång, 1980. Teoksessa Esko Häkli et al., Kirja Suomessa: kirjan juhlavuoden näyttely Kansallismuseossa 25.8.-31.12.1988. Helsinki.

[SKB], Suomen kansallisbibliografia 1488-1700. Toim. Tuija Laine & Rita Nyqvist. Helsinki.

Tuija Laine, Johannes Gezelius vanh.: Yxi paras lasten tawara, 1666; Ett rätt barna-klenodium, 1997a. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Tuija Laine, Johannes Gezelius vanh.: Mutamat yxikertaiset kysymyxet, 1671; Någre enfaldige spörsmåål, 1671b. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, Confessio fidei, 1651 & 1693, 1997a. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, Jacobus Petri Finno: Yxi wähä rucous kiria, 1583, 1997b. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, 1600-luvun kirkkokäsikirjat, 1997c. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.


Päivitetty 4.3.2019. Tarkennettu julkaistujen nimikkeiden listaa; mm. lisätty kolme hautajaisiin liittyvää julkaisua.

Päivitetty 13.3.2019. Lisätty julkaistujen nimikkeiden listaan Petraeuksen Exercitium (nro 41).