Kristillisen kirjan historia: 1700-1724 (1/5)

27.05.2019

Suuret kuolonvuodet (1695-1697) ja Suuri Pohjan sota (1700-1721) ajoivat Suomen heti uuden vuosisadan koittaessa suurten aineellisten ja henkisten haasteiden eteen. Niinpä vuosina 1700-1724 julkaistiin ainoastaan 33 uutta kristillisen kirjallisuuden nimikettä (noin 8 % koko vuosisadan suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden kokonaismäärästä). Vaikutus-historialtaan merkittävin oli ns. Vanha virsikirja (1701) - tunnustuksellisuuden aikakauden viimeinen suuri luomus - joka harvinaisen kauan pysyi kirkon virallisena virsikirjana.


"Suomalaisten sucucunnan, pohjalaisten peräcunnan, walituxet waikeimmat..."

Suuren Pohjan sodan olosuhteista siis lähinnä johtui, että vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä julkaistiin laskujemme mukaan ainoastaan 33 uutta suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden nimikettä (esimerkiksi vuosina 1675-1699 vastaava luku oli 77). Näistäkin suurin osa oli joko arkkiveisujulkaisua (12) - yleensä yhden-kolmen laulun mittaisia - tai virallisjulkaisuja (10), joista useimpien sisältönä oli jokin "rucous näinä cowina sodan aicoina". Erilaisia henkilökirjasia ilmestyi yhteensä viisi kappaletta; kaksi häärunoa (Mennander 1700, Lilius 1723; jälkimmäistä ei tosin tunneta painettuna vuodelta 1723) ja kolme hautajaisiin liittynyttä julkaisua (Wallenius 1706, Yxi surulinen wirsi 1712, Lithovius 1718). 

Otsikon sanat ovat ote jälkimmäisestä, Zacharias Lithoviuksen (k. 1743) piispa Johannes Gezelius nuoremman (k. 1718) kuoleman johdosta kirjoittamasta valitusrunosta. Gezelius haudattiin isonvihan pakolaisena Tukholman suurkirkkoon. Isänsä tavoin, hänet muistetaan suomen kielen ja suomalaisen kirjallisuuden ystävänä (esim. Hyötyniemi 1947), joka oli keskeisesti mukana mm. kirkkokäsikirjan (1694) ja virsikirjan (1701) laatimisessa. Runon kirjoittaja, Lithovius oli työskennellyt ylioppilaana Gezeliusten perheessä kotiopettajana, toiminut sittemmin Inkerinmaan Nevanlinnan kirkkoherrana ja paennut sieltä venäläishyökkäystä Gezeliusten tavoin Tukholmaan. Lithovius tunnetaan myös muista isonvihan aikaisista merkittäviä valtiollisia tapahtumia käsittelevistä suomenkielisistä runoistaan; runoihinsa hän laati usein myös ruotsin- ja/tai latinankieliset rinnakkaistekstit (ks. Väänänen 2011a).

Julkaisutyyppinsä aivan omanlaiseksi muodokseen olemme merkinneet Henricus Florinuksen (k. 1705) laatiman, postuumisti ilmestyneen tutkistelun Yxi lyhykäinen opetus oikiasta wanhurscaudesta (1705). Tämä 32-sivuinen kirjanen ei valitettavasti ole säilynyt, mutta otsikkonsa perusteella ja ennen muuta sen tavan mukaan, jolla nimikkeessä mainitaan tekijän "korkea oppineisuus", sitä voitaneen pitää ensimmäisenä suomenkielisenä teologisena julkaisuna. Samainen Florinus muistetaan muutenkin laajasta ja poikkeuksellisen monipuolisesta suomenkielisestä kirjallisesta tuotannostaan (ks. Väänänen 2011b). Muut viisi vuosien 1700-1724 uutta julkaisua ovat ilmestymisjärjestyksessään seuraavat: Uusi suomenkielinen wirsi-kirja (1701), ja tätä varten laadittu ensimmäinen suomenkielinen koraalikirja Yxi tarpelinen nuotti-kirja (1702), ns. Medelplanin puuaapinen (1719; ks. Liljedahl 2019), Tukholmassa vuosien 1720-1728 välisenä aikana painettu Abc-kirja (luulisi, että painettu vasta rauhanteon jälkeen) sekä Seitzemän cuningas Davidin catumuspsalmia (1722).

On selvää, että Pohjan sodan olosuhteista johtuen kansan 1600-luvun lopulla kohonneessa lukutaidossa ja virinneessä hartauskirjojen käytössä alkoi tapahtua jonkinlaista taantumista; kirjoja hävisi sekasorrossa eikä kaiken keskellä ollut tietenkään mahdollisuuksia sellaisiin harrastuksiin kuten lukeminen. Toisaalta on muistettava, että lukutaidon opettaminen oli molempien Gezeliusten ohjelmassa vielä vanhempien vastuulla ja maan länsiosissa olot säilyivät kohtuullisen rauhallisina - ja papitkin paikoillaan - aina maan lopulliseen miehitykseen saakka. Niinpä Gezeliuksen katekismuksesta - nyt uudella nimellä Lasten paras tawara - otettiin Turussa vuosina 1702-1709 ainakin viisi painosta (vuoden 1709 painokseen mukaan otettiin myös Seitzemän K. Dawidin catumus psalmia) ja uudesta virsikirjasta vuoteen 1712 mennessä ainakin kuusi (lisäksi Suomalaisten sielun tawara painettiin kahdesti vuonna 1700). Ainoa vuosien 1700-1724 aikana uudestaan painettu varsinainen hartauskirja näyttää kuitenkin olleen Hasselqvistin rukoukseen kehottava Hengellinen sydämenherättäjä (Turku 1706, 1710; ks. Tiililä 1961, 22-24). Uudestaan Pohjan sodan alkuvuosina painettiin myös Salamniuksen laaja arkkiveisu Ilolaulu Jeesuksesta (Turku 1706).

Kestosuosikki: Uusi suomenkielinen wirsi-kirja (1701)

Tulevien uusintapainosten määrällä mitattuna kirkolliselta ja uskonnolliselta vaikutushistorialtaan merkittävin 1700-luvun ensimmäisen neljänneksen julkaisu oli Uusi suomenkielinen wirsi-kirja (1701) - 1600-luvun kirkollisen yhtenäiskulttuurin viimeinen suuri kirjallinen luomus (vrt. Biblia 1642, Confessio Fidei 1651/1693, Kirkkolaki 1688 ja Kirkkokäsikirja 1694) sekä kirkon virallinen virsikirja peräti vuoden 1886 virsikirjaan asti (tosin virsikirjan uudistamistyö oli meneillään jo vuonna 1817 asetetusta komiteasta saakka; Voipio 1940, 130-146). Kuten mainittua, virsikirjaa varten laadittiin ja painettiin seuraavana vuonna myös koraalikirja Yxi tarpelinen nuotti-kirja (1702). Näin pyrittiin yhtenäistämään myös jumalanpalveluksissa laulettavien virsien sävelmiä.

Vuoden 1701 virsikirja valmisteltiin kotimaisten edeltäjiänsä ja ruotsalaisen virsikirjan (Den svenska psalmboken, 1695) pohjalta. Mukaan otettiin "melkein kaikki ja melkein muuttamattomana" kaikki edeltävissä virsikirjoissa olleet suomalaiset virret ja lisäksi käännettiin noin 120 virttä ruotsalaisesta virsikirjasta (Voipio 1940, 118). Virsiä oli yhteensä 413 (kuten ruotsalaisessakin virsikirjassa), ja ne numeroitiin nyt ensimmäistä kertaa. Edeltävistä suomenkielisistä virsikirjoista on siis vuoden 1701 virsikirjassa noin 290 virttä. Maskulaisen virsikirjassa (1605) oli virsiä vain 242, joten mukaan otettiin siis myös noin 50 sellaista uudempaa virttä, joita oli ilmestynyt mm. kansankäsikirjojen (Manuale finnonicum, Suomalaisten sielun tawara jne.) osana toimitetuissa uusissa virsikirjapainoksissa (ibid.). Juhana Cajanuksen (k. 1681) alunperin arkkiveisuna ilmestynyt "Etkö ole ihmisparka, aivan arka" (nyk. 612) tuli myös mukaan virsikirjaan. Ruotsalaisesta virsikirjasta käännettyjä virsiä olivat mm. "Avaja porttis, ovesi" (nykyisessä nro 2), "Mä kauniin tiedän kukkasen" (184), "Herraa hyvää kiittäkää" (332), "Sun haltuus, rakas Isäni" (377), "Sinuhun turvaan, Jumala" (382) sekä "Jo joutui armas aika" (571). 

Vuoden 1701 virsikirja oli oikeastaan kansankäsikirja, koska se piti sisällään kaikki ne "peruskirjat", jotka olivat sisältyneet jo aikaisempiin kansankäsikirjoihin (ks. blogi 13.3.2019). Heti virsikirjan ensimmäiseen painokseen otettiin mukaan yhteensä yhdeksän "cappalda": 1) kalenteri nimipäivineen sekä ajantieto (ulottuen vuosien 1696-1697 katovuosiin), 2) "täydellinen" virsikirja, 3) evankeliumit ja epistolat rukouksineen, 4) Suomen messu (vrt. Wähä kirja), 5) Lutherin katekismus huoneentaululla, 6) Athanasiuksen uskontunnustus, 7) passio, 8) Josephuksen Jerusalemin hävityksen historia sekä 9) "tarpeellinen" rukouskirja (peräti 7-osainen). 1600-luvun kansankäsikirjoista poiketen virsikirjan kokoonpano ei tästä tulevissa 1700-luvun painoksissa ilmeisesti juurikaan laajentunut eikä virsivalikoimaan puututtu; toisaalta ainakin "ajantietoa" - kronikkamaista esitystä suomalaisten historiasta - vuoden 1760 painoksesta alkaen oli päivitetty (tästä Nicolaus Tolpon laatimasta uudesta ajantiedosta, ks. Vilkuna 2009, 145), joihinkin Tukholmassa 1780-luvulla painettuihin virsikirjoihin otettiin liitteeksi Thomas Stenbäckin "Amu ja ehto hartauden uhri" ja vastaavasti Turun 1780-1790-lukujen painoksiin "Lyhykäinen kokous kaikista rukouxista". Se, vaikuttivatko nämä rukousliitteet myös virsikirjan rukousosan (9.) sisältöön, ei ole itselläni tiedossa.

Virsikirjan valmistelu vuosisadan vaihteessa näyttää kaikesta päätellen sujuneen melko vaivattomasti. Aikaisemmin ajateltiin, että käännös- ja toimitustyöstä olisi vastannut lähinnä Turun koulun apulaisrehtori Ericus Cajanus - mainitun Juhana Cajanuksen veljen pojanpoika - "cuningal:sen maij:tin armolisesta käskystä" ja Turun piispa Johannes Gezelius nuoremman valtuuttamana. Todellisuudessa kääntäjiä ja valmistelijoita lienee ollut kuitenkin useampia (Voipio 1940, 118-119). Mahdollisen "komitean" työskentely - mitään nimenomaista määräystä komitean perustamisesta ei ilmeisesti tunneta - näyttää olleen joka tapauksessa tehokasta. Kun virsikirja oli saatu valmiiksi, se hyväksyttiin "colmen consistoriumin suostumisella" (Turku, Viipuri ja Narva) kuten virsikirjan nimiölehdellä juhlavasti ilmoitettiin. Ensimmäinen painos valmistui Turussa Gezeliusten kirjapainossa, jonka toimintaa Gezelius nuorempi isänsä kuoltua oli uutterasti jatkanut.

Julkaisut 1722-1724: eräitä suuntia tulevaisuuteen

Edellä mainituista ja alla luettelemastamme 33 kristillisen kirjallisuuden uudesta julkaisusta ainoastaan viisi julkaistiin melko pian pitkällisen sodan ja miehityksen päätyttyä vuosina 1722-1724 (mahdollisesti kuudentena tuo Abc-kirja, jonka tarkkaa painovuotta ei ole tiedossa). Julkaisujen pieni lukumäärä muistuttaa siitä, miten hitaasti kansakunnan henkinen jälleenrakentaminen ainakaan suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden merkeissä sota- ja miehitysvuosien jälkeen pääsi käyntiin (myös vuosina 1725-1729 julkaistiin laskujemme mukaan ainoastaan viisi, mahdollisesti seitsemän uutta nimikettä). 

Toisaalta pienessäkin määrässä ovat mukana jo varsin monipuolisesti ne ainekset, miten he, joilla oli mahdollisuus näitä kirjoja painattaa (käytännössä ns. maallinen ja kirkollinen esivalta), halusivat nykyhetkeä(än) ja tulevaisuutta(an) turvata; niinpä papiston oikeuksista oli jälleen kokoontuneilla (sääty)valtiopäivillä ponnekkaasti piispan johdolla huolehdittava (1723) ja kehotettava "kaikkia ihmisiä kaikkialla" katumukseen (1722) ja rukoukseen (1724) - toki kirkollisen järjestyksen, ennen muuta sen jumalanpalveluselämän puitteissa. Lisäksi "ohjelmaan" kuuluivat nuo kansanopetus sekä kotihartaus; Gezeliuksen katekismuksesta otettiin vuosina 1722-1724 ainakin kaksi uusintapainosta ja vuoden 1701 virsikirjasta kolme (seuraavaa laajempaa hartauskirjan uusintapainosta saatiin odottaa vuoteen 1729, jolloin ilmestyi jo 5. painoksena Hasselqvistin Hengellinen sydämenherättäjä; ks. Laine 1997, 160-161).

Hävitystä Pohjan sodasta, jonka pettymykset mm. kiihdyttivät täällä voimakkaasti joidenkin 1600-luvun eurooppalaisten virtausten leviämistä (merkittävimpinä valistus ja pietismi), kuitenkin johtui, että kirkollisen ja tunnustuksellisen yhtenäiskulttuurin rattaat - joiden kirjallisena symboleina bibliat, tunnustuskirjat, kirkkokäsikirjat, katekismukset ja virsikirjat olivat olleet - kävivät sodan jälkeen raskaammiksi vetää (esim. Juva 1965). Vääjäämättömästi, voimakkaasti kollektiivinen aikakausi muuttui 1700-luvun kuluessa peräti yksilöllisyyttä ja vapauksia korostavaksi. Siihen, miten tämä Pohjan sodan kiihdyttämä kulttuurissa tapahtunut muutos alkoi sitten näkyä myös julkaistussa suomenkielisessä kristillisessä kirjallisuudessa, palaamme useaan kertaan tulevissa blogeissamme. 

Ps. Emme ole ottaneet luetteloomme mukaan mm. almanakkaa (ensimmäisen julkaisi tuleva Turun piispa Lars Tammelin vuodelle 1705, seuraavat vuosille 1706-1710, 1713; Matinolli 1976, 63-64), joissa oli oma osuutensa myös kirkollisia asioita varten, emmekä Gabriel Calamniuksen Ilo laulu, ylitzen sen suloisen woiton (1700-1704) tai Andreas Aschelinuksen Vscollinen uronuhri (1703), jotka kuitenkin sisältyvät Hultinin (1929) luetteloon hengellisistä arkkiveisuista.

Kirjallisuus:

Arvid Hultin, Luettelo Helsingin yliopiston kirjaston arkkikirjallisuudesta: I, hengelliset arkkiveisut, 1929. Helsinki.

Aarni Voipio, Virsiemme synty ja olemus, 1940. Porvoo.

J. E. Hyötyniemi, Juhana Gezelius nuorempi 1647-1718, 1947. Teoksessa toim. Jaakko Haavio, Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. Porvoo.

Osmo Tiililä, Rukoilevaisten kirjoja, 1961. Helsinki.

Mikko Juva, Vapaudenajan hengenelämä, 1965. Teoksessa Einar W. Juva & Mikko Juva, Suomen kansan historia: III. Helsinki.

[Pipping], Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, 1967. Jäljennöspainos. Helsinki. 

Eero Matinolli, Turun tuomiokapitulin matrikkeli, 1976. Turku.

[Virsikirja]. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirja. Hyväksytty kirkolliskokouksessa 13. helmikuuta 1986. Helsinki.

Tuija Laine, Andreas Hasselqvist, Hengellinen sydämen herättäjä, [1680], 1997. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Kustaa H. J. Vilkuna, Isonvihan muistaminen, 2009. Teoksessa toim. Reino Kero, Nälkä tappoi, tauti tappoi, sota tappoi. Harjavalta.

Internet:

Kyösti Väänänen, Lithovius, Zacharias Gabrielis (1672-1743), 2011a. Julkaistu 19.1.2011. - Biografiakeskus: Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. Suora linkki: https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/1494. Viitattu 25.5.2019.

Kyösti Väänänen, Florinus, Henricus Matthiae (1633-1705), 2011b. Julkaistu 19.1.2011. - Biografiakeskus: Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554-1721. Suora linkki: https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/662. Viitattu 25.5.2019.

Tommi Liljedahl, Medelplanin puuaapinen oli ainoa isovihan aikaan Suomessa painettu kirja, 2019. Julkaistu 23.1.2019. - Sydän-Hämeen Lehti: Kyliltä. Suora linkki: https://shl.fi/2019/01/23/medelplanin-puuaapinen-oli-ainoa-isovihan-aikaan-suomessa-painettu-kirja/. Viitattu 25.5.2019.

Kuvat:

Arkkiveisu Colme caunista wirttä (1704). - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00014908. Viitattu 27.5.2019.

Hartauskirja Hengellinen sydämen-herättäjä (1710). - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2016-00011418. Viitattu 27.5.2019.

Virsikirjan (1701) sisällysluettelo & nimiölehti. - Doria: Kansalliskirjaston ylläpitämä julkaisuarkisto. Public domain. Suora osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2017-00014204. Viitattu 27.5.2019.