Kristillisen kirjan historia: 1600-luvun yhteenveto (3/3)

13.03.2019

1600-luku merkitsi suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden monipuolistumista ja sellaisten kristillisen kirjan perusjulkaisutyyppien kuten katekismus-, saarna-, hartaus- ja opetuskirjallisuuden esiinnousua. Teemme tässä blogissa yhteenvetoa 1600-luvun kristillisestä kirjallisuudesta ja listaamme vuosisadan 43 avainjulkaisua.


Lukumääristä ja julkaisutyypeistä

Vuosina 1600-49 painettiin luettelomme mukaan yhteensä 36 uutta suomenkielistä kristillisen kirjallisuuden nimikettä: kahdeksan katekismusta, kuusi saarnateosta, viisi arkkiveisua, neljä kirkollista virallisjulkaisua, kolme kirkkokäsikirjaa, kolme hartausteosta, kaksi virsikirjaa, kaksi kansankäsikirjaa, yksi Raamattu, yksi laulukirja ja yksi henkilökirjanen. Verrattuna vuosiin 1543-99 lukumäärä on yli kaksi kertaa suurempi (15-36). Erilaisia julkaisutyyppejä on noin kaksinkertainen määrä (5-11). 

1600-luvun jälkimmäisen puoliskon kristillistä kirjaa koskeva muutos liittyy jo painettujen uusien nimikkeiden lukumäärään. Näitä oli nyt luettelomme mukaan 107. Julkaisutyypeittäin lukumäärät ovat seuraavat: 31 kirkollista virallisjulkaisua,  26 arkkiveisupainatetta, 16 henkilökirjasta (lukuun sisältyvät 12 ruumissaarnaa), kahdeksan kansankäsikirjaa, seitsemän katekismusta, seitsemän hartaus- ja opetusteosta, viisi kirkkokäsikirjaa, neljä saarnateosta, kaksi virsijulkaisua ja yksi Raamattu. Eniten kasvoivat virallisjulkaisujen (4-31), arkkiveisujen (5-26) sekä henkilökirjasten (1-16) määrät. Jos jättää kokonaan nämä julkaisutyypit huomiotta - yhtään niitä väheksymättä - ero julkaisujen kokonaismäärässäkin on melko pieni (26-34).

Aivan tarkkoja edellä esitetyt lukumäärät eivät ole. Ensinnäkin, joidenkin nimenomaan 1600-1700-lukujen vaihteeseen sijoittuvan julkaisun kohdalla tarkasta julkaisuvuodesta ei ole täyttä varmuutta. Tällaisia ovat lähinnä jotkut arkkiveisujulkaisut, mutta myös esimerkiksi Andreas Hasselqvistin Hengellinen sydämenherättäjä (SKB 1871). Toiseksi, kaikista ilmestyneistä painatteista ei ole säilynyt lainkaan tietoja. Esimerkiksi Simon Careliuksen toimittama katekismus vuodelta 1607 löydettiin vasta vuonna 2015 (Sandell 2015). Kolmanneksi, joitakin käännöstekstejä julkaistiin lisäksi kansankäsikirjojen osana, mutta ellei näistä tunneta säilyneenä itsenäisinä julkaisuia, ei näitäkään ole otettu mukaan luetteloon. Esimerkiksi Caspar Neumannin Rukousten ydin esiintyy kansankäsikirjoissa joskus omalla nimiösivullaan, ja on siten kenties myös ilmestynyt erikseen (SKB 4231, SKB 4237).

Mietitty julkaisutyyppien luokittelu on tietysti vain eräs mahdollinen. Mitään tarkkoja standardeja ei ole olemassa. Rajanveto julkaisutyyppien välillä on joka tapauksessa liukuva. Olisiko Jerusalemin hävityksen historiaa pidettävä hartauskirjana vai kirkkohistoriallisena julkaisuna? Avainjulkaisujen esittelyssä olemme avanneet joitakin syitä, miksi olemme päätyneet omiin ratkaisuihimme.

Entä "maallinen" kirjallisuus ja muut julkaisukielet?

1600-luvun suomenkielellä painetun kirjallisuuden valtaosaa voi huoletta luonnehtia kristilliseksi kirjallisuudeksi. Esimerkiksi Pippingin luettelossa "suomeksi präntätyistä kirjoista" 1600-luku käsittää yhteensä 323 numeroitua kohtaa (nrot 21-343). Ero omaan lukemaamme 143 (323-143=180) selittyy kuitenkin pitkälti jo sillä, että Pipping luettelee esimerkiksi rukouspäiväjulistukset omina julkaisuinaan (yhteensä noin 50 painatetta). Tämän jälkeen jäljelle jäävistä - joita emme ole ottaneet mukaan omaan luetteloomme - suurin osa on valtiollisia virallisjulkaisuja (yhteensä noin 90 painatetta) tai sellaisia julkaisuja, joissa suomenkieltä esiintyy, mutta joiden pääkieli aiankin nimikkeen perusteella vaikuttaisi olevan ruotsi tai latina (yhteensä noin 30 painatetta). Monikielisten teosten joukosta löytynevät myös ensimmäiset selvästi "maallisen" puolen julkaisut; koulupoikien keskusteluopas (1644; Pipping 51), Kultainen käytös -kirjanen (1665; Pipping 125) sekä latina-ruotsi-suomi -sanakirja (1678; Pipping 194).

Rajanveto "maallisen" ja "kristillisen" kirjallisuuden välillä koskien 1600-lukua on toki kovin problemaattinen, koska koko aikakausi - jos näin halutaan esittää - oli läpeensä uskonnollinen ja kirkollinen niin kuin se oli kansallinen ja valtiollinenkin. Virallisjulkaisujen sekä joidenkin monikielisten painatteiden ohella profaanin kirjallisuuden esikoisina voitaneen pitää joitakin henkilökirjasia (esim. SKB 912, 3287, 3348, 3363). Ensimmäinen selvemmin maallinen arkkiveisu vaikuttaisi olevan vuonna 1699 painettu Jonas Mennanderin Huoneenpeili (SKB 2570). Sen sijaan esimerkiksi Andreas Ascheliuksen vuonna 1697 laatiman arkkiveisun Surun surkean, vaivan vaikean (SKB 333) olemme laskeneet mukaan "hengellisen" kirjallisuuden piiriin.



Ruotsin kuningatar Kristiina oli varmaankin monen aikalaisensa mielestä perin ristiriitainen hahmo. Isänsä Kustaa II Adolfin jälkeen hallinnut ja vankan luterilaisen kasvatuksen saanut Kristiina harrasti tieteitä ja taiteita. Luovuttuaan vuonna 1654 kruunusta Kristiina liittyi katoliseen kirkkoon. Joihinkin vuoden 1642 Raamattuihin liitettyä Kristiinan kuparipiirrosta (kuvassa) etsittiin vielä 1900-luvulla kuin graalin maljaa. Tänä päivänä kertomus Kristiinasta, joka etsii omaa tietään aikansa valtarakenteiden puristuksessa, myös viehättää monia. 

Kun olemme blogi-kirjoituksissamme tarkastelleet ainoastaan suomenkielistä kirjallisuutta, on pidettävä mielessä, että enemmistö 1600-luvun "suomalaiseksi kirjallisuudeksi" kutsuttavasta on latinan- tai ruotsinkielistä. Esimerkiksi Suomen kansallisbibliografian (SKB) noin 4500 numeroidusta nimikkeestä vain nelisen sataa on suomenkielisiä. Suomenkielisten luku on näinkin suuri, koska myös uusintapainokset on numeroitu erikseen (vrt. Pippingin määrää 323). Latinankielisistä julkaisuista merkittävä osa on Turun akatemiassa valmistunutta teologista kirjallisuutta. Esimerkiksi Enevaldus Svenoniuksen (k. 1688) nimissä julkaistut teokset käsittävät miltei 200 latinankielistä väitöskirjaa (SKB 3518-13708). Tiettävästi Svenoniuksen ainoa suomenkielinen julkaisu Rukous ja kiitos Herran Jumalan tykö (1679) ei ole säilynyt.

Tärkeää on huomata, että entistä tehokkaammin Turun akatemian ja sen kirjapainon perustamisen jälkeen suomalaisessa kirjallisuudessakin voitiin harjoittaa varsin notkeaa kielivalintaa (ja tarvittaessa  sensuuria); mitä kannatti kirjoittaa oppineiden kansainvälisellä keskustelukielellä latinaksi; mitä julkaista valtion virallisella ja maan toisella puhutulla kielellä ruotsiksi; mitä taas julkaista suomeksi, jota kieltä kansan enemmistö kuitenkin puhui. Esimerkiksi Turun piispojen julkaisukieli oli heidän (mahdollisen) yliopistouransa aikana tietenkin latina, piispana toimiessaan latinan lisäksi tilanteen mukaan suomi tai heidän äidinkielensä ruotsi. Rothoviuksen painetun kirjallisen tuotannon valtaosa koostuu ruotsinkielisistä saarnajulkaisuista (SKB 3215-3228). Petraeuksen tuotannon pääosa taas muodostuu latinankielisistä julkaisuista, mm. latinankielisestä suomen kieliopista (1649) ja melkoisesta määrästä pyhäpäivien evankeliumi- ja epistolatekstien selityksiä (SKB 2832-3037). Terseruksen merkittävin teos - ainakin tunnetuilta seurauksiltaan - oli papiston opetuskäyttöön suunnattu ruotsinkielinen katekismus Förklaring öfwer catechismum (1662). Gezelius vanhemman pääteoksena sekä ruotsiksi että suomeksi ilmestyneiden katekismusten ja lukuisten latinankielisten pedagogisten teosten ohella pidetään ruotsinkielistä 5-osaista raamattuteosta (1711-1728; ks. Laasonen 1977, 370-412).


1600-luvun avainjulkaisut

Pelkästään itsenäisten uusintapainosten lukumäärien perusteella 1600-luvun "käytetyimmät" suomenkieliset teokset olivat Sorolaisen Vähä katekismus (yhteensä 17 painosta 1600-luvulla), Gezeliuksen Yksi paras lasten tavara (12), Manuale finnonicum: I-III (9), Suomalaisten sielun tavara: I-II (8), Gezeliuksen Muutamat yksinkertaiset kysymykset (7), Maskulaisen virsikirja (6), Evankeliumit ja epistolat (5), Laurentius Petrin Ajan tieto (4), vuonna 1681 kirkoissa luettavaksi tarkoitettu rukous (4) sekä vuoden 1655 säädös papiston erioikeuksista (4).

Uusintapainosten määrät antavatkin hyvän osviitan sen arvioimiseen, mitä teoksia on syytä pitää 1600-luvun avainjulkaisuina. On syytä olettaa, että näissä kirjoissa tiivistyi jotakin olennaista aikakauden yleisestä hengestä - hengestä, joka sitten merkittävällä tavalla ohjasi kirkkolaivaa ja suomalaisten sielujen kristillisyyttä myös vuosikymmenten ajaksi eteenpäin. Pelkästään uusintapainosten määrät eivät kuitenkaan kerro kaikkea ja pelkästään rajanveto uuden nimikkeen ja uusintapainoksen välillä on sekin liukuva. Esimerkiksi vuosien 1614, 1629 ja 1669 kirkkokäsikirjoja olemme laskennassa pitäneet omina julkaisuinaan, vaikka ne kiinteästi liittyivät aina myös edeltäjiinsä. Rukouspäiväjulistukset ja Raamatut ovat aivan oma lukunsa, ja monille niistä kirjoista, jotka vuodesta toiseen julkaistiin "vain" kansankäsikirjojen osana on itseoikeutettu paikkansa avainjulkaisujen joukossa.

1. RAAMATUT | yhteensä kaksi julkaisua | kaksi avainjulkaisua

Agricola sai avustajineen suomennetuksi koko Uuden testamentin ja lähes neljänneksen Vanhaa testamenttia. Raamatunkäännöskomitean, joka piispa Rothoviuksen aloitteesta perustettiin vuonna 1638, suurin saavutus ei ollut enää varsinainen kääntäminen - koska se oli käytännössä jo suoritettu Agricolan ja vuonna 1602 asetetun komitean toimesta - vaan valmiiden käännöstekstien läpikäyminen ja se, että hanke saatiin tällä kerralla ohjatuksi myös maaliin. Ensimmäinen suomalainen kokoraamattu painettiin vuonna 1642, toinen - Johannes Gezelius vanhemman aloitteesta syntynyt - 1680-luvulla. On selvää, että juurikaan kansan käsiin 1600-luvun Raamatut eivät vielä päätyneet. Perinteisesti on keskitytty niin paljon näiden raamattujen syntyvaiheisiin, kieleen, ulkoasuun ja kulttuurihistoriaan (esim. Lehtonen et al. 1942, Puukko 1946), että niiden sisältämät esipuheet, reunamerkinnät, yhteenvedot, selitykset ja rekisterit ovat jääneet vaille tarkempaa historiallista ja teologista selvittelyä.

2. KATEKISMUKSET | yhteensä 15 julkaisua | kuusi avainjulkaisua

Jos koko 1600-luvun suomenkielistä kristillistä kirjallisuutta pitäisi kuvata lyhyellä ilmaisulla, hyvänä vaihtoehtona voisi olla "katekismusten vuosisata". Agricolan visio alkoi nähdä ensimmäistä kertaa päivänvalonsa; tavallinen kansa oppi lukemaan ja oppi kristinuskon perusasiat nimenomaan katekismuksista. Koko vuosisadan "merkittävin" katekismus oli epäilemättä Sorolaisen Vähä katekismus (n. 1614), vuosisadan loppua kohden myös Gezeliuksen molemmat katekismukset (1666, 1670). Papiston käytössä tärkeimpänä on totuttu pitämään Sorolaisen laatimaa laajempaa katekismusta (1614), mutta maininnan yhtenä 1600-luvun avainjulkaisuna ansaitsee myöskin Jacobus Raumannuksen (k. 1678) Lutherin Ison katekismuksen suomennos (1674) - samalla puhtaamman käännöskirjallisuuden edustajana.  Kaikki 1600-luvun katekismukset liittyvät tavalla tai toisella Lutherin katekismuksiin, mutta kukin toimittaja ja hänen yhteisönsä ovat jättäneet niihin myös oman kädenjälkensä. Siksi 1600-luvun katekismuskirjallisuuden tausta-, käyttö- ja sisältövertailu olisi erinomainen tutkimuskohde (vrt. Holmström 1958). Vaikka katekismuskirjallisuus pitääkin ymmärtää tunnustuksellisuuden ajan tyypillisenä "lutherilaisena" instituutiona, katekismusten kautta käytiin myös teologista keskustelua, jossa pelissä olivat niin laatijoiden vaikutusvalta kuin kirjanpainajien myyntitulot. Vuoden 1687 "Katekeesin" ja sen uusintapainokset painatti Tukholmassa Henric Keyser. Puutteellinen suomenkieli, jota vihdoin kolmanteen painokseen saatiin korjattua, ostajiin vetoamaan pyrkinyt kuvitus sekä tapa seurailla Gezeliusta osoittanevat, että pohjanlahden toiselta puoleltakin pyrittiin aktiivisesti täällä virinneille katekismusmarkkinoille (ks. Laine 1997a, 99-101). 

3. VIRSIKIRJAT | yhteensä kolme julkaisua | kaksi avainjulkaisua

Varsinaisia virsikirjoja ilmestyi 1600-luvun kuluessa ainoastaan kaksi; Maskulaisen toimittama Yksi vähä suomenkielinen virsikiria (1605) sekä Elimaeuksen Viipurin hiippakuntaa varten valmistelema Suomenkielinen virsikirja (1621). Maskulaisen virsikirjasta otettiin jo vuosisadan puoliväliin mennessä ainakin viisi uusintapainosta ja tämän jälkeenkin kirja ilmestyi lukuisia kertoja kansankäsikirjojen osana. Finnon visio kansankielisestä virsilaulusta meni siis sekin eteenpäin. Virsikirjasta ei tosin ollut ainoastaan seurakuntalaulun, vaan myös yksityisen hartauden kirjaksi, kun kansa vähitellen oppi myöskin lukemaan. Virsikirjasta veisasivat vanhemmat lastensa sieluihin "Jumalan kansan koti-ikävän". Olisi muistettava tarkastella 1600-luvun virsikirjoja - ei vain hengellisenä runoutena - vaan myös kirkkokäsikirjoihin liittyen. Kolmas, mielenkiintoinen virsijulkaisu on Laurentiuksen neljän virren kokoelma L. P. A. Virret, jonka ilmestymisvuodesta ei ole tarkkaa selvyyttä. Ainakin otsikkojensa perusteella hautajaiskäyttöön suunnatut virret painettiin ilmeisesti myös Gezeliuksen vuoden 1674 virsi- ja evankeliumikirjan liitteeksi. 

4. KANSANKÄSIKIRJAT | yhteensä 10 julkaisua | neljä avainjulkaisua

Aivan omana julkaisutyyppinään voidaan pitää kansankäsikirjoja, jota termiä ainakin Rimpiläinen (1973, 30-31) on tutkimuksessaan käyttänyt. Kansankäsikirjojen idea oli siinä, että yksien kansien väliin koottiin kaikki ne tarpeelliset kirjat, joiden toivottiin imeytyvän niin papiston kuin rahvaan päihin ja sieluihin. Kansankäsikirjojen perusrunko koostui oikeastaan seitsemästä kirjasta: 1) kalenterista, 2) virsikirjasta, 3) evankeliumeista ja epistoloista, 4) passiosta, 5) Jerusalemin hävityksen historiasta, 6) Vähästä katekismuksesta ja 7) rukouskirjasta. Parin vuosikymmenten ajan ainoana varsinaisena kansankäsikirjana oli Manuale finnonicum (1. kerran 1646), jonka erilaisista versioista (I-III) otettiin 1600-luvun loppuun mennessä yhteensä yhdeksän painosta. Koska kansan lukutaito oli vielä vähäistä, teoksen todellisina käyttäjinä lienevät olleen lähinnä papit tai muut oppineemmat säädyt. Ensimmäisen Manualen toimitti Kalannin kappalainen Jonas Raumannus (k. 1683). Raumannuksen toimittamana - ja Manualen tavoin ruotsalaisten esikuvien pohjalta - valmistui seuraavana vuonna myös Vähä kirja (1647; ks. Laine 1997b, 127-129). Vähä kirja sisälsi tiivistetyssä muodossa tärkeimpien kirkollisten toimitusten sekä messun kulun. 1660-luvun lopulta alkaen Manuale alkoi saada useita kilpailijoita. Näistä huomattavimmat lienevät olleen Gezeliuksen virsi- ja evankeliumikirja (1668) sekä ainakin uusintapainoisten määrän perusteella suosittu Suomalaisten sielun tavara I-II (1. kerran 1671). Kansankäsikirjoilla oli tapana laajentua, kun niistä otettiin uusia painoksia. Esimerkiksi vuoden 1693 manualessa oli jo 25 kirjaa. Vähä kirja (tai sen muokatut versiot) liitettiin mukaan myös moniin kansankäsikirjoihin.

5. KIRKKOKÄSIKIRJAT | yhteensä kahdeksan (sisältää Passion) | kuusi avainjulkaisua

Virallisia kirkkokäsikirjoja ilmestyi 1600-luvulla harvakseltaan, mutta niidenkin merkitys kirkon jumalanpalveluselämän ja siten myös kansan uskonnollisuuden suuntaajana on ollut suuri. Kirkkokäsikirjojen välittöminä esikuvina olivat jatkuvasti Ruotsissa hyväksytyt ja ruotsinkielellä toimitetut vastaavat kirjat. Ensimmäinen 1600-luvun virallinen kirkkokäsikirja oli Sorolaisen kääntämä ja toimittama käsikirja (1614), johon liittyen Olaus Elimaeus toimitti Viipurin hiippakuntaa varten oman käsikirjansa (1629). Vuoden 1614 käsikirjan taas Johannes Gezelius vanhempi "monen anomisen ja toiwotuxen jälken, omalla culutuxellans" painoi uudestaan vuonna 1669. Vuosien 1614, 1629 ja 1669 käsikirjat eroavat siis vain vähän toisistaan. Varsinaisesti toinen 1600-luvun kirkkokäsikirja ilmestyi suomeksi Johannes Gezelius nuoremman (k. 1718) toimesta vuonna 1694. Huomioon oli nyt otettu myös Ruotsin uuden kirkkolain (1686) tuomat muutokset. 1600-luvun avainjulkaisuina on pidettävä myös kahta virallisia kirkkokäsikirjoja täydentämään valmistunutta teosta; Evankeliumit ja epistolat (1618) sisälsi kirkkovuoden aikana jumalanpalveluksissa käytetyt raamatuntekstit, Passio (1629) taas sisälsi erikseen hiljaisella viikolla käytössä olleet nk. ahtitekstit. Nämä molemmat ilmestyivät sittemmin myös lukuisia kertoja kansankäsikirjojen osana. Joistakin kirkollisten toimitusten käytäntöjen historiasta 1600-luvun lopulle saakka on ilmestynyt perusteelliset tutkimuksensa (esim. Lempiäinen 1963, Rimpiläinen 1971).

6. ARKKIVEISUT | yhteensä 31 julkaisua | kolme avainjulkaisua

Ensimmäinen suomenkielisenä arkkiveisujulkaisuna on pidetty Riiassa sotilaspappina toimineen Carolus Pictoriuksen (k. 1649) toimittamaa neljää veisua "Jumalan cunniaxi ja suomalaisten hywäxi" (1622). Kysymyksessä on samalla vanhin suomalainen koraalikokoelma (Haapalainen 1975). Toinen esiinnoston arvoinen on Turun yliopiston professori Johannes Cajanuksen (k. 1681) kenties omalla kuolinvuoteellaan runoilema 28-säkeistöinen "Etkös ole, ihmisparka, aivan arka" (1683). Se on sittemmin otettu mukaan kaikkiin virsikirjoihin (nykyisessä nro 612). Kolmas erikseen mainittava on Inkerinmaan Kupanitsassa pappina toimineen Matthias Salamniuksen (k. 1691) lähes satasivuinen Ilolaulu Jeesuksesta (1690). Ilolaulun suosiosta kertoo, että siitä otettiin 1700-luvun kuluessa yhdeksän uusintapainosta. Teosta on kuvattu myös ensimmäisenä merkittävänä Suomessa painettuna kaunokirjallisuuden edustajana (Perälä 1992). Arkkiveisujulkaisujen kukoistuskautena on totuttu pitämään vasta 1800-luvun jälkipuoliskoa, mutta tämä pitänee paikkansa vain "maallisen" arkkiveisurunouden kohdalta. Hengellisten arkkiveisujen julkaisu pääsi hyvään vauhtiin oikeastaan jo 1600-luvun lopulla.

7. SAARNAKIRJALLISUUS | yhteensä 22 (tässä mukana myös ruumissaarnat) | viisi avainjulkaisua

1600-luvun saarnakirjallisuus sai Sorolaisen kaksiosaisen postillan (1621-1625) myötä suurten mittojen alun. Myös seuraava suomenkielinen saarnajulkaisu oli arvovaltainen, kun Sorolaisen seuraajan Isaacus Rothoviuksen lepopäivän pyhittämistä koskenut saarna käännettiin suomeksi vuonna 1634 (toinenkin Rothoviuksen saarna ehkä käännettiin, mutta tämä ei ole ainakaan säilynyt; ks. Pipping 53). 1600-luvun saarnakirjallisuudesta on syytä erikseen mainita myös Laurentius Petrin (k. 1671) seitsemän saarnaa sisältävä Selitykset jokapäiväisiin huomen-, ehtoo- ja ruokalukuihin (1644), jonka on arveltu olleen myös papiston ahkerassa käytössä. Samoin Abrahamus Ikalensiksin (k. 1675) kirkkoherra Johannes Collinukselle pitämä ruumissaarna (1671) - samalla muidenkin ruumissaarnojen edustajana. Ruumissaarnoja ja laajemminkin hautauspuhetta 1600-luvulla on käsitellyt Rimpiläinen (1973). Jos suurin osa 1600-luvun suomenkielisestä kirjallisuudesta on luonteeltaan käännöskirjallisuutta, sisältyy nimenomaan saarnakirjallisuuteen runsaasti myös "alunperin" suomenkielellä ajateltuja, puhuttuja ja kirjoitettuja tekstejä. 1600-luvun saarnakirjallisuuden merkkihenkilöt - Sorolainen, Laurentius Petri, Abrahamus Ikalensis ja Thomas Rajalenius (k. 1688) - julkaisivat kukin teoksiaan ainoastaan suomen kielellä.

8. HARTAUSKIRJALLISUUS | yhteensä 10 julkaisua | viisi avainjulkaisua

Sen sijaan suurin osa 1600-luvun hartaus- ja opetuskirjallisuudesta on luonteeltaan selvästi käännöskirjallisuutta. Ensimmäinen merkittävä hartauskirja Finnon rukouskirjan jälkeen oli Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisen Thomas Georgiin (k. n. 1632) suomentama alunperin Josefus Flaviuksen Jerusalemin hävityksen historia (1616). Kirjanen lienee levinnyt ensin ylempien säätyläisten keskuudessa - sopihan sen varoittava sanoma myös heille - mutta sittemmin se otettiin mukaan myös kansankäsikirjoihin ja siitä muodostui lukutaidon vähitellen lisääntyessä myös todellinen kansankirjanen. Kansankäsikirjoissa kirjanen sidottiin yleensä kiinteästi Evankeliumeiden ja epistoloiden ja Passion yhteyteen. Tästä kolmikosta Jerusalemin hävityksen historia erosi kuitenkin siinä, ettei sillä tietääkseni ollut käyttöä kirkon jumalanpalveluselämässä. Muina hartauskirjallisuuden 1600-luvun "klassikoina" on mainittava Petrus Gothuksen Rististä ja kiusauksesta (1622, suom. Carolus Pictorius), Johann Schützin Kristillinen muistokirja (1679, suom. Gabriel Tammelinus), Andreas Hasselqvistin Hengellinen sydämenherättäjä (n. 1680, suom. Michael Corelius) sekä Johannes Gerhardin Pyhät tutkistelemukseet (1680, suom. Gabriel Tammelinus). Kaikissa kirjoissa olisi paljon läpikäymistä. Schützin kirjan Osmo Tiililä (1961, 22-34) laskee kuuluvaksi suruttomuudesta varoittaviin "herätyskirjoihin, samalla kun se kuuluu pyhityskirjojen lainomaiseen ryhmään"; Hasselqvistin teoksen kristityille suunnattuihin "pyhityskirjoihin", jonka pääpaino on rukoukseen ohjaamisessa; Gerhardin "uskonkirjoihin", joissa korostuu kehotus evankeliumin vastaanottamiseen. Kaikki kolme kirjaa liittyvät siis tienraivaajina myös pietismiin, joka sitten Suomessakin alkoi toden teolla viritä 1700-luvulle tultaessa.

9. VIRALLISJULKAISUT | yhteensä 35 julkaisua | seitsemän avainjulkaisua

Painetuilla virallisjulkaisuilla on merkittävä rooli niissä prosesseissa, joissa 1600-luvun vallanjako-oppia selkiinnytettiin. 1600-luvun perussuunta (ei ainut) on selvä; valtio määräsi kirkonkin asioista - valtio kirkossa pikemmin kuin kirkko valtiossa. Sama huomio koskee ylipäänsä uskontoa: valtio (usein kirkon välityksellä) määräsi myös siitä, mitä tai minkälaista uskontoa kansalaiset saivat harjoittaa. Tämän tyyppiseen perusasetelmaan liittyvät tärkeimmät 1600-luvun kirkkoa tai uskontoa koskevat valtiollisen asetukset, jotka siis myös käännettiin suomen kiellelle: 1. vuodesta 1647 alkaen pappissäädyn privilegioita koskevat säädökset (painettiin suomeksi ilmeisesti vasta vuonna 1655; koskevat myös seurakunnan kokoontumisvapautta ja oikeutta päättää omista asioistaan), 2. vuoden 1655 uskontosääntö, 3. vuoden 1665 valoja ja sapattirikoksia koskeva sääntö sekä 4. vuoden 1686/87 kirkkolaki (suom. 1688). Jotkin virallisjulkaisut antavat myös hyvän muistutuksen siitä, että 1600-luku oli myös hartaan rukouksen aikaa ja opillisen tunnustuksellisuuden kääntöpuolena (ei vastakohtana) oli aikakauden vahva käytännöllinen tendenssi. Ennen muuta rukouspäiväinstituutio kehittyi jo Kustaa II Adolfin ajoilta lähtien säännöllisempiin uomiinsa, johon liittyi vuosittainen painetun rukouspäiväjulistuksen antaminen (tunnetaan suomeksi painettuna ilmeisesti vuodesta 1645). Painettiin myös useita jumalanpalvelukseen, lähinnä saarnan yhteyteen tarkoitettuja lyhyitä, myös valtiollisia asioita käsitteleviä rukouksia - näiden edustajana avainjulkaisujen luettelossa vuoden 1656 Muutamat kristilliset rukoukset (teosta on syytä pitää pikemminkin kirkkokäsikirjana). Muutamien kirkon johtoportaan toimesta syntyneiden virallisjulkaisujen edustajana olkoon Johannes Gezelius nuoremman Uskollinen manaus (1686). Se käsitteli luterilaiselle papistolle annettujen ohjeiden muodossa Inkerinmaan ortodoksien tilannetta (Laine 1997d, 161-163).

10. MUUT | yhteensä seitsemän julkaisua | kolme avainjulkaisua

1600-luvulle painettiin yhteensä neljä sellaista julkaisua, jotka luokittelussamme ovat lähes ainoita julkaisutyyppinsä edustajia. Näistä Maskulaisen Piae cantiones -laulukirjan suomennos (1616), Jacobus Raumannuksen suomentama Confessio fidei (1651/1693) sekä Laurentius Petrin kirkkohistoriallinen Ajan tieto -runoelma (1658) on laskettava mukaan 1600-luvun avainjulkaisujen joukkoon. Neljä muuta ovat pieniä henkilökirjasia. 

Monin tavoin - niin valtion ja sen kirkon rakenteiden liimana kuin "suomalaisten sielun tavarana" - suomenkielinen kristillinen kirjallisuus oli 1600-luvulla rakentamassa tätä maata.

1600-luvun avainjulkaisut

Julkaisutyyppien luokittelumme on sittemmin jonkun verran muuttunut.

1. Yksi vähä suomenkielinen virsikirja, toim. Hemmingius Henrici Maskulainen, 1605. Virsikirjat.

2. Käsikirja jumalanpalveluksesta ja kristillisistä kirkonmenoista, toim. Ericus Erici Sorolainen, 1614. Kirkkokäsikirjat.

3. Katekismus eli kristillisen opin pääkappaleet, Ericus Erici Sorolainen, 1614. Katekismukset.

4. Vähä katekismus, Ericus Erici Sorolainen, 1614. Katekismukset.

5. Vanhan Suomen maan piispojen ja kirkon esimiesten latinankieliset laulut, suom. Hemmingius Henrici Maskulainen, 1616. Laulukirja.

6. Jerusalemin hävityksen historia, suom. Thomas Georgii, 1616. Hartaus ja opetus.

7. Evankeliumit ja epistolat, toim. Olaus Elimaeus, 1618. Kirkkokäsikirjat.

8. Suomenkielinen virsikirja, toim. Olaus Elimaeus, 1621. Virsikirjat.

9. Postilla: I osa, Ericus Erici Sorolainen, 1621. Saarnat ja puheet.

10. Rististä ja kiusauksesta, suom. Carolus Pictorius, 1622. Hartaus ja opetus. 

11. Neljä suloista ja lohdullista kiitos- ja rukousveisua, toim. Carolus Pictorius, 1622. Arkkiveisu.

12. Postilla: II osa, Ericus Erici Sorolainen, 1625. Saarnat ja puheet.

13. Passio, toim. Thomas Georgii, 1629. Kirkkokäsikirjat (myöh. hartaus ja opetus).

14. Käsikirja, toim. Olaus Elimaeus, 1629. Kirkkokäsikirjat.

15. Yksi kristillinen saarna, Isaacus Rothovius (ruots.), 1634. Saarnat ja puheet.

16. Biblia - koko pyhä Raamattu, 1642. Raamatut.

17. Selityksen jokapäiväisiin huomen-, ehtoo- ja ruokarukouksiin, Laurentius Petri Aboicus, 1644. Saarnat ja puheet.

18. Rukouspäiväjulistukset, 1645. Kirkolliset virallisjulkaisut.

19. Manuale finnonicum I, toim. Jonas Raumannus, 1646. Kansankäsikirjat.

20. Vähä kirja, toim. Jonas Raumannus, 1647. Kansankäsikirjat.

21. Confessio fidei, suom. Jacobus Raumannus, 1651. Tunnustuskirjat. Myös vuoden 1693 painos.

22. Asetus meidän kristillisen uskomme oikeasta harjoituksesta ja säilyttämisestä, 1655. Kirkolliset virallisjulkaisut.

23. Säädös papiston erioikeuksista, 1655. Kirkolliset virallisjulkaisut.

24. Muutamat kristilliset rukoukset, 1656. Kirkolliset virallisjulkaisut. Pikemmin kirkkokäsikirja.

25. Ajan tieto, Laurentius Petri Aboicus, 1658. Kirkkohistoria.

26. Yksi paras lasten tavara, Johannes Gezelius vanh., 1666. Kateksimukset.

27. Plakaati valoista ja sapattirikoksista, 1666. Kirkolliset virallisjulkaisut.

28. Suomenkielinen virsi- ja evankeliumikirja, toim. Johannes Gezelius vanh., 1668. Kansankäsikirjat.

29. Käsikirja jumalanpalveluksesta ja kristillisistä kirkonmenoista, toim. Johannes Gezelius vanh., 1669. Kirkkokäsikirjat.

30. Muutamat yksinkertaiset kysymykset, Johannes Gezelius vanh., 1670. Katekismukset.

31. Kristillinen ruumissaarna, Abrahamus Abrahami Ikalensis, 1671. Ruumissaarna.

32. Suomalaisten sielun tavara (I), 1671. Kansankäsikirjat.

33. Tri Martti Lutherin katekismus - se suurempi, suom. Jacobus Raumannus, 1674. Katekismukset.

34. Kristillinen muistokirja, Johann Schütz (saks.), suom. Gabriel Tammelinus, 1679. Hartaus ja opetus.

35. Pyhät tutkistelemukset, Johannes Gerhard (saks.), suom. Gabriel Tammelinus, 1680. Hartaus ja opetus.

36. Hengellinen sydämenherättäjä, Andreas Hasselqvist (ruots.), suom. Michael Chorelius, n. 1680. Hartaus ja opetus.

37. Yksi hengellinen veisu, Johannes Cajanus, 1683. Arkkiveisu.

38. Biblia - koko pyhä Raamattu, 1685. Raamatut.

39. Uskollisuuden kehotus suomen kieltä puhuville, Johannes Gezelius nuor., 1786. Kirkolliset virallisjulkaisut.

40. Katekeesis - summa siitä pyhästä Raamatusta, 1687. Katekismukset.

41. Kirkkolaki, suom. Henricus Florinus, 1688. Kirkolliset virallisjulkaisut.

42. Ilolaulu Jeesuksesta, Matthias Salamnius, 1690. Arkkiveisu.

43. Käsikirja, toim. Johannes Gezelius nuor., 1694. Kirkkokäsikirjat.

Kirjallisuus:

Aleksi Lehtonen (et al.), Suomen kansan Raamattu: tutkielmia suomalaisen Raamatun 300-vuotismuiston äärellä, 1942. Toim Aleksi Lehtonen, Lauri Pohjanpää & Ilmari Salomies. Helsinki.

A. F. Puukko, Suomalainen Raamattumme: Mikael Agricolasta uuteen kirkkoraamattuun, 1946. Helsinki.

Rafael Holmström, Katekismuskirjallisuutemme 1600-luvulla, 1953. Teoksessa toim. Esko Haapa et al., Talenta quinque: commentationes in honorem Ilmari Salomies, Eino Sormunen, E. G. Gulin, Rafael Gyllenberg, G. O. Rosenqvist. Helsinki.

Osmo Tiililä, Rukoilevaisten kirjoja, 1961. Helsinki.

Pentti Lempiäinen, Rippikäytäntö Suomen kirkossa: uskonpuhdistuksesta 1600-luvun loppuun, 1963. Helsinki.

[Pipping], Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, 1967. Jäljennöspainos. Helsinki.

Olavi Rimpiläinen, Läntisen perinteen mukainen hautauskäytäntö Suomessa ennen isovihaa, 1971. Helsinki.

T. I. Haapalainen, Carolus Pictoriuksen suomenkieliset virret vuodelta 1622, 1975. Helsinki.

Olavi Rimpiläinen, Suomalainen hautauspuhe puhdasoppisuuden aikana, 1973. Helsinki.

Pentti Laasonen, Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia, 1977. Helsinki.

Olavi Rimpiläinen, Päiväjumalanpalvelus Viipurin hiippakunnassa puhdasoppisuuden aikana, 1980. Helsinki.

Anna Perälä, Ensimmäiset kirjapainomme ja niiden painatteet (1642-1713), 1992. Teoksessa toim. Harri Raitis et al., Kirja rakentaa maata. Turku.

Suomen kansallisbibliografia 1488-1700 (=SKB), 1997. Toim. Tuija Laine & Rita Nyqvist. Helsinki.

Tuija Laine, Suomenkielinen Lutherin Vähä katekismus 1600-luvulla, 1997a. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Tuija Laine, 1600-luvun kirkkokäsikirjat, 1997b. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Tuija Laine, Mwtamat christilliset rucouxet, 1656, 1997c. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Tuija Laine, Johannes Gezelius nuor.: Uscollinen manaus, 1686, 1997d. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.


Internet:

Markku Sandell, Ennennäkemätön kirjalöytö Saksasta - 1600-luvun suomenkielinen katekismus ja virsikirja, 7.12.2015. - Yle: Kotimaa. Suora linkki: https://yle.fi/uutiset/3-8510483. Viitattu 13.3.2019.


Blogia päivitetty 11.3.2020.