David Wilkerson – elämä, työ ja suomennetut teokset

David Wilkerson (1931–2011) oli yhdysvaltalainen pastori, evankelista ja kirjailija, joka tunnetaan erityisesti työstään New Yorkin katujengien ja huumeiden käyttäjien parissa. Hän kasvoi helluntailaisessa perheessä Pennsylvaniassa ja koki nuorena kutsun palvella Jumalaa. 1950-luvun lopulla hän matkusti New Yorkiin auttaakseen rikollisuudesta ja riippuvuuksista kärsiviä nuoria, mikä johti Teen Challenge -järjestön syntyyn. Myöhemmin hän perusti Times Square Church -seurakunnan Manhattanille, jossa hän korosti parannusta, pyhyyttä ja Jumalan armon voimaa. Wilkersonin suorapuheinen, mutta myötätuntoinen julistus vaikutti miljooniin ihmisiin eri puolilla maailmaa.

Wilkerson kirjoitti useita vaikutusvaltaisia kirjoja. Tunnetuin niistä on Risti ja linkkuveitsi (The Cross and the Switchblade), jossa hän kuvaa matkaansa New Yorkin jengeihin ja Nicky Cruzin kaltaisten nuorten elämänmuutoksia. Kirjasta tuli kansainvälinen bestseller ja se filmatisoitiin 1970-luvulla. Toinen merkittävä teos on profeetallissävytteinen Näky (The Vision), jossa hän pohtii yhteiskunnallisia ja hengellisiä muutoksia. Myöhemmissä kirjoissaan, kuten Et sinä vaan Jeesus! (Hungry for More of Jesus), hän keskittyi henkilökohtaiseen pyhitykseen, rukoukseen ja luottamukseen Jumalan uskollisuuteen arjen keskellä.

David Wilkersonin suomennetut teokset

1965

Risti ja linkkuveitsi (The cross and the Switchblade). 235 s. Helsinki: Ristin voitto. 2. p. 1967 (Ristin voitto). 3. p. 1969 (Ristin voitto). 4. p. 1969–1971 (Ristin voitto). 5 p. 1971 (Ristin voitto). 6. p. 1973 (Ristin voitto). 7. p. 1974 (Ristin voitto). 8. p. 1976 (Ristin voitto). 9. p. 1978 (Ristin voitto). 10. p. 1981 (RV-kirjat). 11. p. 1983 (RV-kirjat). 12. p. 1986 (RV-kirjat). 13. p. 1992 (RV-kirjat). 14. p. 2003 (Aikamedia). 15.-16. p. 2004 (Aikamedia). 17. p. 2012 (Aikamedia).

1966

12 kadotuksen enkeliä (Twelve Angels from Hell). 142 s. Helsinki: Ristin voitto.

1967

Pieniä ihmisiä (The Little People). 200 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1968

Hei saarnamies... Sä pääset läpi! (Hey, preach... you're comin' through!) 139 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1969

En ole vihainen Jumalalle (I'm not Mad at God). 90 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1970

Kukkaislapsia löytöretkellä (Purple-violet squish). Kukkoskirjat 4. 91 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1971

Vanhemmat vaikeuksissa (Parents on Trial). David Wilkerson & Claire Cox. 203 s. Tikkurila: Ristin voitto. 2. p. 1971 (Ristin voitto).

Onpa minulla ongelmia (Man, have I got problems). 131 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1974

Näky (The Vision). 132 s. Saarijärvi: Ari-kustannus. 2. p. 1977 (Ari-kustannus). 3. p. 1986 (Ari-kustannus). 5. p. 1992 (Ari-kustannus). 6. p. 1995 (Ari-kustannus). 5. p. 2001 (Päivä). 6. tark. ja laaj. p. 2004 (Näky nyt/Päivä).

1975

Jeesus-kansalaisen kypsymisen käsikirja (Jesus Person Maturity Manual). 142 s. Saarijärvi: Ari-kustannus.

Asiat halki (David Wilkerson speaks out). 140 s. Saarijärvi: Ari-kustannus.

1976

Juureton sukupolvi (The Untapped Generation). David ja Don Wilkerson. 315 s. Saarijärvi: Ari-kustannus.

1977

Ristin ja linkkuveitsen jälkeen (Beyond the Cross and the Switchblade). RV-taskukirjat 16. 214 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1978

Sana Herralta. David Wilkerson, Hal Lindsey, Billy Graham, Festo Kivingere & Morris Cerullo. Toim. Leo Meller. Ajankohtakirja. 138 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1979

Kohti tuomiota? (Racing toward Judgment). RV-taskukirjat 29. 196 s. Tikkurila: Ristin voitto.

1981

Otatko sinä? (Sipping Saints).David Wilkerson & Niilo Yli-Vainio. 102 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1982

Jumalan paras – sinua varten. 120 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1986

Pasuuna soi (Set the Trumpet to Thy Mouth). 188 s. Saarijärvi: Ari-kustannus. 2. p. 1987 (Ari-kustannus).

1988

Keskiyön huuto. Sana ajallemme 1. 124 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1989

Pyhän Jumalan edessä. Sana ajallemme 2. 136 s. Helsinki: Kuva ja sana. 2. p. 1989 (Kuva ja sana).

Kotisi on kirkkosi. Sana ajallemme 3. 139 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1990

Miten voitan taistelun syntiä ja kiusausta vastaan? (Two of Me). 72 s. Helsinki: Kuva ja sana. 2. p. 2002 (Kuva ja sana).

Ihmeet ja merkit. Sana ajallemme 4. 153 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1992

Itsemurha, lopullinen ratkaisu? (Suicide). 139 s. Vantaa: RV-kirjat.

Pyhä jäännös. Sana ajallemme 5. 167 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1993

Et sinä vaan Jeesus! (Hungry for more of Jesus). 128 s. Helsinki: Kuva ja sana. Suomalainen versio lyhennetty alkuperäisteoksesta.

1997

Herätys on täällä! (Revival on Broadway!) 352 s. Helsinki: Kuva ja sana.

1998

Jumalan varoitus (America's Last Call). 159 s. Helsinki: Kuva ja sana. Uusi p. 2008 (Taloudellisen tuhon jyrkänteellä: viimeinen varoitus/Kuva ja sana). 

1999

Jumala huolehtii: ahdingon ajassa Jumalan huolenpito yllättää! (God's plan to protect his people in the coming depression). 184 s. Helsinki: Kuva ja sana. 2. uud. p. 2012 (Kuva ja sana).

2000

Parempi liitto (The New Covenent Unveiled). 168 s. Helsinki: Kuva ja sana. Uud. p. 2013 (Voitto: vapaaksi siitä mikä sitoo).

2001

Ennustus. Sana ajallemme 6. 173 s. Helsinki: Kuva ja sana. Alkuteos julkaistu sarjassa Times Square Pulpit. 2. p. 2001 (Kuva ja sana). 3. p. 2001 (Kuva ja sana). 4 . uud. p. 2011 (Kuva ja sana).

2001

Vahva linna (Hallowed be thy names). 256 s. Helsinki: Kuva ja sana.

2003

Oletko aikonut antaa periksi? (Have you felt like giving up lately?) 171 s. Pietarsaari: Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus.

2004

Valvo morsiameni, minä tulen pian! Ihmisiä ja ilmiöitä sydänyön ennustusten toteutuessa. Sana ajallemme 7. 143 s. Helsinki: Kuva ja sana. 2. p. 2004 (Kuva ja sana). 3. p. 2005 (Kuva ja sana). Alkuteos julkaistu sarjassa Times Square Pulpit.

2005

Kaikki odottavat. [Sana ajallemme 8]. 176 s. Helsinki: Kuva ja sana. Alkuteos julkaistu sarjassa Times Square Pulpit. 2. p. 2006 (Kuva ja sana).

2006

Ehtoolla on oleva valoisaa: David Wilkersonin julistus kesäsodan Jerusalemissa. Sana ajallemme 9. 148 s. Helsinki: Kuva ja sana. Alkuteos julkaistu sarjassa Times Square Pulpit.

2007

Herra minuun koskee: missä Jumala on silloin kun vanhurskas kärsii? Sana ajallemme 10. 128 s. Helsinki: Kuva ja sana. Alkuteos julkaistu sarjassa Times Square Pulpit.

2008

Jos voitat maailman, mutta kadotat lapsesi ja puolisosi. David Wilkerson & Watchman Nee. Toim. Leo Meller. 96 s. Helsinki: Kuva ja sana.

2010

Jumalan rakastetut: toivon ja lohdutuksen sanoja vaikeiden aikojen keskellä eläville (Dearly Beloved). 223 s. Virrat: Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus.

2012

Isän sydän (God Is Faithfull). 511 s. Helsinki: Kuva ja sana. 2.-6. p. 2012–2024 (Kuva ja sana). 7. p. 2024 (Kuva ja sana).

Jumalan hoitokeino huolille (God's Cure for Worry). 109 s. Virrat: Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus.

2014

Viisautta jonka mukaan elää: elämänviisautta yli 450 Raamatun sananlaskusta (Pocker Proverbs). 131 s. Koonnut David Wilkerson. Virrat: Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus. 2. p. 2023 (Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus).

Lupausten kirja: 800 Jumalan sanan lupausta (The Jesus Person Pocket Promise Book). Koonnut David Wilkerson. 218 s. Virrat: Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus.

2024

Tuli hänen luissansa: viisikymmentä David Wilkersonin voimallisinta saarnaa (Fire in His Bones). Toim. Gary Wilkerson & Adéle Booysen. 335 s. Virrat: Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus.