Gustaf Johanssonin teokset

05.05.2025

Gustaf Johansson toimi yli 50 vuotta yliopiston opettajana, piispana ja arkkipiispana, mikä teki hänestä jo sinänsä yhden uusimman ajan historiamme keskeisimmistä kirkollisista vaikuttajista. 

– Eino Murtorinne: Suomen kansallisbiografia.

"Johansson! – En osaisi olla hänelle vihainen. Ajattelen, että minä ymmärrän häntä niin hyvin. Kunnioitan häntä ja tunnen kuitenkin ilolla, missä kohden hän erehtyy ja iskee harhaan. Kuinka syvällä tunteella hän siveellisyysasiassa oli samaa mieltä kuin me – ja kuitenkin hän meitä ruoskii. – Entä kansakouluasia. Oikeassa on hän kun sanoo nykyajan hengen ytimen olevan jalostumatta. Samaahan juuri Ibsen: "[...] Mitä me tarvitsemme kipeästi – on aatelisihmisiä. Minä en tarkoita sukuaatelia, en liioin rikkauden aatelia, en edes älyn aatelia, vaan sydämen aatelia, tahdon aatelia, luonteen aatelia"."

– Minna Canth kirjessään Lucina Hagmanille 1.5.1888 (lainattu Yrjö J. E. Alanen, Gustaf Johansson: elämänkuvaus, 1947, s. 143-144).

Gustaf Johanssonin henkilötietoja ja elämänvaiheita

Syntynyt 10.1.1844, Ylivieska

  • koko nimi Gustaf Johansson
  • vanhemmat Lempäälän kirkkoherra, rovasti Gustaf Johansson vanh. (k. 1872) ja Johanna Emilia os. Schalin (k. 1898); myös neljä muuta veljeä (Jonatan, Wilhelm, Josua, Edvard) lähtivät papin uralle
  • puoliso (vih. 1873) Sofia Emilie os. Björkman (k. 1925); kymmenen lasta

Opinnot ja varhaiset työvuodet

  • ylioppilas 1861, Vaasan lukio
  • filosofian kandidaatti 1868 (maisteri 31.5.1869), Helsingin yliopisto
  • opintomatka Saksaan 1868–1870; mm. Johann Tobias Beckin oppilaana Tübingenissä
  • vihitty papiksi 28.3.1871, Turun tuomiokirkko (vihkijä ilmeisesti arkkipiispa Edvard Bergenheim); Lempäälän vt. kappalainen 1871–1872, Pirkkalan vt. kappalainen 1872–1873, Hausjärven kirkkoherran virallinen apulainen 1873
  • teologian kadidaatti 1874, lisensiaatti 1875 (tohtori 28.5.1875), Helsingin yliopisto
  • dogmatiikan ja siveysopin dosentti ja vt. professori 1875–1877, Helsingin yliopisto

Helsingin yliopiston dogmatiikan ja siveysopin professori 1877–1884

  • hoiti virkansa ohessa vuosien 1877–1883 välillä osan käytännöllisen teologian professuurista
  • ulkomailla tieteellisen tutkimustyön vuoksi kesinä 1876, 1879 ja 1884
  • Suomen merimieslähetyksen johtokunnan jäsen 1880–1885

Kuopion hiippakunnan piispa 1884–1896

  • kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja 1886 ja 1893; mm. raamatunkäännöskomitean jäsen 1879–1913 (puheenjohtaja 1886–1913), katekismuskomitean jäsen 1885–1893 (puheenjohtaja)
  • Suomen valtiopäivien pappissäädyn jäsen 1885, varapuhemies 1888, 1891 ja 1894; edustaja mm. Aleksanteri III:n hautajaisissa ja Nikolai II:n valtaistuimelle asettajaisissa 1894 ja Nikolai II:n kruunajaisissa 1896
  • Kuopion pipliaseuran puheenjohtaja 1885–1896
  • Kansan ystävä -lehden perustaja ja vastaava toimittaja 1896–1898
  • Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran perustajajäsen (per. 1891) ja ensimmäinen puheenjohtaja (esimies) 1891–1905

Savonlinnan hiippakunnan piispa 1896–1899

Turun ja Suomen arkkipiispa 1899–1930

  • kirkolliskokouksen puheenjohtaja 1898–1928

  • Suomen valtiopäivien pappissäädyn puhemies 1897–1906; ns. Tagantsevin-komitean jäsen 1904–1905, ns. Haritonovin komitean jäsen 1909

  • Suomen pipliaseuran puheenjohtaja 1900–1930 (tehtävä kuului perinteisesti arkkipiispalle)

  • neljä matkaa Lähi-Itään tammi-toukokuussa 1907, 1909, 1910 ja 1914

Kuollut 24.7.1930, Turku

Luettelo Gustaf Johanssonin kirjoista

Virheet ja puutteet: info@martinkirja.fi

Ks. täältä myynnissä olevat Gustaf Johanssonin teokset ja artikkelit (haku avautuu uudessa ikkunassa).


1875

Pantheismens inflytande på de dogmatiska grundbegreppen i R. Rothes speculativa theologi. Akademisk afhandling. 104 s. Helsingfors. 

1876

Det kristliga samvetsbegreppet och dess historik. Akademisk afhandling. 133 s. Helsingfors.

1884

Muistutuksia suomalaisen virsikirjakomitean ehdoitukseen. 224 s. Helsinki: Edlund. Digitoitu julkaisu.

(toim.) Elias Lönnrotin wiimeiset korjaukset Wäliaikaiseen suomalaiseen wirsikirjaan. 86 s. Helsinki: Edlund.

1885

Tervehdys Kuopion hiippakunnan papistolle. 19 s. [Kuopio].

Silmäys seurakuntain ja seurakuntahoidon oloihin Kuopion hiippakunnassa sekä mainittavimmat ilmiöt kristillisen kirkon ja teologisen tieteen alalta sitten viimeistä pappeinkokousta. 24 s. Kuopio.

1889

Frälsningsarmén. 162 s. Kuopio: Backman. Suomeksi 1890.

1890

Mietteitä suomen luterilaisen kirkon asemasta. 992 s. Kuopio: O. W. Backman.

Pelastusarmeija: lyhyesti esitelty. 151 s. Kuopio: O. W. Backman. Ruotsiksi 1889.

1891

Silmäys seurakuntain ja seurakuntahoidon oloihin Kuopion hiippakunnassa viime viiden vuoden aikana. Esitelmä pappiskokouksessa Oulussa 10.9.1890. [?] s. Kuopio: O. W. Backman. Eripainos Vartijasta (1890/nro 11-12).

Piispantarkastuksessa Pielisjärvellä elokuulla 1891: piispa G. Johanssonin pitämät puheet. 15 s. Joensuu: Pohjois-Karjalan pipliaseura.

Muistosanoja Pielisjärwen seurakunnalle Piispantarkastuksesta elokuulla 1891. 24 s. Joensuu: Pohjois-Karjalan pipliaseura.

(et al.) Katekismus-ehdotus, jonka toimitti Suomen toisen kirkolliskokouksen asettama komitea. 110 s. Helsinki. 2. p. 1891. Yleisesti tunnetaan, että vuoden 1893 kirkolliskokouksessa hyväksytty uusi kristinoppi on pääasiallisesti Johanssonin työtä (esim. Alanen 1947, 237-238). Uusi katekismus painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1894.

1892

Laestadiolaisuus. 314 s. Kuopio: O. W. Backman. Osa ruotsiksi 1898 (Den närvarande laestadianismens läroframställning/Luleå).

Mainittavimmat ilmiöt kristillisen kirkon ja teologisen tieteen alalla kahden viime vuoden kuluessa: esitetty pappiskokouksessa Kuopiossa 24 päivänä syyskuuta 1892. 79 s. Kuopio: O. W. Backman. Eripainos Vartijasta (1892/nro 5).

Muistutuksia vanhurskauttamisoppiin ja sen käsittelemiseen: ote esitelmästä Kuopion hiippakunnan pappiskokouksessa 24 päivänä elokuuta 1892. 45 s. Kuopio: O. W. Backman. Saksaksi 1893 (Einige Bemerkungen zur Rechtfertigungslehre und zur Behandlung derselben).

Seurakunnalliset olot Kuopion hiippakunnassa kahden viime vuoden kuluessa: esitetty pappiskokouksessa Kuopiossa 24 päivänä syyskuuta 1892. 11 s. Kuopio: O. W. Backman. 

Yleissilmäys merkillisimpiin tapauksiin ja ilmiöihin kristikunnassa ja uskontieteen alalla viime viiden vuoden kuluessa: esitetty pappiskokouksessa Oulussa 10 päivänä syyskuuta 1890. 21 s. Kuopio: O. W. Backman. Eripainos Vartijasta (1890/nro 11-12).

Piispantarkastuksessa Kontiolahdella 1891: piispa G. Johanssonin pitämät puheet. 16 s. Joensuu: Joensuun kirjapaino-yhtiö.

1893

Puhe, jonka piti piispa G. Johansson Oulun lutherilaisen rukoushuoneen wihkimisessä, lokakuun 19 p:nä w. 1892. 15 s. Oulu.

(esipuhe) Om nådevalet: en förkortad öfversättning af prof. J. T. Becks förklaring till Romarebrefvets nionde kapitel af A[line] R[euter]. Med förord af biskop Gustaf Johansson. 51 s. Helsingfors: Söderström.

1894

Kirkollisia kysymyksiä. 202 s. Porvoo: WSOY. Ruotsiksi 1895 (Uttalanden i några kyrkliga frågor). 

Saarnoja kirkkowuoden sunnuntai-, pyhä- ja juhlapäiwille: ensimmäinen wuosikerta (wanhat ewankeliumi-tekstit). 663 s. Porvoo: Werner Söderström. Ruotsiksi 1894 (Predikningar öfwer de årliga sön-, högtids- och helgedagarnes ewangelier: första årgången).

1895

Saarnoja kirkkowuoden sunnuntai-, pyhä- ja juhlapäiwille: toinen wuosikerta (uudet ewankeliumi-tekstit). 568 s. Porvoo: Werner Söderström. Ruotsiksi 1895 (Predikningar öfver de årliga sön-, högtids- och helgedagarnes evangelier: andra årgången).

Muistosanoja Kiimingin seurakunnalle piispantarkastuksesta v. 1895. 25 s. Kiiminki: Joh. Castrén.

1897

Pyhä uskomme. 644 s. Porvoo: WSOY. Ilmestyi 8 vihossa 1896–1897. Ruotsiksi 1898 (Vår heliga tro/ilmestyi 8 vihossa 1896–1898).

Rakkaus on lain täyttämys. Uskonnollista pikkukirjallisuutta 1. 20 s. Porvoo: WSOY.

Jeesus on autuuden ruhtinas. Uskonnollista pikkukirjallisuutta 2. 24 s. Porvoo: WSOY.

Jeesus Kristus on elämän valkeus. 15 s. Helsinki. Ruotsiksi 1897 (Jesus Kristus, lifvets ljus).

Muutama jäähyväissana Kuopion hiippakunnan papistolle. [12] s. Helsinki: Suomalainen kirjallisuuden seura. Myös Teologisessa aikakaukirjassa (1897/nro 3).

Muutama tervehdyssana Savonlinnan hiippak. papistolle. 17 s. Helsinki: SKS:n kirjapaino. Myös Teologisessa aikakauskirjassa (1897/nro 7).

1898

Saarnoja kirkkowuoden sunnuntai-, pyhä- ja juhlapäiwille: kolmas wuosikerta (uudet ewankeliumi-tekstit). 676 s. Porvoo: Werner Söderström. Ilmestyi 7 vihossa 1897–1898. Ruotsiksi 1907 (Predikningar öfver de årliga sön-, högtids- och helgedagarnes evangelier: tredje årgången/ilmestyi 10 vihossa 1904–1907). 

1900

Jäähyväistervehdys Savonlinnan hiippakunnan arvoisalle papistolle. 15 s. Helsinki: SKS:n kirjapaino. Eripainos Teologisesta aikakauskirjasta (1900/nro 3).

Tervehdys Turun arkkihiippakunnan arvoisalle papistolle. 22 s. Helsinki: SKS:n kirjapaino. Eripainos Teologisesta aikakauskirjasta (1900/nro 4-5).

1901

Arvoisa virkaveli! 2 s. Porvoo: WSOY.

1902

Arvoisa virkaveli! 4 s. Helsinki: Suomalainen kirjallisuuden seura.

(et al.) Sananen kansalle. Gustaf  Johansson & J. R. Danielson. 16 s. Mikkeli: Valo. Eripainos Uudesta Suomettaresta (1.5.1902). Danielsonin artikkeli "Tulevaisuuden turvaaminen ja ratkaisua odotettaissa".

1912

(suom. et al.) Uusi testamentti: suomalaisen raamatunkäännöskomitean tekemä käännösehdotus. 506 s. Porvoo: WSOY. Gustaf Johansson toimi alunperin vuonna 1879 aloittaneen raamatunkäännöskomitean puheenjohtajana vuosina 1886–1913. Vuoden 1913 kirkolliskokous päätti ottaa valmistuneen Uuden testamentin "toistaiseksi vanhan käännöksen ohella väliaikaiseen käytäntöön". Tämä Uusi testamentti painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1914 (Uusi testamentti).

1913

(et al.) Esipuhe ja vastalauseet Uuden testamentin suomennosehdotukseen. Gustaf Johansson, Edv. Stenij, Joh. Schwartzberg, J. I. Gummerus & Juhani Aho. 70 s. Porvoo: WSOY.

1914

Herran sana pysyy iankaikkisesti: saarnoja kirkkovuoden epistolatekstien johdosta (ensimäinen vuosikerta). 588 s. Kuopio: Suomen lähetysseura. Ilmestyi 8 vihossa 1914–1916.

1924

Kristillinen uskonoppi, jonka luennoissa esitti Gustaf Johansson. 369 s. Helsinki: Suomen lähetysseura.

1927

Muistelmia Antero Wilhelm Ingmanin elämästä. Kuvitettu. 128 s. Helsinki: Suomen lähetysseura. Digitoitu julkaisu.

1928

Kertomus seurakuntien ja seurakuntahoidon vaiheista: esitetty arkkihiippakunnan pappeinkokouksessa Turussa 18 päivänä lokakuuta 1927. 16 s. Turku.

Merkillisimmät ilmiöt kristillisen kirkon ja jumaluusopin alalla viimeisen pappeinkokouksen jälkeen: esitetty arkkihiippakunnan pappeinkokouksessa Turussa 19 päivänä lokakuuta 1927. 18 s. Turku.

1930

Raamatullisia mietelmiä. Alkusanat Toini ja Signe Johansson. 611 s. Porvoo: WSOY.  2. p. 1933. Ilmestynyt postuumisti.

Valikoima Gustaf Johanssonin artikkeleita

Lisäksi useita puheita ja kirjoituksia mm. Uudessa Suomettaressa (vuodesta 1883 alkaen), Hengellisessä kuukauslehdessä (vuodesta 1888 alkaen), Kyyhkynen-aikakauslehdessä (1890–1892), Kansan ystävä -lehdessä (1895–1899) ja Herättäjä-sanomalehdessä (1912–1929).


1877

Guds rike och verldsriket. – Tidskrift för theologi och kyrka nro 4.

1879

Vår tids grundbrist. – Tidskrift för theologi och kyrka nro 2.

1883

"Puhe ilo- ja onnentoivotusjuhlassa lokakuun 17 p. 1883, pitänyt Gustaf Johansson", teoksessa Ilo- ja onnentoivotusjuhlassa lokakuun 17 p:nä 1883 jonka juhlallisesti vietti Aleksanterin-Yliopisto Suomessa. 8 s. Kaksikielinen (ruotsi-suomi). Helsingfors.

1888

Kuolemanrangaistus. – Vartija nro 4.

Saarna valtiopäivien lopulla v. 1888. – Vartija nro 6.

Eräs piispa Johanssonin lausunto laestadiolaisuudesta. – Vartija nro 12.

1891

Jumalan aivotuksesta: piispa G. Johanssonin saarna Kuopion pappeinkokouksessa. – Merimiehen ystävä nro 5.

1892

Katekismusehdotus. – Vartija nro 2.

Kirkon asemasta vähäsen. – Vartija nro 2.

Vielä katkismuskysymyksessä. – Vartija nro 4.

Ehtoollispakko ja vähän muutakin. – Vartija nro 11.

1893

Kirkon tosi-asemasta vähäsen. – Vartija nro 2.

Vielä selitystä. – Vartija nro 4.

Kysymys sekin. – Vartija nro 7-8.

Uudistetun pyynnön johdosta sananen. – Vartija nro 9.

Toivomus. – Vartija nro 12.

1895

Muutama muistutus pastori Elis Bergrothille. – Vartija nro 4.

Vielä muutama muistutus aseman selvittämiseksi. – Vartija nro 5.

Vielä aseman selvittämiseksi. – Vartija nro 7-8.

Kristus on autuuden ruhtinas [Kansan ystävä -lehdestä]. – Pyhäkoululehti nro 12.

1896

Tärkeä tehtävä. – Teologinen aikakauskirja nro 1.

Usko ja epäusko. – Teologinen aikakauskirja nro 4.

Kruunausjuhla Moskovassa. – Teologinen aikakauskirja nro 7.

Kallein tavara [Kansan ystävä -lehdestä]. – Merimiehen ystävä nro 8.

1897

Uskonpuhdistuksen perusteista. – Teologinen aikakauskirja nro 1.

1898

"Vapauttaminen", teoksessa Kirjailija-albumi 1878-1898: 20-vuotisen kustantajatoimen johdosta toim. Werner Söderström. Kuvitettu. 438 s. Porvoo: WSOY.

Meille on enemmän rakkautta tarpeen. – Teologinen aikakauskirja nro 10.

1899

Raamatunkeskustelujen vaara [Kansan ystävä -lehdestä]. – Kuukauslehti nro 1.

1906

"Kehityksemme määrä" [nimimerkki G. J.], teoksessa Pyhä muisto 4: Suomen rippikoulunuorisolle pyhänä elämänsä aikana. Porvoo: WSOY, s. 4-6.

1907

"Anders Wilhelm Ingman", teoksessa Oma maa 1. Toim. E. G. Palmén et al. Porvoo: WSOY, s. 340–350.

1915

"Saarna valtiopäivien lopettajaisissa 1888", teoksessa Suomalaisia puhujia ja puheita. Toim. K. S. Laurila. 266 s. Helsinki: Kansanvalistusseura.

Uskovan pysyminen Kristuksessa [teoksesta Herran sana pysyy iankaikkisesti]. – Elämän kevät nro 5.

1917

"Uskonpuhdistuksen johtavat aatteet", teoksessa Uskonpuhdistus ja Suomen kirkko. Sortavala: Suomen kirkon sisälähetysseura, s. 23-35.

1919

"Elias Lönnrot", teoksessa Karjalohja 1: Karjalohjan nuorisoseuran julkaisu. Kuvitettu. 302 s. Helsinki: Edistysseurojen kustannus.

1921

"Några hågkomster från brytningstiden", teoksessa Från brytningstider: minnen och erfarenheter. Ny serie. Helsingfors: Söderström, s. 79-100.

1928

Arkkipiispan joulutervehdys. – Suomen kuvalehti nro 51–52.

Läheet ja kirjallisuus: