1. Kirkolliset asiakirjat

Kirkolliseen lainsäädäntöön ja tuomiovaltaan liittyvää asiakirja-aineistoa (mm. hiippakuntastatuutit ja kuninkaan kirjeet) on esitelty vasta kohdassa kaksi. Kirkolliset asiakirjat jaetaan tässä (A) Suomea koskeviin yksittäisdokumentteihin ja (B) Turussa myöhäiskeskiajalla laadittuihin kopiokirjoihin. 

1.A. Yksittäisdokumentit

1.A.1. Gravis admodum (n. 1171) - paavin ja kuurian kirjeet ja asiakirjat

• Nimitykset: paavin kirje Gravis admodum, bulla Gravis admodum (kirjeen alkusanojen mukaan, suom. "ylen raskas")
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen kirje ei ole säilynyt; keskiajan jälkeinen kopio Ruotsin Kansallisarkistossa (Riksarkivet)
• Kieli ja ulkoasu: latina; [pergamenttilehti]; [sinetti]
• Julkaistu: FMU 24; suomeksi SHD 56 & SVL 3; verkossa DF 24

Vanhin Suomen lähetyshiippakunnan olosuhteita nimenomaisesti käsittelevä paavin kirjelmä (tai bulla). Kirjeessä kuvataan pakanuuden ja kristinuskon välillä häilyviä suomalaisia (lat. phinni), joista on kiirinyt "ylen raskas ja vaikea valitus" paavin korviin. Paavin mukaan vain ottamalla haltuun varustuksia - jos niitä on - voidaan estää suomalaisia luopumasta kristillisestä uskosta. Kirje on sen erillisen otsikon mukaan lähetetty "Upsalan arkkipiispalle ja hänen alaisilleen piispoille sekä jaarli Guttormille" (SVL 3).

DF-verkkopalvelussa haku pelkällä vaihtoehdolla "paavi ja kuuria" tuottaa yhteensä 634 tietuetta vuosilta 1154-1521. Näistä REA:ssa 43. Myös paavillisen penitentiariaattiviraston aineisto (ks. kohta 2.C.3.) sisältyy lukuun (130 tietuetta). (634-43-130=461) 

Erityyppisten kirkollisten asiakirjojen luokittelu (kuten "paavi ja kuuria") on toki liukuvaa, ja varsinkin keskiajalla pelkästään "kirkollisen" ja "maallisen" asiakirjan toisistaan erottaminen usein kuin veteen piirretty viiva. Diplomatarium Fennicum -verkkopalvelussa "Suomea koskevat asiakirjat" on ilmeisesti pyritty luokittelemaan lähinnä asiakirjan laatijan perusteella (kuten tässäkin luettelossa). 

Huom! DF-verkkopalvelu on vielä keskeneräinen ja sisältää toistaiseksi ennen muuta FMU:ssa olevan aineiston (lisätietoja täältä). Tällä hetkellä (tarkistettu 21.6.2021) DF:ssa on yhteensä 6853 tietuetta (FMU:ssa 6726; luvuissa mukana myös muu kuin varsinainen diplomatarium-aineisto).

1.A.2. Turun piispanvaalin selostus (1291) - piispojen ja muun hiippakuntahallinnon kirjeet ja asiakirjat

• Nimitykset: Turun piispanvaalin selostus, "Turun tuomiokapitulin avoin kirje" (SVL 110)
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen asiakirja ei ole säilynyt; vanhin kopio Ruotsin Museovirastossa (Riksantikvarieämbetet)
• Kieli ja ulkoasu: latina; [pergamenttilehti]; [sinetti]
• Julkaistu: FMU 201; suomeksi SVL 110; verkossa DF 201

Yksi vanhimmista Turun tuomiokapitulin toiminnasta kertovista dokumenteista. Kyseessä on tuomiokapitulin laatima selostus vuoden 1291 piispanvaalin vaiheista. Turun piispanistuin oli tullut avoimeksi Johanneksen siirryttyä Upsalan arkkipiispaksi ja vaalikokoukseen kokoonnuttiin - kun "Pyhän Hengen messu oli laulettu ja Jumalan sanaa saarnattu" (cantata missa sancti spiritus et proposito verbo Dei) - Turun tuomiokirkon sakastissa 25.1.1291. Päätöksen tekeminen delegoitiin kaniikki Laurille (nk. kompromissimenettely). Muista lähteistä tiedetään, että valituksi tuli tuomiokapitulin omasta piiristä kaniikki Maunu.

DF:ssa haku pelkällä vaihtoehdolla "piispat" tuottaa yhteensä 416 tietuetta vuosilta 1234-1530. Näistä REA:ssa 85. Myös Piispa Maunu Särkilahden kopiokirja A 3 (ks. kohta 1.B.3.) sisältää DF:ssa runsaasti dokumentteja hakusanalla "piispat" (noin 50 tietuetta). Lisäksi DF:ssa haku vaihtoehdolla "kirkolliset, yleiset" sisältää runsaasti hiippakuntahallinnon (piispojen, tuomiokapitulien ja muun johtavan papiston) asiakirjoja; yhteensä 205 tietuetta, joista REA:ssa 58 ja A3:ssa noin 10. (416-85-50+205-58-10=418)

1.A.3. Testamenttilahjoitus Suomen dominikaanikonventille (1294) - monastiset kirjeet ja asiakirjat

• Nimitykset: Testamenttilahjoitus Suomen dominikaanikonventille, "Veli Abrahamin avoin kirje" (SVL 115)
• Säilyminen ja säilytys: asiakirjan originaali Ruotsin Kansallisarkistossa (Riksarkivet)
• Kieli ja ulkoasu: latina; pergamenttilehti; sinetti
• Julkaistu: FMU 216; suomeksi SHD 64 & SVL 115; verkossa DF 216

Keskiajalle oli tyypillistä, että ylempien säätyjen varakkaat henkilöt lahjoittivat testamenteissaan rahaa tai muuta omaisuutta luostareille "sielujensa autuudeksi". Tässä esille nostetusssa varhaisessa dokumentissa priori Abraham Suomen dominikaanikonventista (ordinis predicatorum de conuentu Finlandensi) kuittaa Tukholmassa 27.5.1294 vastaanotetuksi 3 markan lahjoituksen, jonka Kristina, Birger Perssonin puoliso, oli testamentissaan Suomen konventille määrännyt. Myös Kristiinan testamentti on säilynyt alkuperäisenä (FMU 212). Birger Persson oli sittemmin pyhäksi julistetun Birgitan isä, ja Kristina Johansdotter hänen ensimmäinen vaimonsa (ei siis kuitenkaan Birgitan äiti).

DF:ssa haku vaihtoehdolla "monastiset" tuottaa yhteensä 116 tietuetta vuosilta 1254-1530. Näistä REA:ssa 11. Lisäksi sääntökuntiin (valtaosa Naantalin luostariin) liittyy DF:ssa arvioni mukaan noin 200 sellaista yksityistä lahjoitus- ja testamenttiasiakirjaa (vrt. seur. kohta), jotka voitaisiin sisältönsä puolesta luokitella "monastisiksi" (DF:ssa haulla "yksityiset"). (116-11+200=305)

Naantalin luostarin arkisto (vrt. kirjasto) on säilynyt verraten hyvin, kun taas muiden Suomessa sijainneiden sääntökuntien (dominikaanit & fransiskaanit) arkistot ovat tuhoutuneet lähes kokonaan. Yhteensä Naantalin luostarista on säilynyt yli 200 sen talouteen tai tilojen omistuksiin liittyvää pergamentti- tai paperiasiakirjaa (näin Walta 2010a, 303). Lisäksi tunnetaan 1500-luvun puolella (n. 1554) laadittu kirjerekisteri, johon on tehty merkintöjä myös arkiston järjestämiseen liittyen (Heikkilä 2010a, 249). Suurin osa Naantalin luostarin arkistosta on päätynyt sittemmin Ruotsin Kansallisarkistoon (Riskarkivet). Kirjerekisteriä säilytetään Tukholman Kansalliskirjastossa (Kunglika biblioteket, A 934; 34 lehteä).

1.A.4. Paavali Scheelin kirjekokoelma (1498-1516) - yksityisluontoiset ja muut kirjeet ja asiakirjat

• Nimitykset: Paavali Scheelin kirjekokoelma, Paul Scheelin kokoelma
• Säilyminen ja säilytys: Helsinki, Kansalliskirjasto, Paul Scheelin kokoelma (A I 47a)
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi-saksa; yksittäisiä paperilehtiä
• Julkaistu: FMU VI-VII (nrot Doriassa); verkossa Doria - Paul Scheelin kirjekokoelma

Turun hiippakunnan johtoportaassa toimineen Paavali Scheelin (k. 1516) säilynyt kirjekokoelma on peräti 121 kirjeen laajuinen. Kirjeet liittyvät pääosin Scheelin kaupallisiin yhteyksiin Itämeren alueella, mutta kirjeissä on runsaasti myös muunlaista informaatiota - niin yksityisluontoisia kuin Scheelin varsinaiseen viranhoitamiseen liittyviä kirjeitä (esim. Pirinen 1956, 440-458; Walta 2010b, 322-326). Berndt Wijsseman lähettämässä kirjeessä Rostockista vuodelta 1514 on maininta Turussa toimivasta kirjansitoja Augustinuksesta (FMU 5731). 

DF:ssa haku vaihtoehdolla "yksityiset" tuottaa yhteensä 1085 tietuetta vuosilta 1260-1530. Näistä REA:ssa 254. Noin 200 voitaisiin sisältönsä puolesta luokitella "monastisiksi" (ks. ed. kohta). Oman karkean arvioni mukaan jäljellä jäävistä (1085-254-200=631) kirkollisiin yhteyksiin kuuluu noin 100 yksityisluontoista kirjettä tai asiakirjaa.

Omantyyppisen kirkollisen asiakirjaryhmänsä ("muut kirjeet ja asiakirjat") muodostavat esimerkiksi suomalaisten ulkomaiden yliopisto-opinnoista kertovat dokumentit, kuten maininnat suomalaisista yliopistojen säilyneissä matrikkeleissa, kansakunta-prokuraattorien kirjoissa ja kirjastojen lainausluetteloissa (ks. Nuorteva 1997, 34-149). Opintoja ulkomaiden yliopistoissa suoritti kaiken kaikkiaan noin 140 nimeltä tunnettua suomalaista (ibid., 494-499). DF:ssa ei (ainakaan toistaiseksi) ole näitä dokumentteja.

Tarkemmassa kirkollisten asiakirjojen luettelossa kirjeiden ja asiakirjojen luokittelua kannattaisi kehittää esimerkiksi kolmiportaiseksi tässä DF:n pohjalta esitetyn "kaksiportaisen mallin" (esim. Kirkolliset asiakirjat, paavi ja kuuria) sijaan. Tällöin pystyttäisiin paremmin huomioimaan myös dokumenttien varsinaisia, keskiajalle tyypillisiä sisältöjä (esim. Kirkolliset asiakirjat, paavi ja kuuri, anekirje). 

Suomalaisten yliopisto-opinnoista kertovien dokumenttien tavoin esimerkiksi suomalaisten pyhiinvaelluksista keskiajalla kertovat asiakirjalähteet kannattaisi luokitella omaan sisältö-kategoriaansa (esim. Kirkolliset asiakirjat, yksityisluontoiset ja muut, pyhiinvaellukset). Tällaisia dokumentteja ovat esimerkiksi kanonisoimisprosessien pöytäkirjat, pyhiinvaelluskohteiden luettelot sekä pyhiinvaellusten varalta tehdyt suojelukirjeet ja testamentit (ks. Krötzl 2014; vrt. varsinainen hagiografinen kirjallisuus kohdassa 5.C.1.).

1.A.5. Kallialan kirkontilit (1469-1524)

• Nimitykset: Kallialan kirkontilit, Kallialan eli Tyrvään kirkontilit, Sastamalan keskiaikaiset kirkontilit
• Säilyminen ja säilytys: Helsinki, Kansallisarkisto, Kallialan kirkontilit 1469-1524
• Kieli ja ulkoasu: latina; paperi; pitkä/kapea; 50 lehteä (muutama lehdistä puuttuu lähes kokonaan)
• Julkaistu: Bidrag till Finlands historia I (1881-1883, 357-420); verkossa CF - Tyrvää church accounts

Ainoa paikallisseurakunnan - paremmin ilmaisten kirkkopitäjän - taloushallinnosta kertova yhtenäisenä säilynyt keskiaikainen tilikirja. Tilikirja koostuu usean pappissukupolven tekemistä merkinnöistä, jotka koskevat Kallialan - sittemmin Tyrvään, nykyisen Sastamalan - seurakunnan taloustietoja, siis tuloja ja menoja. Mukana on mm. kirkolle tehtyjen testamenttien (lehdet 21-23) sekä pitäjäläisille lainatun viljan (lehdet 13-16, 17-18, 24-28) tilityksiä.

Kalialan kirkontilit löydettiin Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta vuonna 1851. Tilikirjan merkinnät ovat kiinnostaneet tutkijoita mm. runsaiden suomenkielisten paikan- ja henkilönimien vuoksi (esim. Ojansuu 1928; Piilonen 2003).

1.B. Kopiokirjat

1.B.1. Turun tuomiokirkon Musta kirja (n. 1474-1486)

• Nimitykset: Turun tuomiokirkon Musta kirja, Registrum ecclesiae Aboensis, Mustakirja, Svartbok
• Säilyminen ja säilytys: ei säilynyt kokonaisena; Tukholma, Kansallisarkisto (Riksarkivet), A 10
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi; paperikoodeksi; 328 lehteä (useita tyhjiä lehtiä)
• Julkaistu: REA (mukana myös Codex Särkilahti); näköispainos Registrum ecclesiae Aboensis (1952); suomeksi SVL (REA 1-17); verkossa CF - Registrum ecclesie Aboensis & DF - Kirjallisuutta (REA 1996)

Turun tuomiokirkon Mustaa kirjaa pidetään laajan ja monipuolisen sisältönsä vuoksi Suomen keskiajan kirkon "merkittävimpänä" teoksena. Mustakirja-nimitys johtuu kirjan sitomisesta mustiin kansiin.

Mustakirja sisältää - hieman laskutavasta riippuen - yhteensä noin 660 dokumenttia v. 1229-1515 (ajoitetut). Asiakirjat on koottu yhteen tuomiokirkon eri arkistoista ja järjestelty lopullisessakin kokoonpanossa lähinnä aihepiireittäin (ks. Heikkilä 2010, 254-255). Kopiokirjan pääosa on valmistunut noin vuosina 1474-1490 - joitain asiakirjoja on liitetty mukaan tämän jälkeenkin - ja teoksen pääkokoajana pidetään yleensä tuomiorovasti Maunu Särkilahtea (ks. Jaakkola 1931, 143-210).

Tunnettuja Mustankirjan dokumentteja ovat mm. 1) paavin lupa tuomiokirkon siirtämiseen v. 1229 (REA 1; todennäköisesti Nousiaisista Räntämäelle), 2) piispa Tuomaan maanlahjoituksen (Maskun Taipale) vahvistus Vilhelm-kappalaiselleen v. 1234 (REA 10; ensimmäinen tunnettu Turun piispan nimissä laadittu asiakirja), 3) kirkollista veronkantoa ja sääntökuntien toimintaa koskevat kiistat Sääksmäellä 1330- ja 1340-luvuilla (REA 98-100; REA 99 kopiokirjan ensimmäinen asiakirja), 4) tuomiorovastin viran perustamisasiakirja v. 1340 (REA 101), 5) piispa Hemmingin kirjalahjoitus v. 1354 (REA 158), 6) koulumestari Tempilin testamentti v. 1355 (REA 160), 7) nk. Haakonin julistus Itämaan edustajien oikeudesta osallistua kuninkaanvaaliin v. 1362 (REA 176), 8) piispa Maunu Tavastin määräys Pyhän ruumiin alttarisäätiön (prebendan) toiminnasta v. 1425 (REA 419), 9) keskustelut ja kiistat virolaisen Padisen sistersiläisluostarin veronkanto-oikeuksista Itä-Uudellamaalla 1350-luvulta 1420-luvulle (esim. REA 138 & 431; kopiokirjassa lehdet 72-90), 10) tuomiokapitulin nk. residenssireformia koskevat säännöt v. 1486 (REA 686-687) ja (11) luettelo Kolmen kuninkaan killan jäsenistä ja tietoja sen maaomaisuuksista (REA 714-715).

Valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen toimitti vuonna 1890 teoksesta laitoksen Registrum ecclesiae Aboensis (REA 1-727), jossa hän järjesteli Mustankirjan ja Codex Särkilahden (seur. kohta) sisältämät asiakirjat kronologiseen (!) järjestykseen. DF:ssa haku vaihtoehdolla "REA" tuottaa yhteensä 709 tietuetta vuosilta 1229-1515. Mustankirjan rinnakkaisteoksia ovat Ruotsin muiden hiippakuntien kopiokirjat (esim. Registrum ecclesie Upsalensis; A8), joissa on myös Turun hiippakuntaa koskevaa aineistoa. 

1.B.2. Codex Särkilahti (n. 1474-1486)

• Nimitykset: Codex Särkilahti, Skokloster Codex Aboensis
• Säilyminen ja säilytys: ei säilynyt kokonaisena; Tukholma, Kansallisarkisto (Riksarkivet), E 8689
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi; paperikoodeksi; 125 lehteä
• Julkaistu: REA (mukana myös Musta kirja); näköispainos Codex Särkilahti (1952); verkossa CF -Skokloster Codex Aboensis & DF - Kirjallisuutta (REA 1996)

Mustankirjan "sisarteos", jonka päälaatijana pidetään samoin Turun tuomiorovasti Maunu Särkilahtea. Ei tule sekoittaa Piispa Maunu Särkilahden kopiokirjaan (seur. kohta).

Skoklosterin kopiokirjan alkuosan (lehdet 1-105) dokumenteista suurin osa on Mustankirjan kanssa yhteisiä asiakirjoja - siitä riippumattomia dokumentteja on noin 20 (vuosilta 1281-1480). Yhteisiä ovat mm. useat piispanpöytää ja Padisen luostarin oikeuksia Uudellamaalla koskevat asiakirjat (esim. REA 136 & 430), itsenäisistä tunnettu on Ylä-Satakunnan nk. Davidin kapinaa koskeva sovintoasiakirja vuodelta 1439 (REA 476). (ks. Jaakkola 1931, 235-253.) 

Kopiokirjan loppuosa (lehdet 106-124), johon kopioidut asiakirjat ovat vuosilta 1423-1486 (yhteensä ilmeisesti noin 45), liittyvät kaikki Turun tuomiokirkon Kaikkien pyhien alttarisäätiöön (prebenda), jonka perustajana tuomiorovasti Maunu Särkilahtea yleensä pidetään. Tätä aineistoa ei ole Mustassa kirjassa. Viimeisenä kopiokirjan nykykokoonpanossa on pergamenttilehti (lehti 125), jossa niin ikään on säädöksiä Kaikkein pyhien alttarin vakiinnuttamiseksi (REA 677-678). (ks. Jaakkola 1931, 254-276.)

Sekä Mustaan kirjaan että Codex Särkilahteen on tehty muistiinpanoja reformaation aiheuttamalla murroskaudella; Skoklosterin koodeksia kaniikki Arvid Särkilahti käytti 1540-luvulla jonkinlaisena muistiinpanokirjanaan, Mustassa kirjassa on joitain Turun linnan kirjuri Bertil Ljusterin 1550-60-lukujen vaihteessa kopioimia asiakirjoja (ks. Jaakkola 1931, 218-225, 277-288; Kallio 2017).

1.B.3. Piispa Maunu Särkilahden kopiokirja (n. 1485-1515)

• Nimitykset: Piispa Maunu Särkilahden kopiokirja, Piispa Maunun kopiokirja
• Säilyminen ja säilytys: ei säilynyt kokonaisena; Tukholma, Kansallisarkisto (Riksarkivet), A 3
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi; paperikoodeksi; 90 lehteä
• Julkaistu: FMU I-VI, VIII; verkossa CF - Biskop Magnus kopiebok (Register of Bishop Magnus)

Sisältää piispa Maunu Särkilahden (k. 1500) kirjeenvaihtoa ja dokumentteja pääosin 1490-luvulta. Useita lehtiä puuttuu (säilynyt 90 lehteä). Ei tule sekoittaa Codex Särkilahteen (ed. kohta).

Ilmeisesti suurin osa kopiokirjaan talletetusta kirjeenvaihdosta käsittelee poliittista tilannetta Ruotsissa 1490-luvulla (ns. Vanha viha v. 1495-1497), mutta joukossa on muunlaistakin aineistoa. Esimerkiksi vuonna 1493 Särkilahti lähetti kirjeen Nidarosin (nyk. Trondheim) arkkipiispalle mm. Olavin ja Henrikin reliikkien vaihtamiseksi (FMU 4505).

Piispa Maunun kopiokirjaan jäljennettyjen dokumenttien kokonaismäärä on noin 86 kappaletta vuosilta 1347-1530 (tieto DF:n toimituskunnalta). Piispa Maunu Särkilahden statuutit vuodelta 1492 (kohta 2.A.3.) ovat säilyneet vain A3:ssa.

1.B.4. Codex Cederhielmianus (n. 1485-1515)

• Nimitykset: Codex Cederhielmianus
• Säilyminen ja säilytys: Tukholma, Kansalliskirjasto (Riksarkivet), A 57
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi; paperikoodeksi; 63 lehteä (useita tyhjiä lehtiä)
• Julkaistu: verkossa CF - Codex Cederhielmianus

Sisältää joukon Upsalan provinssin kirkolliskokousten päätöksiä vuosilta 1248-1474 (lehdet 1-19), Turun hiippakunnan omia sääntöjä ja statuutteja vuosilta 1474-1480 (lehdet 23-42) ja lopussa "teurgisen" kirjoituksen Ars Notoria (lehdet 51-63). Kyseessä on siis Turun tuomiokirkon keskiaikainen säännöskokoelma, jollainen päätettiin laadituttaa vuoden 1474 kansliauudistuksen yhteydessä (FMU 3568; Heikkilä 2010, 248, 253).

Nk. Turun statuutit eli piispa Kondrad Bitzin (k. 1489) aikaiset kansliareformin päätös (1474; FMU 3568), kapitulisääntö (1474; FMU 3356), kuorisääntö (n. 1475; FMU 3631) ja lukkarinlaki (n. 1475; FMU 3632) ovat säilyneet vain A57:ssa (näistä Pirinen 1956, 107-137). Samoin Bitzin papistolleen antamat statuutit (kohta 2.A.2.) ja Maunu Särkilahden aikainen taloussääntö (1491; FMU 4395). 

1.B.5. Sigfridin alttarin kopiokirja (n. 1500-1550)

• Nimitykset: Sigfridin alttarin kopiokirja, Sigfridin alttarin kopiovihko 
• Säilyminen ja säilytys: Upsala, Upsalan yliopiston kirjasto, E 214
• Kieli ja ulkoasu: ruotsi-latina; paperivihko; 13 lehteä (4 tyhjää lehteä)
• Julkaistu: FMU I-II, IV; verkossa CF - Register of St Sigfried's altar in Turku Cathedral

Sisältää yhteensä 16 Turun tuomiokirkon Pyhän Sigfridin alttarille lahjoitettuun maaomaisuuteen liittyvää asiakirjaa vuosilta 1365-1476 (näin Heikkilä 2010, 254). Ilmeisesti kahdeksan on yhteisiä Mustankirjan kanssa. Ensimmäinen jäljennetty asiakirja koskee Lapparlan tilan lahjoitusta Sigfridin alttarille v. 1365 (FMU 742).

Pyhä Sigfrid (k. n. 1050) oli englantilainen lähetys- ja marttyyripiispa, jota mm. eteläruotsalainen Växjön hiippakunta kunnioitti ensimmäisenä piispanaan. Turun pyhimyskalenteriin pyhä Sigfrid lisättiin jo 1300-luvun puoliväliin mennessä (Keskiaho 2010, 98) - olisiko siis ruotsalaissyntyinen piispa Hemming (k. 1366) perustanut pyhän Sigfridin alttarisäätiön? Vuonna 1517 Sigfridin prebandan haltijana oli toiminut myöhemmin Turun piispaksi valittu (electus) Eerik Sveninpoika (k. viim. 1541), vuonna 1541 Maarian kirkkoherra, reformaattori Martti Teitti (k. 1541) (Pirinen 1956, 180-181). Säilynyt Sigfridin alttarin kopiovihkokin on laadittu vasta reformaation pyörteissä 1500-luvulla.

Näiden viiden kopiokirjan (A 3, A 10, A 57, E 214, E 8689) lisäksi tunnetaan säilyneenä ainakin yhden todennäköisesti Turun hiippakunnasta peräisin olevan kopiokirjan jäänteet (Upsala, Upsalan yliopiston kirjasto, E 146). Katkelma käsittää 3 lehteä ja sisältää mm. paavi Calixtuksen säätämäksi ilmoitetun nk. yleisen lukkarinlain (n. 1475; FMU 3633; suomeksi SHD 79). Köyliön piispankartanon oman kopio- ja tilikirjan olemassaolosta taas tiedetään Codex Särkilahden rubriikkimaininnan sekä sieltä kopioiduksi ilmoitettujen asiakirjojen perusteella (ks. REA 399 = FMU 1711).

2. Kirkollinen laindäädäntö

2.A. Turun hiippakuntastatuutit

2.A.1. Piispa Hemmingin statuutit (1352)

• Nimitys: Piispa Hemmingin statuutit, Piispa Hemmingin hiippakuntastatuutit
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen asiakirja ei ole säilynyt; keskiajan jälkeiset kopiot kopiovihkoissa Upsala, Upsalan yliopiston kirjasto, K 12a & Tukholma, Kansalliskirjasto (Kungliga biblioteket), A 942
• Kieli ja ulkoasu: latina; K12a:ssa 30 paperisivua - statuutit sivuilla 16-19 & A942:ssa 86 paperisivua - statuutit sivuilla 31-36
• Julkaistu: FMU 624; suomeksi Salomies 1944 (s. 332-335); verkossa DF 624 & CF - K 12a & CF - A 942

Vanhimmat säilyneet Turun hiippakuntaa varten laaditut synodaalistatuutit. Säilyneet kahdessa 1500-luvun loppuun mennessä valmistuneessa kopiovihkossa (ks. kohta 6.A.2.) hieman erilaisina jäljennöksinä. Suurin osa statuuteista on peräisin Upsalan arkkipiispa Nikolaus Allenpojan privinsiaalistatuuteista (Pirinen 1991, 89).

Yhteensä 20 kohtaa (statuuttia), jotka koskevat mm. papiston pukeutumista (§ 1, § 19) ja seurakunnan maaomaisuuden hoitamista (§ 9, § 15). Kirjoihin liittyy suoraan pykälä 13: "Kirkon tai alttarin kirjoja tai koristeita (libros vel ornamenta ecclesiae vel altaris) ei kukaan saa ostaa ilman piispan erityistä lupaa". Kirkon kirjallisen hallintokulttuurin arkeen liittyy pykälä 17: "Papeille kulkevat piispan virkakirjeet on toimitettava mahdollisimman nopeasti suoraan papilta papille määrätyn järjestyksen mukaan".

2.A.2. Piispa Konrad Bitzin statuutit (1480)

• Nimitykset: Piispa Konrad Bitzin statuutit
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen asiakirja ei ole säilynyt; kopiokirjassa Codex Cederhielmanus A 57
• Kieli ja ulkoasu: latina; A57:ssa 63 paperilehteä - statuutit lehdellä 42 (1 sivu)
• Julkaistu: FMU 3853; verkossa DF 3853 & CF - A 57

Lyhyet, vain yhden sivun pituiset statuutit, jotka koskevat lähinnä papistoa. Esimerkiksi viimeisessä kohdassa varoitetaan sakon uhalla, etteivät kirkkoherrat ilman tuomiokapitulin lupaa saa palkata kirkonrakentamiseen muurareita, lasinleikkaajia, maalareita, puuseppiä tai muita ammattimiehiä (ceteros officiales). 

Ei tule sekoittaa nk. Turun (tuomiokapitulin) statuutteihin vuosilta 1474-1475, jotka nekin ovat säilyneet ainoastaan Turun tuomiokirkolle kuuluneessa provinsiaali- ja hiippakuntastatuuttien kokoelmassa Codex Cederhielmianus (ks. kohta 1.B.4.).

2.A.3. Piispa Maunu Särkilahden statuutit (1492)

• Nimitykset: Piispa Maunu Särkilahden statuutit, Piispa Maunu Särkilahden hiippakuntastatuutit
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen asiakirja ei ole säilynyt; kopiokirjassa Piispa Maunun kopiokirja A 3
• Kieli ja ulkoasu: latina; A3:ssa 90 lehteä - statuutit lehdillä 9-11 (6 sivua)
• Julkaistu: FMU 4415; suomeksi Salomies 1944 (s. 339-343; lyhennellen); verkossa DF 4415 & CF - A 3

Laajimmat säilyneet Turun hiippakuntaa varten laaditut synodaalistatuutit. Säilyneet piispa Maunu Särkilahden kopiokirjassa (ks. kohta 1.B.3.). Vuoden 1492 hiippakuntakokouksessa annettiin myös nk. pitäjänhevosta ja kappalaisia koskevat kiertokirjeet (FMU 4432-4433; Pirinen 1956, 320) ja käsiteltiin somerolaisten tekemää kirjallista valitusta kirkkoherrastaan Mikaelista (FMU 4434; Salonen 2009, 116-120). Nämäkin dokumentit A3:ssa.

Yhteensä noin 23 kohtaa (hieman lopun laskutavasta riippuen), joissa suurimmassa osassa muistutetaan papistoa heidän virkavelvollisuuksistaan, kuten pitämään useammassa kuin yhdessä kirjassa huolelliset luettelot kirkon kalleuksista (§ 19) ja inventaarit "pappiloidensa" (suarum curiarum) omaisuudesta (§ 20). Monissa statuuteissa pyritään ohjaamaan seurakuntaelämää. Tunnettu on määräys (§ 14), että pappien tuli joka sunnuntai lukea Isä meidän, Ave Maria, uskontunnustus ja synnintunnustus kansankielellä (in wlgari) ja jostain kansankielelle kirjoitetusta (in wlgari conscripta), jotta ne aina luettaisiin samalla tavalla.

2.B. Ruotsi-Suomen kirkolliset lait

2.B.1. Alsnön sääntö (n. 1280) - kuninkaan ja maallisen oikeushallinnon kirjeet ja asiakirjat

• Nimitykset: Alsnön sääntö, "Kuningas Maunu Ladonlukon avoin kirje" (Kalevanpojat)
• Säilyminen ja säilytys: [alkuperäinen asiakirja ei ole säilynyt]; keskiajan jälkeinen kopio esimerkiksi käsikirjoituksessa Codex Aboensis B 172
• Kieli ja ulkoasu: ruotsi; B172:ssa 123 + 21 lehteä - Alsnön sääntö paperilehdillä 19-21 (4 sivua)
• Julkaistu: ks. Codex Aboensis (kohta 2.B.3.); verkossa Kalevanpojat - Alsnön sääntö 1280 (suomeksi)

Läpi keskiajan kirkko ja uskonto olivat monin tavoin kiinteä osa yhteiskuntaa ja sen politiikkaa; esimerkiksi Turun piispa oli Johannes Westfalin (k. 1385) kaudesta alkaen Ruotsin valtaneuvoston pysyvä jäsen (Pirinen 1991, 103) ja Naantalin luostarin perustamisesta päätettiin Telgen herrainpäivillä v. 1438 (ks. Maliniemi 1943, 46-64). Alsnön sääntö (Alsnö stadga) on hyvä, varhainen esimerkki valtiollisesta lainsäädännöstä, joka sivuaa myös kirkollisia asioita. Alsnön kokouksessa kuningas Maunu Ladonlukko vahvisti isänsä Birger-jaarlin säätämät rauhanlait (edsöre-lait), joihin kuului myös kirkkorauha (suomennoksen kohta 2). Myös piispojen asemiehet saivat verovapautensa (kohta 3), ja ilmiesesti vähän kokouksen jälkeen kuningas kirjeessään laajensi (ja vahvisti) kirkon verovapauden koskemaan kaikkea kirkon henkilöstöä ja omaisuutta (FMU 175; suom. SVL 88). Suomesta Alsnön kokoukseen osallistui piispa Catillus (kohta 5).

DF:ssa haku vaihtoehdoilla "kuninkaalliset" ja "keskushallinto" tuottaa yhteensä 1138 tietuetta vuosilta 1197-1530. Näistä REA:ssa 118. Jäljelle jäävistä (1138-118=1020) kirkollisia asioita koskee oman arvioni mukaan noin 175 dokumenttia (luvussa eivät ole mukana sellaiset asiakirjat, joissa piispat esiintyvät ainoastaan päätökseen tekoon osallistuneina). Lisäksi DF:ssa haku vaihtoehdoilla "paikallishallinto" ja "kaupungit" tuottaa yhteensä 2962 tietuetta vuosilta 1292-1530. Näistä REA:ssa 153. Jäljelle jäävien (2962-153=2809) joukossa on arvioni mukaan samoin noin 175 asiakirjaa, joita voidaan sisältönsä puolesta pitää kirkollisina (valtaosa "maallisista" raja-asiakirjoja sekä otteita Tallinnan ja Tukholman kaupunginraatien kirjeistä ja pöytäkirjoista).

Esimerkkinä Turun piispasta, joka osallistui aktiivisesti myös poliittiseen toimintaan on Maunu Tavast (piispana 1412-1450). Maunu toimi kuninkaan luottomiehenä niin Eerik Pommerilaisen, Kristoffer Baijerilaisen kuin Kaarle Knuutinpojan aikana (ks. Palola 1997, 291-347). Jo Palmskiöldin katkelma (ks. kohta 6.A.1.) luonnehtii Maunua (lat. Magnus) "suureksi sekä nimeltään että ansioiltaan", ja liittää tämän hänen toimintaansa valtaneuvostossa ("hic re et nomine magnus, in consilio acutissimus"). Palolan (1997, 420) selvityksen mukaan Maunu Tavastiin liittyvien asiakirjojen määrä on 370 kappaletta; näistä piispan lähettämiä kirjeitä on 100, valtaneuvoston kirjeitä 56 ja kuninkaan kirjeitä 29.

2.B.2. Uplannin maakuntalain kirkkokaari (1296)

• Nimitys: Uplannin maakuntalain kirkkokaari
• Säilyminen ja säilytys: alkuperäinen Uplannin laki (tai sen kirkkokaari) ei ole säilynyt; Uplannin maakuntalain kirkkokaari sisältyy esimerkiksi käsikirjoitukseen Codex Aboensis B 172
• Kieli ja ulkoasu: ruotsi; B172:ssa 123 + 21 lehteä - kirkkokaari pergamenttilehdillä 7-21 (30 sivua)
• Julkaistu: ks. Codex Aboensis (kohta 2.B.3.); suomeksi Codex Aboensis (1977, 138-146)

Läpi keskiajan varsinaisessa lainsäädännössä oli varsinkin kirkon pyrkimyksenä pitää kirkollinen ja maallinen hallinto- ja tuomiovalta erillään toisistaan; kirkko halusi olla riippumaton maallikoiden vaikutuksesta ja kirkon johtamisen haluttiin kuuluvan yksin papistolle (nk. kirkon vapaus), maalliset vallanpitäjät halusivat esiintyä kirkon suojelijoina, mutta kirkon ylivaltakunnalliset käytännöt olivat sen vallan keskittämispyrkimyksille myös uhka. Ilmeisesti tästä johtuen Maunu Eerikinpojan maanlaki (n. 1350) - nimenomaan kirkon edustajien vaatimuksesta - ei saanut lainkaan kirkkokaarta (eikä kuninkaan virallista vahvistusta) ja eräänlaisena käytännön kompromissiratkaisuna maanlakien käsikirjoituksiin täytyi ottaa mukaan jonkin maakuntalain kirkkokaari. Läpi keskiajan Suomessa noudatettiin todennäköisesti pääosin näistä yleisintä ja myös kirkon taholta hyväksyttyä Uplannin maakuntalain kirkkokaarta. (Pirinen 1991, 68-70; Korpiola 2009, 206-207.)

Uplannin maakuntalain kirkkokaaressa (kirkiu balker) käsitellään paikallisseurakunnan toimintaan liittyviä  asioita, kuten säädetään pitäjäläisten ("talonpoikien") kannalta kirkon ja pappilan rakentamisesta (§ 1-2), kymmenysten maksamisesta ja sielunmessupalkkioista (§ 7-8), lasten kastamisesta ja sairaan ehtoollisesta (§ 11-12), lahjoituksista kirkolle (§ 14) sekä avioliitosta ja haureudesta (§ 15). Pykäliä on yhteensä 22. Kirjoihin liittyy kirkkokaaren 3. pykälän kohta kirkon kalleuksista: "Kirkolla tulee olla kaulleutensa, nimittäin messupuvut ja alttarivaatteet, kalkki ja kalkkiliina sekä kaikki jumalanpalveluksessa tarvittavat kirjat. Kukaan pappi älköön ostako tai kirjoituttako kirjoja ilman piispan lupaa ja pitäjänmiesten suostumusta, mikäli hän ei tee sitä omalla kustannuksellaan." Pykälässä 6 säädetään, että "lukkarin velvollisuuksiin kuuluu myös papin kirjan ja hartianauhan kuljettaminen pitäjällä". Pykälän 15 lopussa todetaan, että "jos jollekulle on kirkkorangaistuksena määrätty lähtö ulkomailla, hän voi pyytää piispalta kirjettä kahden äyrin lunastusta vastaan" (pyhiinvaelluksen nk. suojelukirje). 

Ruotsin valtakunnalliset maanlait - kuningas Maunu Eerikinpojan maanlaki (n. 1350, MEML) ja kuningas Kristoferin maanlaki (1442, KrML) - eivät siis sisällä kirkkokaarta (eivätkä muutakaan varsinaista kirkollista lainsäädäntöä). Edes kovin uskonnollisia maanlait eivät ole (ks. suom. Codex Aboensis 1977; Kuningas Kristoferin maanlaki 1978). Molempien kuninkaankaaren aluksi kuitenkin todetaan, että Ruotsin kuningaskunta käsittää seitsemän hiippakuntaa (mukana Turun hiippakunta) ja toki molempien rauhanvalakaareen sisältyvät myös kirkkorauhan säädökset. MEML:n kuninkaankaaren mukaan kuninkaan tulee "rakastaa Jumalaa ja pyhää kirkkoa", vannoa valansa "Raamatun ja pyhäinjäännösten nimeen" ja säilyttää "koko vanha verovapaus kirkoille, papeille ja luostareille" - vastaavantyyppiset säädökset sisältyvät myös KrML:n kuninkaankaareen. 

2.B.3. Codex Aboensis (n. 1450) - säilyneet lakitekstien kokoelmat

• Nimitykset: Codex Aboensis, Codex f.d. Kalmar
• Säilyminen ja säilytys: Tukholma, Kansalliskirjasto (Kungliga biblioteket), B 172
• Kieli ja ulkoasu: latina-ruotsi; pergamentti (A) + paperi (B); 123 + 21 lehteä; runsaasti koristekirjaimia
• Julkaistu: näköispainos Codex Aboensis (1974); suomeksi Codex Aboensis (1977, 137-223); verkossa CF - Codex Aboensis

Lakitekstien kokoelma, joka sisältää runsaasti myös kirkollista aineistoa. Aikaisemmassa suomalaisessa tutkimuksessa Codex Aboensista ("Turun käsikirjoitus") pidettiin Suomessa laadittuna (ks. kommentaarit Codex Aboensis 1977). Nykyisen käsityksen mukaan lakikäsikirjoituksen keskiaikainen osuus on valmistunut Ruotsissa, josta se päätyi ilmeisesti vasta 1520-luvulla Suomeen (ks. CF). Käsikirjoitus on tunnettu runsaasta kuvituksestaan.

Käsikirjoituksen vanhemmat, 1400-luvun puolimaissa kopioidut pergamenttilehdet (A) sisältävät Turun hiippakunnan pyhimyskalenterin (lehdet 1-6), Uplannin maakuntalain kirkkokaaren (lehdet 7-21; vrt. kohta 2.B.2.), Maunu Eerikinpojan maanlain ja kartano-oikeuden (lehdet 22-120) sekä Uplannin maakuntalain nk. ledung-lainsäädännön (lehdet 120-123). 

Kirjan alkuun ja loppuun on myöhemmin, 1500-luvun kuluessa lisätty muutamia paperilehtiä muistiinpanoineen (B); alkulehdillä on mm. otteita kuningas Kristoferin maanlaista ja viittauksia lainkaltaisiin Raamatun lauseisiin (lehdet 1-10), loppulehdillä mm. Agricolan käsialalla laadittu Ala-Satakunnan ja Vehmaan kihlakuntien välinen rajaluettelo, laaja horoskooppi ja vuonna 1580 kopioiduksi ilmoitettu kuningas Maunu Ladonlukon Alsnön sääntö (lehdet 11-21; vrt. kohta 2.B.1.). 

Vähemmälle huomiolle tutkimuksessa on jäänyt 1400-luvun puolivälissä Ruotsissa laadittu ja Suomeen viimeistään 1500-luvun puolivälissä päätynyt lakikäsikirjoitus Codex f.d. von Engström (Tukholma, Kansalliskirjasto, B 152; 123 lehteä), joka sisältää mm. Turun hiippakunnan pyhimyskalenterin, Södermannin lain (!) kirkkokaaren ja Maunu Eerikinpojan maanlain (ks. CF). Suomessa mahdollisesti keskiajalla käytössä olleita lakikokoelmia ovat myös ainakin Tukholman Kansalliskirjaston käsikirjoitukset B2 ja B47, jotka molemmat sisältävät Uplannin maakuntalain kirkkokaaren lisäksi mm. Maunu Eerikinpojan kaupunginlain kopion (ks. CF).

2.C. Kanoninen oikeus

2.C.1. Kanonisen oikeuden käsikirjoitusfragmentit (1200-luvulta alkaen)

• Nimitykset: Kanonisen oikeuden käsikirjoitusfragmentit, Fragmenta membranea -kokoelman ius canonicum -aineisto
• Säilyminen ja säilytys: Helsinki, Kansalliskirjasto, F.m. VIb
• Kieli ja ulkoasu: latina; pergmenttifragmentteja; pituudet vaihtelevat
• Julkaistu: verkossa F.m. VIb

Laajasti ymmärrettynä kanoninen oikeus (nk. kirkon laki) sisältää yleiset määräykset kaikista kirkon sisäiseen hallintoon, talouteen ja toimintaan liittyvistä asioista kuten piispan valinnasta ja toimenkuvasta ja seurakuntaelämän perusteista ja kirkkokurista. Kanonisen oikeuden kirjalliset kokoelmat syntyivät siten, että mm. kirkolliskokousten päätöksiä, kirkkoisien kirjoitusten lausumia ja paavillisia päätöksiä ryhdyttiin kokoamaan yksiin kansiin. Uusien päätösten myötä tarvittiin tietenkin uusia kokoelmia, ja varsinaisten kokoelmateosten rinnalle näiden selityksiä (glossia). (kehityksestä Mäkinen 2007; Salonen 2009, 71-76.)

Fragmenta membranea -kokoelman ius canonicum -sarja (F.m. VIb) verkossa sisältää tällä hetkellä katkelmia 30 kanonisen oikeuden teoksesta (noin 226 lehteä; tarkistettu 28.6.2021). Näistä esimerkkeinä voidaan mainita 1300-luvulla laadittu Gratianuksen Decretumin katkelma, joka on sisältänyt myös teoksen selityksiä (F.m. VIb.55; 2 lehteä) sekä 1200-luvun lopulta peräisin oleva katkelma Gregorius IX:n laadituttamasta Liber extrasta - tämä ilman selityksiä (F.m. VIb.61; 2 lehteä). 

Huom! Vaikuttaisi siltä, että kanonisen oikeuden käsikirjoitusfragmenttien luettelointityö - ainakin verkossa - olisi vielä keskeneräinen. Kokoelman juridisten fragmenttien, siis roomalaisen oikeuden (F.m. VIa) ja kanonisen oikeuden (F.m. VIb) fragmenttien yhteenlaskettu määrä on arviolta 1300 lehteä (näin Keskiaho 2010, 161 alaviite).

Kansalliskirjaston Fragmenta membranea -kokoelma sisältää yhteensä noin 1500 keskiaikaisen teoksen jäänteet (noin 10 000 lehteä). Kokoelman käyttöä Suomessa käytetyn keskiaikaisen kirjallisuuden lähteenä hankaloittaa kuitenkin, ettei läheskään kaikkien fragmenttien alkuperästä ole varmaa tietoa (lisätietoja täältä). Tilannetta kuvaa, että Suomen keskiaikaisten teosten jäänteitä on toisaalta Ruotsin Kansallisarkistossa (Riksarkivet). Lisäksi kokoelman luettelointityö on ainakin verkon tietokannan osalta edelleen keskeneräinen (ja mielestäni hieman sekava).

Erinomainen johdatus Fragmenta membranea -kokoelman sisältöön ja käyttöön on Tuomas Heikkilän toimittama laajan tutkijajoukon teos Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa (2010). Kokoelmaan voi tutustua myös verkkoteoksessa Kirjava keskiaika (2012).

Fragmenta membranea -kokoelman lisäksi Suomessa on säilynyt joitain yksittäisiä keskiaikaisten teosten fragmentteja esimerkiksi Turun museokeskuksen, Borgå gymnasiumin kirjaston, Kansallismuseon ja Kansallisarkiston kokoelmissa (linkit Codices Fennici -sivustoon). SKS:n arkistossa säilytetään kansista löytyneitä palasia Birgitan Sermo Angelicuksesta ja birgittalaisesta antiphonariumista (A 826; Keskiaho s.a.).

2.C.2. Piispa Hemmingin kirjalahjoitus (1354) - kanonisen oikeuden perusteokset

• Nimitykset: Piispa Hemmingin kirjalahjoitus 
• Säilyminen ja säilytys: lahjoituksesta kertova asiakirja kopiokirjassa Turun mustakirja A 10 (ks. 1.B.1.)
• Kieli ja ulkoasu: latina; A10:ssa yksi sivu (lehdellä 14)
• Julkaistu: REA 158 (= FMU 647); suomeksi SHD 67; verkossa DF 647

Piispa Hemmingin kirjalahjoitusdokumentti Turun tuomiokirkolle sisältää yhteensä nelisenkymmentä teosta. Lahjoitusasiakirjan alkupuolella peräkkäin mainitut kanonisen oikeuden perusteokset (libros iuris cononici) ovat Gratianuksen Decretum, Gregorius IX:n Liber extra, Bonifatius VIII:n Liber sextus, Clemens V:n Clementinae - kaikki ilmeisesti selityksin varustettuina (glossis ordinariis). Kaiken kaikkiaan kirjalahjoitus sisältää erittäin monipuolisen kattauksen kirkollista ja teologista käyttökirjallisuutta, joukossa mm. Ambrosiuksen papiston ohjekirja De officiis ministrorum sekä Bernard Clairvauxlaisen teologinen teos De consideratione. Yhtään Hemmingin lahjoittamista teoksista ei tunneta säilyneenä, mutta F.m.-kokoelmassa on runsaasti katkelmia samoista teoksista. (ks. Lehtinen 1988, 22-29; Keskiaho 2010, 168-169.)

Nk. Corpus iuris canonici -kokoelma koostuu viidestä kanonisen oikeuden keskiaikaisesta perusteoksesta, joiden aseman kirkollisen oikeuden perussäännöstönä paavi Gregorious XIII vahvisti vuonna 1582 (ks. Mäkinen 2007, 102; Salonen 2009, 73). Näistä kaksi merkittävintä jo keskiajalla olivat 1) Gratianus-nimisen oppineen noin v. 1140 toimittama kolmiosainen Concordantia discordantium canonum ("Ristiriitaisten kaanoneiden harmonia") eli Gratianuksen Decretum ja 2) paavi Gregorius IX:n toimeksiannosta Raymundus Penyafortelaisen (k. 1275) v. 1234 valmiiksi saama viisiosainen Liber extra eli Gregoriuksen dekretaalit (tai pelkkä Decretales). Nämä kaksi teosta (ja niiden selitykset eli glossat, kommentaarit ja summat) olivat läpi keskiajan yliopistojen kanonisen oikeuden stardardioppikirjoja sekä kirkon tärkeimpiä kanonisen oikeuden käsikirjoja. Kolme muuta ovat 3) paavi Bonifacius VIII:n asettaman komission laatima Liber sextus (1298), 4) paavi Clemens V:n toimittamisen alkuunpanema Constitutiones Clementinae (1317) sekä 5) Zenselius de Cassanisin julkaisema ja glossaama Extravagantes Joannis XXII (1325).

Hemmingin kirjalahjoitus Turun tuomiokirkolle sisälsi siis yhtä teosta (kohta 5) lukuunottamatta kokonaisen Corpus iuris canonicin. Myös piispa Tuomaan sekä koulumestari Tempilin kirjalahjoitukset sisälsivät kanonisen oikeuden teoksia. Tuomaan lahjoitus sisälsi Gratianuksen Decretumin ja Gregoriuksen Decretalesin lisäksi Bernardus Papiensiksen (Pavialainen) Compilatio priman ja Johannes Guallensiksen (Walesilaisen) Compilatio secundan - nämäkin molemmat peräisin 1100-1200-lukujen vaihteesta (Lehtinen 1988, 21; ks. kohta 5.B.2.). Tempil testamenttasi Conrad Pictorin pojalle, Conradille Liber extran (ks. kohta 5.B.3.). 

3. Kristoffer ja Olof Olofssonin dispensaatio (1450) - paavillisen penitentiariaattiviraston aineisto

• Nimitykset: Kristoffer ja Olof Olofssonin dispensaatio
• Säilyminen ja säilytys: kopiorekisterissä Vatikaanin salaisessa arkistossa (Archivio Segreto Vaticano)
• Kieli ja ulkoasu: latina; rekisterivoluumissa yhdellä sivulla
• Julkaistu: verkossa DF 6727 & DF 6728

Paavillinen penitentiariaatti (Poenitentiaria apostolica) oli Vatikaanissa sijainnut virasto, joka myönsi synninpäästöjä (absoluutio), erivapauksia (dispensaatio), erikoislupia (lisenssi) ja syyttömäksijulistuksia (dekleraatio) sellaisissa kirkollisissa tapauksissa, joihin paikallisen piispan sielunhoidolliset valtuudet eivät yltäneet (Salonen 2009, 139-144). Ensimmäiset paavillisen penitentiariaatin puoleen kääntyneet suomalaiset olivat veljekset Kristoffer ja Olof Olofsson helmikuussa v. 1450. Veljesten vanhemmat olivat avioton pariskunta, joten Kristoffer ja Olof joutuivat anomaan penitentriaattivirastolta erivapautta päästäkseen kirkolliselle uralle.

Pententiariaatti käsitteli ja hyväksyi vuosina 1450-1521 kaikkiaan 127 suomalaisten tekemää anomusta (verkossa DF 6727-6856 = 130 tietuetta; tarkemmin Salonen 2009, 145-181, 187). Näistä suurin osa liittyy kirkon avioesteiden vastaisiin avioliittoihin, ja niissä lähinnä lasten aseman legitointiin (35 tapausta), erilaisiin väkivaltarikkomuksiin (23 tapausta), mieluisan rippi-isän valintaan (21 tapausta) ja Olofssonien tavoin aviottomien lasten kirkolliselle uralle pääsyyn (20 tapausta).