Jacobus Finno: Virsikirjan alkupuhe

13.02.2019

Julkaistu: Jacobus Finno, Yxi wähä suomenkielinen wirsikirja, n. 1583. Lähde: Jaakko Suomalainen: Se vähä suomenkielinen virsikirja: Esipuhe. Teoksessa toim. E. N. Setälä, V. Tarkiainen & Vihtori Laurila, Suomen kansalliskirjallisuus: IV, 1930. Helsinki. Skannaus, oikoluku, kuvat, HTML: Martinkirja. Finnon kielen modernisoinnin osalta on seurattu lähdettä, mutta tekstin taittoa on muutettu (mm. väliotsikot on lisätty). Tekijänoikeudet: Seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Jacobus Finno. Tekstin tekninen stilisointi (fontin vaihtaminen, kielen modernisointi jne.) ei synnytä uutta tekijänoikeutta. Kuva: Kuva on otettu screenshot -toiminnolla Kansalliskirjaston ylläpitämän Doria -julkaisuarkiston Agricolan rukouskirjan digitoidusta julkaisusta. Public domain. Suora linkki: https://www.doria.fi/handle/10024/43445. Sama kuva esiintyy myös Finnon virsikirjassa.

DigiTeologia hankkeemme toisena julkaisuna julkaisemme Jacobus Finnon alkupuheen ensimmäiseen suomenkieliseen virsikirjaan (n. 1583). Itse virsikirjassa oli yhteensä 101 virttä, joista Finnon itsensä sepittämiä ainakin seitsemän (Knuutila 1997, 137-138). Finnon virsikirjasta on säilynyt ainoastaan yksi vajavainen kappale, joten kysymyksessä on Agricolan Abc-kirjaan verrattavissa oleva harvinaisuus (ks. blogia 29.11.2018). Alkupuhe on luonteeltaan tutkielma "seurakuntaveisun" merkityksestä ja historiasta sekä kansankielisen virsilaulun ja oman työn puolustuskirjoitus: "Paree se on, että me näitä teemme omalla ymmärrettäväisel ja oppivaisel kielel kuin vieraal, ymmärtämättömäl ja oppimattoman."

Finnon virsikirjan alkupuhe


Alkutoivotus

Kaikille jumalisille ja uskollisille suomalaisille ja liiatenkin niille, jotka sydämest Jumalata rakastavat ja häntä mielelläns palvella tahtovat, toivotan minä, Jacobus Finno, Jumalan armon, hänen pyhän sanans tunnon ja ymmärryksen, rauhan ja terveyden sielun ja ruumiin puolest ja viimein sitte täältä lähties taivaan ilon ja ijankaikkisen elämän Jesuksen Kristuksen kautta.

"Asukoon virsi teidän seassanne"

Pyhä Pavali kolmannes luvus Kolosserin kansan tykö tällä muotoa sanoo: "Jumalan sana asukaan teisä runsaast kaiken viisauden kanssa. Opettakaat ja manatkaat teitänne keskenänne veisuill', virsille ja hengellisille laulaille, veisaten armon kanssa Herralle teidän sydämestänne."

Näillä sanoilla manaapi P. Pavali ei vaivoin opettajita, mutta myös kuulioita, että he Jumalan sanaa viriäst, visust, ahkerast aina ja jokapaikas ja liiatenkin jumalisis kokouksis, kusa ikänäns se taitais tapahtua, lukisit, kuulisit, ajattelisit ja rukouksis sekä veisuis edesäns pitäsit ja sitä niin rakastaisit, että se sekä heidän omaan että myös muiden sydämiin taitais tarttua, juurtua ja siellä alati pysyä.

Ja sentähden hän myös sanoo, että sen pitäis asuman meidän seasamme. Ei sen pidä oleman niinkuin oudon eli vieraan, joka ei vahvaa asumasijaa pidä meidän tykönämme, mutta niinkuin kotopojan ja perheen miehen, alanomaisen, pysyväisen, juuritetun ja istutetun meihin, niin että se ijäti meidän tykönämme pysyis ja hedelmäitsis.

Että nyt Jumalan sana taitais sen paremmin asua meidän seasamme ja se jumalinen oppi, kristilliset manaukset, lupaukset ja uhkaukset lujammast käsitettää, pidettää ja sydämiin painettaa, sentähden muiden sanain harjotusten seasa tahtoi Jumala jo alvusta olla siinä kristillises seurakunnas yhden suloisen ja ilollisen veisun taidon ja jumaliset laulut, ja niin parhaat kappaleet siitä kristillisest opist ja liiatenkin inhimisten lunastoksest kauniihin virsiin soveliaille sanoil tehtyinä suljettaa. Jotka virret hän myös tahtoo ylöspidettää, muistettaa ja usein veisattaa, että nuori kansa ja muutkin inhimiset veisun ja kristillisten virtein kautta vähin vähin ilon kanssa Jumalan tuntoon, pelkoon, uskoon, rakkauteen, rukouksiin ja Jumalal kelpaavaisiin töihin sydämest ylösherätettäisiin ja niin turhist, naurollisist, häpiällisist ja jumalattomist lauloist pois totutettaisiin ja väättäisiin.

Virren historia

Ja sentähden myös Jumala kullakin ajal ja ijäll ylösherätti virren sepät ja runot suurella viisaudel ja korkeal taidoll lahjotetut, jotka parhaat kappaleet siitä kristillisest opist ja niistä suurista ihmeellisistä töistä, jotka Jumala on täsä mailmasa inhimisten tähden vastaan luontoa tehnyt, kauniisiin ja suloisiin virsiin kokosit ja inhimisten muistoks kirjoitettaa raamattuihin annoit.

Moses, Jumalan mies ja viisas profeetta, äitins kielel teki monta virttä, joista muutamat löytään siinä pyhäsä kirjasa, joilla hän kiittää ja ylistää Jumalan hyviä tekoja, kuin hänel ja Israelin kansal tapahtui, ja monta muuta hyvää opetust edes panee ja tiettäväks tekee.

David, kuningas ja profeta, toimellinen mies Jumalan mielen jälkeen, teki kauniin virsikirjan hebrean kielel, jonka me kutsumme Davidin Psalttariksi, johon kirjaan hän lyhykäisest kokosi parhaat ja korkeammat asiat, kuin liki mailman alvust niin hänen aikaans asti tapahtunut olit, ja monta kaunista ja terveellistä opetusta kaikkinaisist kappaleist samas kirjas eteen panee, jonka syyn tähden myös moni saman kirjan vähäksi Bibliaksi kutsuu ja nimittää.

Samalmuotoa myös Salomon kuningas, Esaias, Danielin kumppanit ja Habakuk Jumalanhyviä töitä ja heidän aikaisita asioita lauloit ja virsil tiettäväks teit.

Uudes Testamentis neitsö Maria, Zacharias ja Simeon Jumalan armollisia töitä heitä vastaan ilollisest sydämest virsiin suljit ja muiden edes veisasit.

Niiden jälkeen sitte monet muut jumaliset ja oppineet miehet, jotka tunsit heillens olevan suuremmat lahjat ja ymmärryksen Jumalalt annetuks kuin muille, kauniita virsiä teit latinan kielellä, jota kieltä kaikki papit ja teinit liki ympäri länsipuolen mailman piti oppiman ja muutoinkin ylitsen niiden maakuntain, jotka Europan ala suljetaan, ylöspidettiin, niinkuin itäpuolises mailmaa greekan kieli vastaan otettiin.

Ne samat virret jälkeentulevaiset tahdoit aina isoisä kaupungeisa, joisa skoulut ovat ja muutoinkin kirjan taitavaisia miehiä löytään, edespantaa, veisattaa ja muistosa pidettää, ettei heidän jumaliset tekons, suuret vaivans, valvomisens ja pääns särkemisens meidän laiskuuden ja viitselmättömyyden tähden hukkuis ja pois katois.

Kansankielinen virren alasajo

Ei ollu kuitenkaan heidän tahtons, koska he niitä, virsiä teit, että senkaltaiset latinan kieliset virret ainoasta kokouksisa veisattaisiin ja maankieliset pois heitettäisiin ja unhotettaisiin eikä ikänäns suuhun otettaisi. Mutta se oli heidän ajatoksens, että he niillä virsillä tunnustaisit ja muille tiettäväks tekisit, mikä heidän uskons olis ja mitä he siitä kristillisest opist ja sen pääkappaleist pitäisit.

Ja että latinan kieli oli niinkuin vallan saanut enimitten ympäri kristikunnan ja liiatenkin niisä maakunnis, jotka sen Roomin kirkon ala olit annetut, siihen aikaan koska Roomis vielä se oikea, totinen, selkiä, puhdas ja turmeltumatoin oppi, jonka Kristus taivaast Isäns helmast alas toi ja sitte profeetat ja apostolille annoi, jonka myös Pyhä Pavali sekä tunnustoksellans että lähetyskirjallans Roomarin kansal tiettäväks teki, ylös pidettiin ja edesvastattiin. Sentähden he myös latinan kielel kirjotit, että opetusisät, saarnaajat ja muut viisaat miehet ymmärtäisit, kuinka heidän ajatoksens ja opetuksens sopisit ja yhtä pitäisit Jumalan sanan ja pyhän kirjan kanssa ja että he sitte niitä ja senkaltaisita itsekukin paikasans omall ja ymmärrettäväisel kielel opetuslastens ja kuuliaittens eteen panisit ja niin toinen toisens kanssa opisa, saarnoisa ja veisuisa yhtyyden pitäisit.

Koska nyt se ruma henki piru, joka inhimisen kadotuksen jälkeen aina seisoo, näki ja ymmärsi sen, että virtein kautta nopiammin toisinans ja niinkuin tapaturmast ja tietämät parhaat kappaleet siitä kristillisest opist ympäri monen maakunnan levitetyksi tulit, ja inhimiset myös niiden kautta jumalisiin ajatoksiin ylösherätettiin, niin ei voinut hän sitä kärsiä, ja sentähden hän jäsenittens kautta sen niin toimitti, ettei vaivoin virret ja messu veisut, mutta myös rukouksen tavat ja lukemiset kirkoisa ja muisa kokouksis ei omal maan ja ymmärrettäväisel kielel, mutta vaivon vieraal ja latinan kielel, jota harvoin kyllä veisaajat, paljo vähemmin kuuliat ymmärsit, edes pantiin.

Ja ne, kuin maan kielel niitä tekemään ja sitte kirkoisa veisaamaan rupesit, ne kohta pannaan pantiin. Niin se viimein sitte niin tuli, ettei oikein yhdestäkään maakunnast yhtään löytty, joka äitins kielel tahtoi eli tohti virsiä tehdä, eikä yhteinen kansa parka yhtäkään jumalista virttä omalla kielelläns kuulla ja oppia saanut. Mutta että inhimiset kuitenkin luonnostans laulaa pyytävät ja virsiin heitäns totuttelevat, niitä myös mielelläns kuulevat, sentähden koska ei ensinkään jumalisia virsiä ollut, joita he oppia taisit, niin rupesit he harjottelemaan heitäns jumalattomihin, häpiällisiin, haurollisiin ja naurettavaisiin virsiin ja niitä heidän pidoisans ja matkoisans ajan kuluks ja iloks lauleskelit, niillä toinen toisens kanssa kamppaalit, niillä myös nuoren kansan turmelit, pahensit ja riettaisiin ajatuksiin, häpiällisiin puheihin, ilkiöihin tapoihin ja saastaiseen haurolliseen elämään houkuttelit, yllytit ja saatit.

Ja sentähden piru, kaiken riettauden pesä, ylösherätti myös hänen runojans ja laulajans, joiden mieleen hän lykkäs ja suusa takoi juuri soveliaita sanoja, niin että he kyllä äkist ja selväst virsiä kokoon sait ja teit, jotka sitte muilta nopiammin myös opittiin ja muistoon pantiin kuin nyt jumaliset ja kristilliset virret opitaan ja muistetaan.

Reformaation virsi

Niin viimein sitte armahti Jumala inhimisten päälle ja tahtoi lopun jollakin muodol sille entisel veisuin ja lauluin tavalle tehdä ja sentähden ylösherätti ensist sen jumalisen ja suuren armon kanssa lahjotetun miehen Lutheruksen Saksan maalla, jota sitte muut oppineet ja Jumalan pelkääväiset miehet muisa maakunnis seuraamaan rupesit; jotka kaikki itse kukin paikasans parhaat kristillisen opin ja katekismuksen pääkappaleet, samalmuotoa myös Kristuksen erinomaiset hyvät työt, kuin hänen syntymisens, piinans, ylösnousemisens, taivaaseen astumisens kautta ja muilla muotoa inhimisille osottanut on, sangen jaloihin, kauniisiin ja suloisiin ymmärrettäväisiin maankielisiin virsiin sovitit ja soveliaille, ulvos valituille, viisaast ylös ajatetuil ja pyhän kirjan kanssa sopivaisil sanoil vastaan perkeleen mieltä ja paavin kieltoa edes panit.

Ne samat virret suuren ilon ja riemun ja suuren hedelmän ja opin kanssa monelta sekä vanhemmilt että nuoremmilt, miehilt ja vaimoilt, poikaisilt ja piikaisilt kirkois, skouluis, kartanois, pidois, matkois ja muisa kunniallisis kokouksis veisataan ja ylös pidetään, niinkuin ne kyllä tietävät, jotka niillä mailla olleet ovat.

Näiden jumalisten ja oppineitten miesten työt ja esimerkit minunkin myös, epäkelvottoman, matkaan sait ja ylöskiihoitit, että minäkin Jumalan nimen kunnian tähden sen rakkauden puolest, kuin minulla on isän maata vastaan, rupesin hengellisiä virsiä suomenkielel, sen lahjan peräst kuin Jumala minulle antanut on, nimittäin muiden kristillisten maakuntain tavan jälkeen tekemään, että minä hyväin suomalaisteni kanssa niillä meidän seurakunnisamme, kokouksisamme ja pidoisamme Jumalata kiittäisin, kunnioittaisin ja palvelisin.

Paree se on, että me näitä teemme omalla ymmärrettäväisel ja oppivaisel kielel kuin vieraal, ymmärtämättömäl ja oppimattoman.

Niinkuin P. Pavali 1. Korint. 14 kauniist neuvoo ja opettaa.

Virsikirjan moittijoita vastaan

Mutta kyllä minä sen entisestä tiedän, että monta irvihammast löytään, jotka kateudest ja koreudest näitä laittavat ja sanovat, ettei ne olis kelvolliset kunniallisten inhimisten kokouksis veisattaa ja edes pantaa. Niiden pilkkasanoja ja kadepuheita, jotka inhimiset Jumalata kiittämäst ja ylistämäst omalla kielelläns vastaan pyhää kirjaa kieltävät ja estävät, en minä tottele enkä myös heidän naurons ja laitoksens tähden jumalisesta edes ottamisesta pois lakkaa, mutta sitä rohkiammast ja pelkäämät aljetun työn pyydän päättää, johon Kristus, Jumalan poika, minua auttakoon.

Ja toivon myös, että tämä työ parka pitää sille kristillisel seurakunnal, jumalisil, toimellisil ja hyvil suomalaisil ei vaivoin kelvollisen ja otollisen olevan, mutta myös jonkun hedelmän heisä tekemän, monta inhimisist häpiällisist ja riettoist lauloist vierottaman ja pois vääntämän ja sitte jumalisiin ajatoksiin, kunnialliseen puheeseen, hyviin tapoihin ja puhtaaseen elämään vetämän ja tilan antaman.

Sentähden kaikkia jumalisia ja kunniallisia suomalaisia, ylimäisiä ja alamaisia, oppineita ja oppimattomia rukoilen minä sangen nöyräst, että he tämän minun työ parkan, kuitenkin tarpeellisen, senkaltaisten irvihammasten panetoksest ja pilkkaajitten laitoksest vapahtaisit ja tämän minun vaivan, valvomisen ja ajun särkemisen, Jumalan kunnian tähden ja suomalaisten parhaaks edes otetun, hyväksi ottaisit ja parhain päin kääntäisit.

Mutta ne, kuin näitä laittavat, luulevat heitäns senkaltaisita huokiammast ja vähemmäl vaival taitavan kokoonsaada, he mahtavat ilman estettä ja ylitse minun kielton sen tehdä ja antaa muiden niitä nähdä, lukea ja arvata. Sillä että profetain henget ovat profetaitten ala annetut, niinkuin P. Pavali ennen nimitetys paikas sanoo.

Sentähden älkäämme toisen työtä ennen laittakaamme kuin me paremman kanssa itse edes tulemme. Kyllä teko tekiääns kiittää ja näkiä työn pian arvaa. Nautitse sentähden, hyvä kristitty, näitä huonoja siihen asti, että joku jalompia ja parempita edes tuopi.

Lopputoivotus

Isä kaikkivaltias, totinen Jumala, meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, sekä opettajat että jumaliset opin kuuliat meidän isänmaallamme hänen pyhäl hengelläns vahvistakoon ja varjelkoon aina ja liiatenkin tällä surullisel ja vaarallisel ajal, ettei he ikänäns hänest pois luopuisi eikä hänen sanaans suuttuisi, mutta alati ja vahvast siinä kiini rippuisit, lukisit, kuulisit, opettaisit, oppisit, rukoilisit ja veisaisit sitä, että hänen pyhä nimens niin meidän suomalaisten seasamme kuin muuallakin kristikunnas pyhitettäisiin, ja aina Jumalan tunnos ja pelvos pysyisimme, niin että mekin viimein Kristuksen kautta autuaaksi tulisimme ja ynnä kaikkein ulvosvalituitten kanssa perisimme ijankaikkisen elämän. AMEN.


Kirjallisuus:

Jyrki Knuutila, Yxi wähä suomenkielinen wirsikirja, 1583, 1997. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.