Tunnettu 1600-luvun painettu suomenkielinen kristillinen kirjallisuus on vielä melko helppoa luetella kokonaan. 1600-luvun ensimmäisellä puoliskolla julkaistaan vain noin kolmisenkymmentä uutta nimikettä. Vaikka lukumäärät jonkin verran tästä alkavatkin nousta koko vuosisadan aikana julkaistujen uusien nimikkeiden määrä on vain noin 150. Tämän kertaisessa blogissa huomio kohdistuu 1600-luvun alkuvuosikymmeniin ja erikseen Turun piispa Ericus Erici Sorolaisen (n. 1546-1625) kirjalliseen toimintaan.

Kirjallisten jatkumoiden ja ensimmäisten vuosikymmenet

Vuosisatojen kalenterin vaihtumiset –kuten 1.1.1600 – eivät tietenkään todellisuudessa muodosta mitään aikakausien vedenjakajia. Sen sijaan, 1600-luvun teologinen ja kirkollinen pääsuuntaus – tunnustuksellisuus – kehkeytyi pitkän ajan kuluessa 1580-1620-lukujen jatkuvien kiistojen ja sotien keskellä, jotka merkitsivät reformaation ytimen muodostaman omantunnonvapaus -periaatteen jatkuvaa kriisiä; jos kerran näkemyserot synnyttivät niin katkeria riitoja, oli todella parempi, että valtakunnassa ja kirkossa mahdollisimman moni ajattelisi samalla tavalla. 

1600-luvun ensimmäisen puoliskon suomenkielistä kristillistä kirjallisuutta on muistettava tarkastella reformaation ajan kirjallisista taustoista käsin. Kirkollisen kirjallisuuden peruspyrkimyksenä oli edelleen vakiinnuttaa "lutherilaisuuden" uudentyyppistä kristillistä sanomaa ja kirkollista järjestystä. Ennen muuta jatkumoista käsin on tutkittava niin suomeksi käännettyjä ja toimitettuja kirkkokäsikirjoja (Sorolainen 1614, Elimaeus 1629) ja Raamattua (1642) kuin virsikirjoja (Maskulainen 1605, Elimaeus 1621), katekismuksia (Carelius 1607, Sorolaisen katekismukset, Carelius 1628, Bjugg 1643, Kyrilliset katekismukset), passioita (Georgii 1629, Hordelius 1636) ja Piae cantiones -suomennosta (1616).

1600-luvun ensimmäinen puolisko on kristillisen kirjallisuuden julkaisutyyppien osalta luonnollisesti myös ensimmäisten aikaa. Ennen muuta kristillisen kirjallisuuden tyypillinen muoto - saarnakirjallisuus - sai tuolloin monet esikoisensa; postillan (Sorolainen 1621&1625), yksittäissaarnat (Rothovius 1634, Laurentius Petri 1649) ja saarnakokoelmat (Laurentius Petri 1644&1644). Muita "ensimmäisiä" olivat ensimmäinen suomenkielinen arkkiveisujulkaisu (Pictorius 1622), ensimmäinen kansankäsikirja (Manuale finnonicum 1646), ensimmäiset varsinaisesti uskontoa koskevat rukous- ja asetustekstit (Yksi rukous 1626, Plakaati kymmenyksistä 1638) sekä ensimmäiset säilyneet rukouspäiväjulistukset (vuodesta 1645). Vuonna 1642 perustetun Turun akatemian kirjapainon ensimmäinen suomenkielinen julkaisu oli Johannes Collinuksen arkkiveisu Ylimmäisen keisarin Jesuxen Christuxen mandati (1643).

Piispa Ericus Erici Sorolaisen kirjallinen toiminta

Ericus Ericin pitkä toiminta-aika Turun piispana (1583-1625) sijoittuu vuosisadan vaihteen molemmin puolin. Sorolaisen elämänvaiheissa tiivistyvät uudenlaisen aikakauden pitkät synnytyskivut. Erityisesti nk. liturgiariitaan sekä kuninkaiden ja valtiollisten vallanpitäjien muihin edesottamuksiin liittyvien käänteiden johdosta Sorolaista on moitittu - ja kehuttu: "Hän seisoi paikoillaan juurevana ja vakaana huolimatta siitä, että hän myrskyisän ajan poikana joutui kokemaan monelta suunnalta porottavaa tuulta" (Haavio 1947, 29).

Piispa Ericus Ericin kynästä on lähtöisin huomattava suomenkielinen kirjallinen tuotanto, jota kelpaa niin vaikutushistorialtaan kuin laajuudeltaan verrata itseensä Agricolaan. Jopa seitsemän kirjaa (varmuudella viisi) ja yhteensä miltei 3000 painettua sivua. Jos Agricolan kirjallinen vaikutus on suurimmillaan hänen raamatunkäännöstensä ja kirkollisten käsikirjojensa välityksellä, vaikutti Sorolainen ennen muuta toimittamillaan katekismuksilla ja kaksiosaisella postillallaan. Sorolaisen kirjallinen työ ajoittuu pääosin hänen elämänsä ehtoopuolelle. Postillan toinen osa valmistui painosta todennäköisesti vasta tekijänsä kuoleman jälkeen. On ehdotettu, että Finno olisi antanut Sorolaiselle jo opiskeluaikana herätteitä suomenkielisen kirjallisuuden laatimiseen (Parvio 1990, 994).

1. Yksi kiitossana ja rukous | n. 1595

Pitkään ajateltiin, että tämä julkaisu olisi Juustenin laatima, koska sen ainoa tunnettu kappale on liitettynä Juustenin messun (1575) loppuun. Parvio (1983, 23-24) on korjannut tätä oletusta, mm. koska sen rukoukseen sisältyvä kiitos "pitkällisen sodan päättymisestä" sopisi ainoastaan 25-vuotisen sodan päättymiseen vuonna 1595. Sisältönsä puolesta asiakirja jakaantuu kahteen osaan: ensin on uudenvuodenrukous, tarkoitettu luettavaksi jumalanpalveluksessa useana vuotena peräkkäin (3½ sivua), toisena nk. saarnatuoliliturgia (4½ sivua), joka sisältää rukoustekstejä, jotka on tarkoitettu luettavaksi ennen ja jälkeen varsinaisen saarnan. Ei siis ole varmuutta siitä, onko julkaisu Sorolaisen laatima, mutta vallalla oleva tulkinta esittää asian näin (SKB 1068).

2. Käsikirja jumalanpalveluksesta ja kristillisistä kirkonmenoista | 1614

Ericus Ericin suomen kielelle kääntämä ja toimittama Käsikiria Jumalan palveluxesta: ja christilisestä kircon menoista (1614) sisältää ruotsalaisen lähteen (Handbook 1614) tavoin messujärjestyksen ja kirkolliset toimitukset. Sorolaisen käsikirja korvasi vihdoin virallisesti ja vähitellen käytännössä Agricolan käsikirjan (1549) ja Juustenin messun (1575) - paljon olikin välissä ehtinyt tapahtua. Evankeliumikirjaa Sorolaisen käsikirja ei sisältänyt (toisin kuin Juustenin messu), mutta tällainenkin ilmestyi itsenäisenä julkaisuna vuonna 1618 Olaus Elimaeuksen toimesta (Knuutila 1997a, 118). Ruotsalaisesta esikuvasta poiketen käsikirja sisälsi myös kuvitusta ja erosi tästä myös joissakin sisällön yksityiskohdissa. Agricolan käsikirjaan (ja Westhin koodeksiin) sisältynyt, hiippakunnan omaan perinteeseen liittynyt ruumiin vihkiminen, jäi pois. (Knuutila 1997b, 123-125.)

3. Katekismus eli kristillisen opin pääkappaleet | 1614

Ericus Ericin laatima Lutherin Vähän katekismuksen huomattava laajennus Catechismus eli christilisen opin pääcappalet (1614) olisi oman väitöskirjatutkimuksen arvoinen opus. 505-sivuinen teos alkaa laajahkolla kristillisille vanhemmille ja saarnamiehille suunnatulla esipuheella, ja itse varsinainen katekismus vielä kysymysten ja vastausten muotoon laaditulla johdanto-osalla katekismukseen. Johdannon jälkeen seuraavat kysymys-vastaus -muodossa esitetyt katekismuksen varsinaiset kuusi pääkappaletta. Lutherin Vähä katekismus ei sisälly Sorolaisen katekismukseen sellaisenaan, mutta kunkin kohdan yhteydessä esitetään suoran lainauksen muodossa myös "kuinka pyhä Luther" on kohdan toimittanut. Lutherin rukous- ja huoneentauluosioita tässä teoksessa ei ole esitetty. Melko runsas kuvitus. On arveltu, että Sorolainen lähetti katekismuksensa kaikkiin kirkkoihin ja tiedetään, että vielä 1690-luvulla Sorolaisen isosta katekismuksesta suunniteltiin otettavaksi uutta painosta (Laine 1997a, 85).

4. Vähä katekismus | n. 1614

Sorolaisen Vähän katekismuksen (Wähä catechismus, erinomaisten kysymisten ia wastausten cansa) ensimmäinen tunnettu ja säilynyt painos on vasta vuodelta 1629. On pidetty todennäköisenä, että teoksesta on ilmestynyt ensimmäinen painos jo v. 1614-15 (ks. Parvio 1990, 1003-1004). Nopealla silmäyksellä Vähä katekismus vaikuttaa sekä sisällön että järjestyksen puolesta lähinnä tiivistetyltä versiolta Sorolaisen laajemmasta katekismuksesta. 60-sivuisen kirjan loppuun on kuitenkin liitetty Athanasiuksen uskontunnus sekä pienin muutoksin Lutherin Vähästä katekismuksesta tutut aamu-, ilta- ja ruokarukoukset. Rukouksista Sorolainen on jättänyt pois Lutherin kehotuksen siunata itsensä ristinmerkillä. Katekismuksesta otettiin 1600-luvun kuluessa eri yhteyksissä parikymmentä painosta, ja sitä on luonnehdittu 1600-luvun kristinopin opetuksen "perusoppikirjaksi" (Laine 1997b, 86). Kourin (1984, 19) maininnan mukaan tästä "suurvaltakauden tärkeimmästä kristinopin oppikirjasta" otettiin kaksitoista painosta. Ero selittynee osittain uusilla löydöillä, mutta myös sillä, mitkä kansankäsikirjoihin sisältyneistä katekismuksista otetaan mukaan laskuihin.

5. Aapiskatekismus | n. 1614

Ajatus siitä, että Ericus Erici olisi toimittanut noin vuonna 1614 painosta myös aapiskatekismuksen perustuu vain arveluihin. Seuraava tunnettu ja säilynyt aapiskatekismus Agricolan Abc-kirjan jälkeen on vuodelta 1629, mutta ei ole tiedossa, onko sillä mitään suoraa tekemistä Sorolaisen kanssa. Menemättä tässä asian perusteluihin, voidaan todeta, että sekä Kouri (1984, 19) että Parvio (1990, 1000) ovat pohtineet sitä, että vuoden 1629 aapiskatekismuksesta olisi ollut aiempi ja nimenomaan Ericus Ericin valmistelema painos. Laine (1997c, 84) toteaa, että vuoden 1629 aapinen "seuraa huomattavilta osilta Ericus Ericin katekismusten ilmauksia", mutta jättää - kumma kyllä - kokonaan toteamatta, että piispa itse on voinut olla laatimassa aapisen aiempaa versiota. Toisaalta vuoden 1929 aapiskatekismuksen karjalaisväritteiset murrepiirteet (ibid.) antavat ymmärtää, että vuoden 1629 painos olisi syntynyt Viipurin hiippakunnassa ja hakematta tulee mieleen Olaus Elimaeus, joka vuonna 1629 toimitti Viipurin hiippakunnan oloja varten myös uudistetun painoksen Sorolaisen käsikirjasta. Vuoden 1629 aapinen sisältää aakkossivun jälkeen katekismuksen kuusi pääkappaletta hieman totutusta poikkeavassa järjestyksessä: Isä meidän, uskontunnustus, käskyt, kaste, rippi ja ehtoollinen. Tämän jälkeen tulevat ruokarukoukset sekä aamu- ja iltarukous. 16-sivuisen kirjan loppuun tekijä on vielä liittänyt kolme muuta lyhyttä rukousta.

6.-7. Postilla: I-II osa | 1621-1625

Ericus Ericille kuuluu kunnia ensimmäisen ja pitkään ainoan suomenkielisen postillan tekijänä ja julkaisijana. Juustenin postilla (1570) oli ollut latinankielinen eikä sitä oltu julkaistu. Seuraava suomenkielinen evankeliumipostilla on vasta Juhana Wegelius nuoremman niin ikään kaksiosainen Se pyhä ewangeliumillinen walkeus (1747-1749). 

Postillan ensimmäinen osa sisältää kaksi Ericin laatimaa alkupuhetta, neljä nk. dedikaatiorunoa latinaksi ja tämän jälkeen kirkkovuoden juhlaosan saarnatekstien selitykset adventista helluntaihin. Toisessa osassa on vastaavasti kolme onnittelurunoa sekä kolminaisuudenpäivän ja sen jälkeisten sunnuntaiden saarnatekstien selitykset kirkkovuoden loppuun. Ensimmäisen osan toisessa esipuheessa "sen kristilisen ja jumalisen lukian tygö" vanheneva piispa selostaa, miten postilla on tarkoitettu kotien käyttöön, jotta siellä voitaisiin tutustua saarnateksteihin ennen kirkkoon menemistä (piispa varoittaa myös painokkaasti ihmisiä lukemisen tähden jäämästä pois kirkosta). Saarnamiehiä piispa vaatimattomasti ohjaa tutustumaan postillaansa - ei tahdo omaan postillaansa sitoa, koska käytössä on monia muita korkeasti oppineiden postilloja (latinankielisiä). Saarnojen rakenne, jolla Sorolainen käy läpi kunkin saarnatekstin, on seuraavanlainen: 1) teksti, joka on painettu suuremmilla kirjasimilla, 2) johdanto, jossa viitataan aina myös tekstiin liittyvään katekismuksen kohtaan ja 3) varsinainen yleensä kahteen osaan pilkottuna tapahtuva tekstin käsittely ja opetuksellinen soveltaminen (käsittely 1 - opetukset 1; käsittely 2 - opetukset 2). Sorolaisen postillaa voidaan luonnehtia tyhjentymättömäksi kielellisten, historiallisten ja teologisten tutkimusaiheiden aarreaitaksi (ks. Parvio 1990). Reilu 2200-sivuinen Sorolaisen kaksiosainen magnum opus sisältää myös melko runsaan kuvituksen.

Perintö: piispat ja kirkkoherrat kirjoitetun sananvallan käyttäjinä

1600-luvun ensimmäisen puoliskon suomenkielinen kristillinen kirjallisuus on huomattavissa määrin piispojen laatimaa. Vastaavalla tavalla kuin 1500-luvun puolivälin jälkeen Agricola ja Juusten, 1600-luvun alkupuolella "suurten kirjallisten mittojen miehiksi" kohoavat Turun piispa Ericus Sorolainen (k. 1625) ja Viipurin piispa Olaus Elimaeus (k. 1629). Suoraan heidän toimestaan on lähtöisin yhdeksän julkaisua, mutta lisäksi voidaan olla melko varmoja, että Sorolaisella on "näppinsä mukana" ainakin Maskun kirkkoherran Hemmingius Henricin (k. 1619) tuotannossa (Maskulainen 1605 & 1616). Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Thomas Georgii (k. 1632?) taas on toiminut nimenomaan Elimaeuksen aisaparina (Georgii 1616 & 1629; Parvio 1990, 1009; Knuutila 1997a, 118). Sorolaisen ja Elimaeuksen lisäksi Turun piispa Isaacus Rothovius (k. 1652) ja Viipurin piispa Petrus Bjugg (k. 1656) vastasivat yhteensä neljästä 1600-luvun ensimmäisen puoliskon suomenkielisestä julkaisusta.

Kirjallisia tuotoksiaan pääsivät julkaisemaan piispojen lisäksi myös kaupunki- ja maalaisseurakuntien muutamat kirkkoherrat ja jotkut uransa alkupuolella olleet suomalaiset pappislahjakkuudet. Kirkkoherroista Maskulaisen ja Georgiin lisäksi Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Bartholdus Hordelius (k. 1646) julkaisi painosta passion virsisovituksen (1636) ja Ala-Tornion kirkkoherra Canutus Carelius (k. aikaisintaan 1628) Lutherin Vähän katekismuksen suomennoksen (1628). Loimaan kappalainen (myöhemmin Tammelan kirkkoherra) Petri Laurentius Aboicus (k. 1671) valmisteli ja painatti vuoteen 1650 mennessä peräti kolme saarnajulkaisua. Toinen pappislupaus, Kalannin kappalainen Jonas Raumannus (k. 1683) toimitti painosta Manuale finnonicumin (1646) ja todennäköisesti myös Wähä kirjan (1647; Knuutila 1997b, 129).

Piispojen, kirkkoherrojen sekä uraansa jouduttavien voimakas kirjallinen toiminta 1600-luvun alkupuoliskolla jätti jälkeensä perinnön, joka puhkesi kukkaan vielä 1900-luvulla, jolloin esimerkiksi monet piispat olivat erittäin tuotteliaita ja luettuja kirjoittajia. Nyt vasta 2000-luvulla Suomen evankelis-luterilainen kirkko johtajineen ja sanottavineen on menettänyt otteensa ihmisten elämästä.