1600-luvun jälkimmäisen puoliskon perustavin suomenkielistä kirjaa koskeva muutos liittyy siihen, että kansan lukutaito alkaa nyt ensimmäistä kertaa huomattavasti edistyä. Tämän kertaisessa blogissa käsittelemme suomenkielistä kristillistä kirjallisuutta 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Esittelemme erikseen kansanopetuksen kehittäjänä tunnetun Johannes Gezelius vanhemman (1615-1690) kirjallista toimintaa.

Henkilökirjasten ja kansankirjallisuuden vuosikymmenet

1600-luvun kirkollinen pääsuuntaus, tunnustuksellisuus, saavutti kulminaationsa vuonna 1651, kun Tukholman kirjapainosta valmistui Pirkkalan kirkkoherra Jacobus Raumannuksen (k. 1678) suomentamana Confessio fidei: se on: sen christelisen uscon tunnustus. Teos sisälsi Raumannuksen laajan esipuheen lisäksi Augsburgin tunnustuksen sekä kolme vanhan kirkon uskontunnustusta (Knuutila 1997a, 72-73). Vuoden 1642 Raamattu sai rinnalleen ensimmäisen suomenkielisen tunnustuskirjan.

1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden julkaisutyyppien kirjo kasvaa enää vähän. Merkittävänä uudentyyppisen julkaisutyypin edustajina on kuitenkin pidettävä laajaa henkilökirjallisuutta; neljää hautajaisjulkaisua (Justander 1651 & 1652, Neppius 1680, Qwist, Moliis & Langius 1697 - tosin ensimmäinen muistokirjoitus oli ilmestynyt jo viim. vuonna 1619) sekä saarnakirjallisuuden henkilökohtaisia muotoja, Thomas Rajaleniuksen hääsaarnaa (1654) sekä peräti kahtatoista painettua ruumissaarnaa (Kyander 1654, Favorinus 1665, Ikalensis 1671 & 1673, Kexlerus 1679, Flachsenius 1680, Procopaeus 1681 & 1690, Hammar 1683, Thuronius 1689, Bång 1690, Kolckenius 1698). Confessio fidei -tunnustuskirjan lisäksi oman julkaisutyypin edustajana voidaan pitää Tammelan kirkkoherra Laurentius Petrin kirkkohistoriallista runoelmaa Ajan tieto (1658).

1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ensimmäistä kertaa kirkollisen, lähinnä papiston käyttöön tarkoitetun kirjallisuuden rinnalla monimuotoinen kansankirjallisuus arkkiveisuineen muodostaa merkittävän osan julkaistusta suomenkielisestä kristillisestä kirjallisuudesta. Kirkollisia kirjoja toki edelleen julkaistiin (esim. Käsikirja 1669, Kirkkolaki 1688, Kirkkokäsikirja 1694), mutta kristillisen kirjan paikka - tämä Agricolan vision toteutuminen kävi mahdolliseksi, kun kansan lukutaito lisääntyi - oli nyt entistä enemmän kirkon ja kansan välissä. Katekismuksista haluttiin opettaa erityisesti lapsille ja nuorille Raamatun ja Lutherin mukainen kristillisen "opin summa" (Gezeliuksen katekismukset, Katekeesis - summa siitä pyhästä Raamatusta 1687, Pyhän Lutherin Katekismus 1694, Tri. Martti Lutherin katekismus 1695) ja varsinaisissa kansankäsikirjoissa haluttiin ohjata suomalaisia kaikkeen siihen, mitä todelliseen hurskauteen kristillisen seurakunnan jäsenenä kuului (esim. Gezeliuksen virsi- ja evankeliumikirja 1668, Suomalaisten sielun tawara 1686). Hartaus ja opetuskirjojen välityksellä tahdottiin neuvoa vielä kokeneempaakin kristittyä totiseen jumalanpelkoon (Carstenius 1667, Schütz 1679, Gerhard 1680, Hasselqvist n. 1680).

Johannes Gezelius vanhemman kirjallinen toiminta

Johannes Gezelius vanhempi loi Turun piispana toimiessaan (1664-1690) Suomeen ensimmäisen kansanopetusjärjestelmän, jossa keskeisessä asemassa oli kirja (ks. Laasonen 1977, 260-285). Kansan - myös aivan tavallisen - tuli oppia lukemaan, koska heidän tuli itse lukemalla oppia kristinuskon perusasiat katekismuksesta. Lukemaan opettaminen oli vanhempien vastuulla yhdessä lukkarien sekä jonkinlaisten kyläläisten järjestämien kiertokoulujen kanssa - varsinaisia kyläkouluja oli toki vasta vähän, vaikka niidenkin perustaminen asetettiin tavoitteeksi. Kristinuskon perusteiden osaaminen oli ripille - siten ehtoolliselle - siten avioliittoon - pääsyn edellytys. Gezeliuksen neljästä suomeksi valmistellusta teoksesta kaksi käytetyintä liittyy suoraan hänen kasvatusohjelmaansa.

Gezelius saavutti paitsi kansanopetuksen kehittäjän myös kirjan ystävän maineen jo elinaikanaan. Kirjojen kustannus- ja levityssuunnitelmat etenivät rinta rinnan kansanopetus- ja koulujärjestelytyön kanssa (ks. Laasonen 1977, 412-417; Laasonen 1988). Gezelius perusti vuonna 1668 Turkuun oman kirjapainon, joka viimeistään vuonna 1669 aloitti Gezeliuksen johdolla toimintansa. Huolellisesta suunnitelmallisuudesta kertoo, että Gezelius oli hankkinut oman paperitehtaan Pohjan pitäjästä jo vuonna 1667. Gezeliuksen kirjapainossa valmistuneita teoksia, joiden kustantamisessa Gezelius oli joka tapauksessa keskeisesti mukana, olivat esimerkiksi kolmas uudistettu painos Finnon rukouskirjasta (1669; ks. Knuutila 1997b, 148), Suomalaisten sielun tawara (1686), Lutherin Ison katekismuksen suomennos (1674), vuoden 1685 Raamattu (1685) sekä kirkkolain suomennos (1688). Laurentius Petrin Ajan tiedosta Gezeliuksen kirjapainossa otettiin 1600-luvulla kolme painosta (1671, 1684, 1695).

1. Yksi paras lasten tavara | 1666

Agricolan tavoin Gezeliuksen ensimmäinen suomenkielinen julkaisu oli aapiskatekismus. mutta Abc-kirjasta poiketen, Gezelius kehitti siis myös vahvat puitteet kirjan käytölle. Ensimmäinen painos kirjasta ilmestyi Turun akatemian kirjapainosta vuonna 1666. Se jakaantui nimiösivulla ilmoitetun mukaisesti neljään lukuun: 1. Aapisosaan (Abc Kirja), joka sisälsi aakkoset sekä katekismuksen pääkappaleiden perustekstit, 2. Lutherin Vähään katekismukseen (Catechismus), 3. kysymysosaan, jotka vuodesta 1670 lähtien painettiin myös erikseen sekä 4. kokoelmaan raamatunlauseita (P. Raamatun erinomaiset opetus sanat). Kirjasta otettiin jo 1600-luvun kuluessa kaksitoista painosta (SKB 1423-1434). Painosten sisältö jonkin verran vaihteli. Esimerkiksi vuosien 1684-93 painoksissa raamatunlausekokoelma korvattiin kokoelmalla rukouksia (Muutamat jumaliset rucouxet) ja ainakin vuosien 1684 ja 1693 painoksiin mukaan liitettiin myös Athanasiuksen uskontunnustus (Pipping 131; vrt. Laine 1997a, 95). Ilmeisesti jo toisesta painoksesta (1670) alkaen katekismusta alettiin painaa Gezeliuksen omassa kirjapainossa.

2. Suomenkielinen virsi- ja evankeliumikirja | 1668 & 1674

Niistä kansankäsikirjoista, joiden suunnittelussa ja valmistelussa nimenomaan Gezeliuksella oli keskeinen rooli, on mainittava erityisesti Suomenkielinen wirsi ja ewangeliumi kiria (1668). Kun Manuale finnonicum vuodesta 1646 alkaen painettiin aina Tukholmassa, ja oli jo nimestään päätellen ruotsalaisperäinen (koska otsikossa haluttiin pitäytyä latinassa), halusi Gezelius varmaankin kumppaneineen valmistaa suppeamman ja suomalaisten "kylien ja korpien" asukkaille kansanopetusohjelman täydentämiseksi ja kotien hartauden vahvistamiseksi suunnatun version. Kirjat, jotka Gezeliuksen virsi- ja evankeliumikirjaan otettiin mukaan olivat seuraavat: 1. Kalenteri sekä markkinapäivien luettelo (Markinat sekä Ruodzis että Suomes ymbäri coco ajastajan), 2. Virsikirja, 3. evankeliumit ja epistolat, 4. Lutherin Vähä katekismus, 5. Passio sekä 6. Jerusalemin hävityksen historia. Teoksessa oli noin 600 sivua. Vuonna 1674 kirjasta otettiin toinen, laajennettu painos - tällä kertaa Gezeliuksen omassa kirjapainossa - johon Gezelius jälleen valmisteli myös esipuheen (SKB 4224). Teos sisälsi edellä mainittujen lisäksi nyt myös 7. Käsikirjan, joka oli nimikkeeltään ja hautauskaavaltaan hieman muutettu versio vuoden 1647 Vähä kirjasta (ks. Knuutila 1997, 129), 8. Athanasiuksen uskontunnustuksen, 9. Rukouskirjan (Yxi wähäinen rucous-kirja; versio Finnon rukouskirjasta) sekä 10. Johannes Avanariuksen aamu- ja iltarukoukset. Sivuja oli nyt noin 800.

3. Käsikirja jumalanpalveluksesta ja kristillisistä kirkonmenoista | 1669

Vuonna 1669 Gezelius toimitti ja kustansi Turun akatemian kirjapainosta uuden painoksen Sorolaisen ensi kertaa kääntämästä ja toimittamasta vuoden 1614 kirkkokäsikirjasta. Käsikirja, joka tietenkin oli tarkoitettu papiston käyttöön, vastasi melko tarkkaan vuoden 1614 käsikirjaa, mutta esimerkiksi joitakin historialliseen ajankohtaan liittyviä muutoksia oli pyritty ottamaan huomioon (Knuutila 1997c, 130-131). Sorolaisen käsikirjan tavoin Gezeliuksen toimittama käsikirja sisälsi ohjeet kirkollisiin toimituksiin (kaste, hätäkasteen vahvistaminen, avioliittoon vihkiminen, "kirkottaminen", sairaiden luona käynti, hautaaminen ja kuolemaan tuomittujen lohduttaminen) sekä messujärjestyksen litania-rukouksineen, mutta ei kirkkovuodessa noudatettua evankeliumikirjaa.

4. Muutamat yksinkertaiset kysymykset | 1670

Gezeliuksen Yksi paras lasten tavara sai rinnalleen vuodesta 1670 lähtien sellaisenkin version, joka sisälsi ainoastaan katekismuksen kysymysosion - senkin runsaasti lyhennettynä ja osin uusilla kysymyksillä varustettuna (ks. Laine 1997b). Miksi tällainen julkaisu painettiin? Se tiedetään, että Gezeliuksen neliosainen katekismus (1666) eteni pedagogisesti siten, että katekismuksen kolmas ja neljäs osa oli tarkoitettu lukutaitoisille, kun taas toisen osan vähintään ulkoa osaamista vaadittiin kaikilta ehtoolliselle tai avioliittoon pyrkiviltä (Laine 1997a, 93). Oli monia koteja, joissa jo oli aapiskatekismus (esimerkiksi Sorolaisen), ja kotien kirjastoa voitiin nyt vain täydentää Gezeliuksen laatimilla kysymyksillä. Laine (1997b) ehdottaa, että kysymykset olisi muokattu lyhennettyyn muotoon todennäköisesti kustannussyistä. Kysymysosa esiintyikin lyhennettynä myös Yksi paras lasten tavaran painoksissa vuodesta 1684 alkaen (Laine 1997a, 93). Julkaisun varsinaisesta tarkoituksesta antaa suoran vinkin sen nimiösivu: Mutta näisä kysymyxis pitä aicanans ja usein caicki nuoret ja yxikertaiset harjoitettaman ja coeteldaman; erinomaisest ne, jotca ensimäisen kerran menewät Hrran echtolliselle, nijn myös ne, jotca tahtowat itzens anda awioskäskyn säätyyn. Kirjasta voidaan pitää siis ensimmäisenä "rippikoulukirjana". Mutamat yxikertaiset kysymyxet painettiin 1600-luvun kuluessa yhteensä ainakin seitsemän kertaa (SKB 1439-1445).

Perintö: yksinkertainen usko monimutkaisissa puitteissa

Jo vuonna 1651 kulminaationsa saavuttaneelle tunnustuksellisuuden ajalle loppusilauksen antoivat vuonna 1688 valmistunut suomennos kirkkolaista sekä vuonna 1693 valmistunut suomennos Confessio fidei, johon otettiin mukaan nyt myös Upsalan kokouksen (1593) päätös. Kirkkolaki ja Confessio fidei vetivät yhteen koko 1600-luvun "kehityksen" ja loivat keskeiset valtiolliset puitteet kirkon toimintaan ja oppiin seuraavan vuosisadan ajaksi.

Mutta aivan yksinkertaisia nämä puitteet eivät olleet. Esimerkiksi kirkkolaissa on yhteensä 28 lukua, niiden perässä kolme kuninkaan (Kaarle XI) uudistamaa uskontoa koskevaa asetusta sekä 30-sivuinen asiasanarekisteri. Mutta toki pyrittiin myös yksinkertaisuuteen lujan järjestyksen hengessä. Valtakunnassa harjoitetun uskonnon sanotaan perustuvan Raamattuun, joka on käsitetty (oikein) kolmessa pääuskontunnustuksessa, Augsburgin (muuttamattomassa) tunnustuksessa sekä Upsalan kokouksen päätöksessä ja selitetty (oikein) Yksimielisyyden ohjeessa (1 luku 1 §). Kasteelle lapsi tulee tuoda kahdeksan päivän sisällä lapsen syntymästä (3 luku 2 §). Ehtoollisella tulee jokaisen käydä vähintään kerran vuodessa (6 luku 2 §). 

Katekismuksissa esitetyn yksinkertaisen ja henkilökohtaisen uskon rinnalla kulkee 1600-luvulla pykälin säädelty kirkollisen opin ja toiminnan monimutkainen järjestelmä. Tällaisen perinnön varassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko yhä sinnittelee muuttuneessa maailmassamme.

Kirjallisuus:

[Pipping], Luettelo suomeksi präntätyistä kirjoista, 1967. Jäljennöspainos. Helsinki.

Pentti Laasonen, Johannes Gezelius vanhempi ja suomalainen täysortodoksia, 1977. Helsinki.

Pentti Laasonen, Piispalliset kirjanpainajat Johannes Gezelius ja Petrus Bång, 1980. Teoksessa Esko Häkli et al., Kirja Suomessa: kirjan juhlavuoden näyttely Kansallismuseossa 25.8.-31.12.1988. Helsinki.

Suomen kansallisbibliografia 1488-1700 (=SKB). Toim. Tuija Laine & Rita Nyqvist. Helsinki.

Tuija Laine, Johannes Gezelius vanh.: Yxi paras lasten tawara, 1666; Ett rätt barna-klenodium, 1997a. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Tuija Laine, Johannes Gezelius vanh.: Mutamat yxikertaiset kysymyxet, 1671; Någre enfaldige spörsmåål, 1671b. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, Confessio fidei, 1651 & 1693, 1997a. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, Jacobus Petri Finno: Yxi wähä rucous kiria, 1583, 1997b. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Jyrki Knuutila, 1600-luvun kirkkokäsikirjat, 1997c. Teoksessa toim. Tuija Laine, Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki.

Blogia päivitetty viimeksi 11.3.2020.