Elias Lönnrot: Suomen maan historiasta, 12-13 (1845)

Suomen maan historiasta

Agricolan aikaa käsittelevä osuus.

Evankeliumillisen opin koitto ja paavikunnan häviö

Kustaa Vaasa Juutista karattuansa oli jonkun ajan Saksassa elänyt ja siellä tullut tuntemaan puhtaan evankeliumin opin, jota Lutherus vähän ennen oli ruvennut selvittämään. Kuninkaaksi tultuansa päätti hävittää paavin vallan valtakunnastansa [riikistänsä] ja auttaa sitä uutta evankelista oppia. Tämän vakaan päätöksensä toimitti niin viisaasti, että se uusi oppi Suomessa pääsi rauhallisesti leviämään, vaikka siitä Saksassa ja muilla mailla nostettiin monta pitkää ja veristä sotaa.

Maisteri Pietari Särkilahti mainitaan olleen ensimmäinen, joka Lutheruksen oppia Suomessa saarnasi ja Turun koulussa opetti. Hän oli Saksan maalla Lutheruksen omasta suusta tullut sen tuntemaan. Vuonna 1528 asetettiin myös Turkuun uusi Lutheruksen oppia seuraava piispa Martinus Skytte, jonka aikana enimmät luostarit Suomenmaassa hävitettiin. Turun luostarin poltti tuli vuonna 1537, ja siinä oli sen loppu. Vuotta jälkeen määrättiin Rauman luostari kirkkoherran kartanoksi, joka vuotta ennen oli palanut. Kumpainenkin luostari Viipurista sorrettiin vuonna 1541; kivet ja tiilet niistä otettiin kaupungin ja linnan muurien parannukseksi. Rikkaimman Suomen luostarin Naantalissa otti kruunu vuonna 1559, jonka kautta tuli saamaan 105 verotaloa, jotka siihen asti olivat vapaita olleet. Munkit luostareista muutettiin tavallisiksi papeiksi, paitsi ikävanhat ja kivulloiset, joille annettiin eläke kuolinpäivään asti; kelvottomimmat taidettiin [taittiin] sillänsä poisajaa työllänsä itseänsä elättämään.

Koko paavilainen kirkonkomento Suomessa vähitellen pois laitettiin. Skytten [hänen] toimestansa lähetettiin Suomesta muutamia nuorukaisia Saksan maalle Lutheruksen ja apulaistensa kouluun, jotka maistereina sieltä palattuansa aina enemmän levittivät evankeliumillisen opin valoa maakuntaan ja parantelivat koululaitoksia - jotka tähän asti olivat olleet melkein surkeassa tilassa - sekä rupesivat tarpeellisia kirjoja Suomessa laittamaan.

Agricolan elämä

Niistä Saksaan lähetyistä ovat erittäin kiitollisuudella muistettavat Michael Agrikola ja Paavali Juusteni. 

Agrikola oli syntynyt talonpoikaisista vanhemmista Pernon pitäjässä ja saanut Viipurin koulussa ensimmäisen oppinsa, jonka tähden, kun siellä siihen aikaan sekä kaupalla että usein muuten usein kulki venäläisiä, hän myös taisi venäjän kieltä. Sieltä tuli Turkuun piispa Martin kirjoittajaksi, josta alhaisemmasta virasta pian pääsi piispan kanslian sihteeriksi. Särkilahden saarnoja kuultuansa oli hänkin mieltynyt uuteen evankeliumin oppiin, jota sitten itsekin rupesi saarnaamaan sekä Turussa että katselumatkoilla piispan seurassa, sitä ennen papiksi vihittynä.

Sitten suurempaa ja täydellisempää oppia halutessansa lähti Agrikola Wittenperiin Saksan maalle, jossa Lutherus silloin eli, ja tehtiin siellä maisteriksi. Palattuansa Saksasta sangen kauniilla todistuksilla, jotka Lutherus ja paras oppiveljensä Melanchtoni olivat kuninkaalle hänestä kirjoittaneet, asetettiin hänet Turun ison koulun rehtoriksi, jota virkaa lähes kymmenen vuotta parastansa myöten toimitti, paljon hyvää matkaan saattaen ei ainoastansa koulupoikain opettamisella, vaan myös saarnoillansa, joita tiheään piti.

Piispa Martin vanhetessa tuli Agrikola jälleen hänen kansliasihteerikseen, elikkä apulaiseksi, ja kävi välistä piispan asemasta maaseurakuntiakin tarkastamassa [katseloimassa], joilla matkoillansa hänellä oli hyvä tilaisuus uutta puhdistettua oppia tutummaksi tehdä. Piispa Martin vuonna 1550 kuoltua näyttää kuin Agrikola väliaikana olisi piispan virkaa toimittanut kunnes neljän vuoden päästä tuli piispaksi Turussa.

Oppinsa, toimellisuutensa ja rehellisyytensä vuoksi määrättiin hänet esivallan toimesta kolmanneksi niistä, jotka vuonna 1557 lähtivät Venäjän pääkaupunkiin Moskovaan uutta rauhaa solmimaan. Muut matkatoverinsa olivat eräs valtaneuvos [vallan neuvo] ja Upsalan arkkipiispa Lauri Pietarinen.

Moskovassa ollessansa tahtoi suuriruhtinas, että Venäjän patriarkan ja Upsalan arkkipiispan piti ruveta keskustelemaan kristinopista, että saisi kuulla, kumpi voisi paremmin puolensa pitää. Suuriruhtinas ja arkkipiispa kyllä taisivat saksan kieltä, mutta patriarkka ei, niin että keskustelu ei tainnut saksaksi tapahtua. Arkkipiispa taas ei tainnut sanaakaan venäjää. Viimein ryhdyttiin kreikaksi puhumaan, ja tulkin piti kääntää kaikki suuriruhtinaalle. Mutta tulkki itsekään ei ymmärtänyt paljon kreikkaa, jota kuitenkaan ei rohjennut ilmoittaa, vaan tulkitsi usein peräti toisin kuin piti. Patriarkka ei myös sitä huolinut ilmoittaa, koska tulkki kuitenkin osasi kääntää asian hänen hyväksensä. Mutta kun kerran tulkitsi [tokaisi tulkita] peräti hullusti, niin Agrikola ei voinut pidättää itseänsä naurusta. Suuriruhtinas kysyi, mitä naurahti, ja syyn tietää saatuansa nauroi itsekin antaen koko keskustelemisen siihen loppua. 

Paluumatkalla Moskovasta kuoli Agrikola vuonna 1557 Kyröniemen kylässä Uudenkirkon pitäjässä Viipurin läänissä, jo sitä ennen kivulloinen oltuansa. Hän oli ensimmäinen piispa Suomessa, joka oli naimisissa.

(Lisää toiste.)

(Lisää 5:teen lehteen.)

Agricolan teokset

Suomen kieltä ei tiettävästi ollut keltään oppineelta tulkittu ja kirjoissa käytetty ennen kuin Agrikola Saksasta palattuansa rupesi suomalaisia kirjoja maalaisillensa laittamaan.

Jo rehtorina Turussa ollessansa präntäytti hän ensimmäisen Aapiskirjan ja Katekismon suomeksi. Näitä seurasi ensimmäinen Rukouskirja vuonna 1544, josta vielä tavataan paavin opin jäännöksiä; esimerkiksi rukouksia neitsyt Marialle, enkeleille ja pyhille.* (*Alaviite: Alkulehtiöistä löytyy ajanlasku eli kalendariumi ynnä muutamien muiden yhteisessä elämässä hyödyllisten neuvojen ja opetusten kanssa.) Vuonna 1548 tuli jo koko Uusi testamentti suomeksi ja seuraavana vuonna kolme erityistä kirjaa: Käsikirja, Messu ja Passio. 

Vuonna 1551 annettiin Davidin Psalttari (suomennettuna), jonka koulupojat oppinsa harjoitukseksi olivat kääntäneet ja Juusteni silloin rehtorina ollen oikaissut ja parantanut virhepaikat käännöksistä. Arvattavasti kävi myös Agrikola läpi saman käännöksen ennen präntätä annettuansa. Samana vuonna saatiin Veisut ja ennustukset Moseksen laista ja Prophetaista uloshaetut, josta kirjasta löytyi Moseksen veisut, valitut luvut neljästä isommasta profeetasta ja vähemmät profeetat kokonansa paitsi ne kolme jälkimmäistä, jotka vasta seuraavana vuonna ynnä muutamien lukujen kanssa Mooseksesta erilleen präntättiin.

Koko Raamatun präntäyttämisessä oli Agrikola maamme köyhyydeltä estetty, sillä hänellä ei näytä kruunulta suurta apua olleen, vaan täytyneen kaikki enimmäksi omilla varoillansa toimittaa. Suomen kieli, vieläkin oikein tottumaton, silloin arvattavasti oli paljon kankeampi kaikkiin kirjallisiin yrityksiin, jotta meidän tulee ihmetellä Agrikolan suurta [heittämätöntä] ahkeruutta, eikä ollenkaan sitä, että hänen kirjoistansa löytyy usein sopimattomia murteita ja muita virheitä.* (*Alaviite: Hänen työnsä ja kulunsa tulivat vielä silläkin suuremmaksi, ettei Suomessa silloin löytynyt yhtäkään kirjapränttiä, vaan piti kaikki Ruotsissa präntätä.) 

Hänen aikaansa ruvettiin kirkoissa jo suomeksi Jumalan sanaa saarnaamaan, vaikka moni pappi vieläkin oppinsa näytteeksi välistä pisti latinaa sekaan. Mutta kun ei pienintäkään virsikirjaa vielä oltu saatu, niin piti kirkossa veisata latinaksi tai ruotsiksi papeilta, sillä seurakunta sitä ei tainnut tehdä.

Juustenin elämä ja teokset

Paavali Juusteni oli syntynyt Juustilan talossa (kartanossa), Viipurin pitäjässä, talonpoikaisista vanhemmista. Viipurin koulussa ensimmäisen opin saatuansa tuli sieltä Turun isoon kouluun, jossa viipyi kaksi vuotta. Sieltä otti piispa Martti hänet ja asetti esilukijaksensa ruoka-aikoina, jonka sivussa myös välillä toimitti opettajan virkaa koulussa.

Vuonna 1540 vihittiin hänet papiksi ja määrättiin sitten Viipurin koulun rehtoriksi. Kaksi vuotta sitä virkaa toimitettuansa lähti hän Wittenberiin Lutherusta, Melanthonia ja muita mainioita opettajia kuulemaan, ja kävi samalla kertaa muissakin Saksan aketemioissa. Palattuansa siltä matkalta määrättiin hänet vuonna 1548 Turun koulun rehtoriksi, ja kun Suomi sitten kuusi vuotta jälkeen jaettiin Turun ja Viipurin hiippakuntaan, tuli Juusteni ensimmäiseksi piispaksi jälkimmäisessä, jota virkaa sitten toimitti kuolinpäiväänsä asti vuonna 1576.

Seitsemän vuotta sitä ennen oli hänkin tullut Moskovaan lähetetyksi, siellä valtakunnan rauhan asioista keskustelemaan, mutta heti sinne tultuansa ynnä toisten lähettiläiden kanssa pantu kovaan vankeuteen kostoksi siitä, kun Venäjän lähettiläitä joku aika ennen oli Ruotsissa ja Turussa pahoin pidetty. Vasta kolmannella vuodella jälkeen laskettiin heitä sieltä kotiinsa palaamaan.

Vankeudessakin kartutti hän kotimaansa hyvää kirjoittaen sillä ajalla suomalaisen Katekismon. Davidin Psalttarista, jonka koulupoikain avulla suomensi, on jo edellisissä luvuissa mainittu. Myös kokosi hän kaikki tiedot, joita taisi saada, Suomen piispoista, jotka häntä ennen olivat olleet, ja tuli sillä tavoin ensimmäisen historian Suomen asioista kirjoittamaan.

Vaikea itäraja

Paremmin saadaksensa rauhassa kartuttaa valtakuntansa sisällistä iloa oli Kustaa Vaasa heti hallituksensa alussa lähettänyt muutamia Suomen herroja Venäjän maalle sitä ennen tehtyä rauhaa vielä lujemmaksi vahvistamaan. Vuonna 1534 tuli edellä mainitun suuriruhtinas Vassilein poika Ivana IV Venäjää hallitsemaan, joka sitten jälkeenpäin antoi nimittää itsensä koko Venäjän tsaariksi ja itsevaltiaaksi. Myös tämän kanssa vahvistettiin rauha uudelleen, ja kaksikymmentä vuotta elivät Kustaa Vaasa ja Ivana Vassileinen rauhassa keskenänsä.

Mutta viimein vuonna 1554 nousi kuitenkin sota heidän välillensä, jota niin kuin entisiäkin sotia käytiin julmuudella molemmin puolin rajan, ja joka suuresti tuli Suomen maata rasittamaan. 

Kustaa vanhoilla päivillänsä olisi mielellänsä rauhassa rajanaapurinsa kanssa elänyt ja kysyi syytä vihollisuuteen, johon vastattiin ruotsalaisten veromiesten käyneen Venäjän lappalaisia rasittamassa. Niin kyllä olivatkin tehneet, mutta kuninkaan siitä mitään tietämättä, sillä he olivat kantaneet sen laittoman veron omaksi hyväksensä. Kuningas kirjoitti uudelleen Venäjälle, lupasi rangaista veronkantajat ja maksaa jälleen mitä vääryydellä oli otettu, mutta sodan kerran aloitettua Ivana ei tyytynyt siihen, vaan tahtoi rauhan takiaisiksi jonkun osan Suomesta allensa. 

Vielä toisinkin kerrotaan tämän sodan alusta, että rajalla asuvaiset Suomen talonpojat muka olisivat kalastaneet, tehneet heinää ja pitäneet huuhtia yli rajasta, ja kun Venäjän puoli sitten olisi polttanut elon huuhdista, olisivat Suomen talonpojat nostaneet kapinan ja lyöneet kuoliaaksi muutamia pajarienkin poikia.* (*Alaviite: Myös olivat Puolan kuningas ja Liivinmaan valtias vähän ennen olleet tahtomassa Kustaata liittoon kanssansa Venäjää vastaan, ja Ivana taisi siitäkin asiasta kiiruhtaa sotaa, ennen kuin peljättävä liitto pääsisi vahvistumaan.) 

Kummasta syystä tahansa, ehkä molemmistakin, syttyi nyt kaksivuotinen sota, joka vasta 1557 aikoihin rauhalla päätettiin.

(Lisää toiste.)