Kristillisen kirjan historia: 1500-luku (1/2)

Tämän kertainen blogimme aloittaa pitkän blogikirjoitustemme sarjan suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden historiasta. Sarjan kaksi ensimmäistä blogia käsittelevät kristillistä kirjaa 1500-luvulla.

Kirkollinen alku

On sanottu, että suomenkielinen kirjallisuus sai nimikemäärällisesti vaatimattoman, mutta vaikutushistorialtaan ja sivumäärältään sitäkin massiivisemman alun. Yksin Agricolan kääntämät ja toimittamat yhdeksän kirjaa käsittävät noin 2400 sivua.

Suomenkielisen kirjallisuuden alkua voidaan pitää myös varsin kirkollisena. Kaikki tunnetut kirjoittajat toimivat korkeissa viroissaan hiippakuntahallinnon palveluksessa. Heidän samansuuntaisena visionaan oli kirkollisen järjestyksen ja seurakuntaelämän järjestäminen ja vakiinnuttaminen reformaation vuosisadalla; keskeisenä välineenä juuri tässä työssä pidettiin kirjojen julkaisemista suomen kielellä.

Lukumäärällisesti 1500-luvulla ilmestyi yhteensä 18 nimikettä, joista viittätoista voidaan pitää julkaisutyypiltään ensisijaisesti kristillisenä kirjallisuutena; joukossa on Agricolan aapiskatekismus ja kaksi muuta katekismusta, kaksi rukouskirjaa, Agricolan raamatunkäännöskirjallisuutta (5), kolme varsinaista kirkkokäsikirjaa, Finnon virsikirja sekä yksi painettu rukous. Kolme muuta tiedossa olevaa painettua suomenkielistä nimikettä (1584, 1593 ja 1597) ovat perusluonteeltaan valtiollisia virallisjulkaisuja.

Kolme tekijää: Agricola, Juusten ja Finno

Kolmea suomenkielisen kristillisen kirjallisuuden "kantaisää", Mikael Agricolaa, Paavali Juustenia ja Jaakko Finnoa, yhdistää moni elämäkerrallinen seikka.

1. Kenenkään tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, mutta kaikki syntyivät 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla (Agricola n. 1510, Juusten n. 1516, Finno n. 1540). Se, että tarkka syntymävuosi jää kaikkien osalta arvelujen varaan, johtuu siitä, että väestökirjanpito oli vasta tuolloin ottamassa aivan ensimmäisiä askeliaan. Kaikki myös "kutoivat loppuun elämänsä kankaan" jo 1500-luvulla (Agricola 1557, Juusten 1575, Finno 1588). Erikoisena voidaan pitää sitä, että Turun piispana kuolleen Juustenin osalta tieto kuolinvuodestakin on vain joidenkin päätelmien varassa (Paarma 1980, 67-69). Finnosta tiedetään vain se, että hänet mainitaan elossa vielä 10.9., mutta kuolleena lokakuussa 1588 (emt., 89).

2. Kaikki havaittiin "lahjakkaiksi kotimaisiksi nuorukaisiksi" ja lähetettiin tuomiokapitulin toimesta opiskelemaan Saksaan, kaikki ensin kolmen vuoden ajaksi Wittenbergin yliopistoon (Agricola 1536-1539, Juusten 1543-1547, Finno 1563-1566). Juusten ja Finno jatkoivat lukujaan tämän jälkeen Rostockissa, Juusten tämän jälkeen vielä Königsbergin yliopistossa. Palattuaan ulkomaiselta opintomatkaltaan kukin vuorollaan toimi Turun katedraalikoulun rehtorina (Agricola 1539-1548, Juusten 1548-1554, Finno 1568-1578 sekä 1583-1588). Kuten tunnettua, Agricola ja Juusten etenivät urallaan lopulta Turun ordinariuksen (piispan) virkaan. Finno sen sijaan kulutti enimmät työvuotensa nimenomaan Turun koulun rehtorin toimessa.

3. Kirkon johtomiehinä Agricolalle, Juustenille ja Finnolle lankesi myös tehtäviä tai vähintäänkin alamainen paikkansa aikakauden poliittisessa, viime kädessä kuninkaan ja kehittyvän valtiokoneiston masinoimassa pelissä. Agricola ja Juusten kuuluivat elämänsä päätösvaiheissa molemmat rauhansopimusvaltuuskuntiin, jotka matkasivat Venäjälle. Juusten myös aateloitiin oman matkansa jälkeen. Finnon osalle ei "vain" koulun rehtorina vastaavaa matkaa tullut, mutta esimerkiksi hänenkin virkanimityksensä olivat kuninkaan suopeuden varassa. Esimerkiksi vuonna 1583 suoritettiin kuninkaan toimesta seuraavanlainen virkajärjestely; Turun koulun rehtorina tuolloin toiminut Kristian Agricola nimitettiin Tallinnan piispaksi (Viron alue kuului tuolloin Ruotsiin), Turun piispaksi valittiin suomalaissyntyinen, mutta Ruotsissa kuninkaan liturgianäkemysten kannattajana marinoitunut Ericus Erici Sorolainen ja Finno palautettiin Turun koulun rehtorin toimeen.

Jälkimaine ja tutkimus

Kiinnostus Agricolan henkilöä ja teoksia kohtaan kehittyi voimakkaasti 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kansallisuusaatteen voiman vuosina. Vuotta 1851 voidaan ajatella myös symbolisesti merkittävänä, koska tällöin tehtiin ensimmäinen merkittävä löytö Agricolan Abc-kirjasta. Agricolalle tuli käyttöä niin suomenkielisen kirjallisuuden isänä, Suomen uskonpuhdistajana kuin vaatimattomista oloista ponnistaneena "suurena suomalaisena". Tästä kaikesta kertoivat kirjat ja pian myös patsaat. Kuvaava on esimerkiksi vuonna 1858 julkaistun kirjan nimi; Mikael Agricola: Suomen pispa, uskon-opin oikasia Suomessa: Suomen kielen ensimäinen harjoittaja kirjoissa. Yleisradion vuoden 2004 Suuret suomalaiset -äänestyksessä Agricola päätyi sijalle seitsemän.

Juusten ja Finno eivät tietenkään ole missään vaiheessa nousseet Agricolan tavoin tietoisuuteen kansakunnan kaapin päälle. Kirkon piirissä on kuitenkin jo pitkään ollut pöhinää myös heidän henkilöidensä ja kirjojensa ympärillä. Esimerkiksi laajassa Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan -elämäkerrastossa (1947) heidän esittelyvuoronsa on itseoikeutetusti heti Agricolan jälkeen; samoin uudemmassa Kirkollisia vaikuttajia -teoksessa (2012). Juustenia muistetaan paitsi tarmokkaana piispana myös ensimmäisenä kirkkohistorioitsijana, sekä tietoon ja tasapuolisuuteen pyrkivänä persoonana inhimillisine säröineen ja Moskovan matkan kärsimyksineen. Finnoa taas on perinteisesti muistettu ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan luojana. Elämäkerrallisten tietojen niukkuus, erityislaatuinen sukunimi ("Suomalainen"), näennäinen epäpoliittisuus (Agricolan ja Juustenin rinnalla) ja aikainen kuolema ovat tehneet "Maarian kirkkoherrasta" miltei legendanomaisen hahmon. 

Erityisesti Juustenin kirjallisen työn esiin nostama akateeminen kiinnostus on ollut perustavaa Suomessa harjoitetulle historian tutkimukselle; olihan H. G. Porthan jo 1700-luvun lopulla kiinnostunut nimenomaan "Suomen piispainkronikasta" Suomen keskiajan lähteenä. Ensimmäinen Finnon virsikirjan näköispainos on sekin jo vuodelta 1893. Suomen kirkkohistorian yleisesityksissä Juusten nähdään leimallisesti - mielestäni ehkä liikaakin - vain Agricolan työn arvokkaana jatkajana (esim. Salomies 1949). Kriittinen historiantutkimus näkee kaikkien kolmen henkilökuvassa myös säröjä. Paarman (1980) väitöskirjassa on mielestäni ansiokkaasti nostettu esille pohdintoja siitä, minkälaisia henkilö-, valta- ja omaisuusristiriitoja lähteet paljastavat Suomen hiippakuntahallinnossa olleen.

Yhteenveto: 1500-luvun kirkollinen kirjallisuus

Suomenkielinen kristillinen kirjallisuus ei saanut 1500-luvulla alkuaan vain "sinapinsiemenestä", vaan ajan vahvoihin rakenteisiin, voimistumaan pyrkivään valtioon ja uudenlaista asemaa etsivään kirkkoon, liittyneena. Tuo alku henkilöityy kolmeen mieheen hiippakunnan johdossa. Heidän tehtävänkuvaansa kirjojen julkaiseminen joko suoranaisesti kuului tai joka tapauksessa tarjosi siihen mahdollisuuden. Wittenbergistä oppinsa saaneina "suomalaisina luterilaisina" heitä elävöittivät saksalaisen reformaatio-humanismin kritiikki ja päämäärät.

Agricola, Juusten ja Finno kirjoittivat, käänsivät ja toimittivat - varmaan useimmissa tapauksissa avustajineen - kukin vuorollaan yhteensä neljätoista 1500-luvun viidestätoista painetusta kristillisen kirjallisuuden tuotteesta. Jäljelle jäävä - painettu uudenvuodenrukous ja saarnatuoliliturgia noin vuodelta 1595 - kuuluu todennäköisesti piispa Sorolaisen tekeleisiin. Siitä tulee siis tarkemmin puhetta vasta siinä blogikirjoituksessa, joka käsittelee 1600-luvun kristillistä kirjallisuutta.

Kirjallisuus:

Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan: Suomen kirkon paimenien elämäkerrasto, toim. Jaakko Haavio, 1947.

Ilmari Salomies, Suomen kirkon historia II: Uskonpuhdistuksen ja puhdasoppisuuden aika, 1949.

Jukka Paarma, Hiippakuntahallinto Suomessa 1554-1604, 1980.

Kirkollisia vaikuttajia: Pyhästä Henrikistä nykypäivään, toim. Hannu Mustakallio, 2012.